Vuosi sitten uutenavuonna muistan, kun maattiin koronassa mun kallion yksiössä ja katottiin dartsia tv:stä. Ja siitäkin tosiaan yli vuosi. Ja nyt oli taas uudet uudenvuoden juhlat. Tiedän, että tääkin on tällästä ihme vuosittaista ihmettelyä, mutta asiat menee vaan tosi nopeasti. Tosin luin jostain, että ilmiö johtuu ihan aikuisen ihmisen aivoista. Kun elämässä asiat automatisoituu eli elämä alkaa pyöriä samojen arkiruutiinien ympärillä, niin aika tuntuu etenevän nopeammin. Verrattuna lapseen, jolle kaikki asiat on uutta, ja aivot kohtaavat koko ajan uusia tilanteita. Eli pitäskö tästä oppia semmonen asia, että jos haluaa ajan kulkevan hitaammin, pitäisi tehdä enemmän uusia asioita tai vanhoja asioita erilailla?

Edellinen vuosi oli siinä mielessä ainutlaatuinen, että mun iso haave toteutui, kun muutettiin Sveitsiin. Alkuvuosi ja kevät oli aika pitkälti uuden odottelua ja muistan myös olleeni tosi väsynyt. Toukokuussa pakkasin yksiötä kasaan, tein tori-kauppoja niinku viimestä päivää ja nukuin viimesen viikon patjalla tyhjässä huoneessa. Kerkesin mä keväällä käydä myös Köpiksessä kaverin kanssa ja mieleen on jäänyt myös poikkeuksellisen hauska vappu. Päällisin puolin mulla on ollut hyviä muistoja, mutta on asioita, joiden kanssa selkeästi kamppailen vuosittain ja asioita, joiden kanssa teen töitä.

Ihan jos totta puhutaan, niin Sveitsissä parasta on ollut se, että oon joutunut pysähtymään. Mun elämän suuria teemoja on ollut aina ihmissuhteisiin (kaveri- ja parisuhteisiin), jaksamiseen  sekä itsevarmuuteen liittyvät asiat. Vaikka nää osa-alueet ovat menneet eteepäin, niin huomaan kyllä, että tekemistä on. Välillä vaikeinta on erottaa, onko kyseessä asia, joka tulee muuttaa vai hyväksyä. Jonkinlainen itsemyötätunto on kasvanut viimeisen puolen vuoden aikana, kuten myös itsevarmuus. Haluaisin kehittyä siinä, että en murehdi ja yliajattele asioita NIIN paljoa ja uskaltaisin olla hieman pehmeämpi (esimerkiksi parisuhteessa).

Lisäksi tästä vuodesta haluan mainita positiivisia asioita. Oon tutustunut uusiin ihmisiin ja ulkomailla asuminen on tuonut mukanaan erilaista itsevarmuutta. Kotona oleminen on saanut mut soittamaan taas enemmän kitaraa ja laulamaan, mikä on vaan itsessään todella rentouttavaa. Oon maalannut paljon ja aloitin psykan opinnot, jonka kautta korostui, että kirjoittaminen on tosi rentouttavaa ja et pitäskö pyrkiä tekemään jotain tutkijan hommia joskus. Yksinolon kautta oivalsin myös, että tarvinkin enemmän aikaa olla vain yksin ja että jopa pelottavan paljon nautin siitä.

En tiedä toivonko uudelle vuodelle mitään… En ainakaan mitään isoa. Ehkä sitä, että en pelkäisi ennakkoon niin paljon asioita ja tekisi niistä vaikeampia kuin ne ovat. Ja että yritän vähemmän. En halua puristaa mailasta niin kovasti, vaan että asiat saisivat mennä enemmän omalla painollaan. Pidän myös tietyllä tapaa elämästä, jossa on tilaa yllätyksille. Joten sitä kai lisää sitten.