Mitä tapahtuu EI:n jälkeen?
Kuinka monta kertaa oot elämässäsi sanonut jollekin asialle EI ja sit pyörtänytkin päätöksen, kun alkaa tuntua epämukavalta?
Erityisesti näissä tilanteissa:
eroat jonkun kanssa tai sanot muuten vaan ei jollekin säädölle
päätät lähteä työpaikasta
tiedät että tietyt kaverit/kaveri vie kaiken energian ja vannot, ettet laita enää aikaa sellassiin
päätät, ettet täytä kalenteriasi enää kaikenmaailman asioilla, koska ne kuormittaa sua
lopetat huonon elämäntavan
(oikeastaan mikä tahansa muutos elämässä)
Huomataksesi vain, että hetken päästä onkin tyhjä olo, yksinäinen olo, epämiellyttävä olo. Nostalginen olo, epätoivoinen olo.
Ehkä siis pelottavin osuus ei ookaan se, kun sanotaan ei, vaan mitä sen jälkeen tapahtuu. Kaikki ne fiilikset ja vaihtuvuudet olotilassa, jotka joudumme kohtaamaan.
Kun rohkeesti sanotkin sun säädölle, että et jaksa on-offailua tai säätäminen ei kiinnosta. Tai kun päätät vaihtaa alaa ja heittäydyt hetkeksi tyhjänpäälle. Niin mitä sitten tapahtuu? Mun mielestä tää on se hetki, milloin pää meneekin sotkuun. Nostalgia on pahin vihollinen jne.
Olisi tärkeää tuoda esille, mitä kaikkia normaaleja ylä- ja alamäkiä EI:n sanominen teettää! Kun eroaa on surullista, nostalgista, epävarmaa, tyhjää, ei vältsii saa kiksei samalla lailla kuin ennen. Kun jo olettaa, että sieltä ne fiilikset tulee tahdoin tai en, niin ehkä ne sietäis helpommin?
Ja mitä me sit tehdään? PALATAAN TAKAISIN TILANTEESEEN. Ihan vaan siitä syystä, että on pakko täyttää se hetkellinen tyhjä olo. Vaikka epämiellyttävät olot menee kyllä ohi! Ihan oikeesti ne menee ohi. Aina muutoksen keskellä on hetkellinen tyhjä olo, kun ei oikein tiedä mihin suuntaan elämä lähtee menemään. Vähä niinkuin dark period, magic dark.
Mutta elämä menee koko ajan eteenpäin. Siitä hetkellisestä taantumasta voi opetella jopa nauttimaan. Valinta ei oo ollu väärä, vaikka tuntuukin pahalta. Suru, nostalgia tai epävarmuus ei oo merkki väärästä päätöksestä!
Joten lakataan täyttämästä jokainen aukko elämässä. Jotain uutta tulee aina.
(Uusia kumppaneitakin tulee aina, vaikka hetken aikaa olisikin yksinäistä. Hetkellinen hyvänolontunne ei kuitenkaan voi koskaan korvata sitä työtä, jonka teet itsesi kanssa. Kun istut yksin epävarmuuden ja yksinäisyyden kanssaja käyt hetken aikaa läpi, mitä oikeasti tahdot. Sitäpaitsi oikein toimiminen kasvattaa itsevarmuutta enemmän kuin hetkellinen kiinnostuksenkohteena oleminen! Tän oon oppinu. jipii.)
Ainii must tää blogi on siitäki mielestä kiva, että saan tuutata mun valokuvia tänne. Oon sellanen semi-innostunut valokuvaaja ja mun silmää miellyttää jostain syystä kasvit ja rakennukset ja ihmisten selät. Poikaystävän selästä on joku miljoona kuvaa, samoin eri kukista ja kasveista.
Kirjoitin tän tekstin inspiroituneena siitä, että mulla on tällä hetkellä vähän sellainen taantunut vaihe. Ja normaalisti täytän kaiken kalenteriajan tekemisellä, joka ei sit lopulta mua kiinnostakaan, koska en kestä aina tällasta olemista.. Mut päätin että sanon rohkeesti kaikelle epämotivoivalle EI, jotta uusille asioille olisi tilaa. Mille uusille asioille? Niinpä. Sehän se juttu kai sit onkin. Että hetken aikaa istun vaan sitten tässä kaikessa mun olemuksessani ja hyväksyn sen, että hetken aikaa on hiljasempaa.