Joskus tunteiden on hyvä antaa vyöryä yli
Tällä viikolla olen ollut poikkeuksellisen alakuloinen, vaikkei ole ollut mitään tiettyä syytä tai isoja muutoksia. Lähinnä on vain tuntunut siltä, että vanhat asiat tai tutut ikävämmät teemat vyöryvät yhtä aikaa kaikki päälle. Kaikilla meillä on toki huonompia hetkiä ja se on osa elämää, mutta nyt näiden tunteiden voimakkuus on yllättynyt jopa itseni. Ensimmäistä kertaa en kuitenkaan pyrkinyt tunteista eroon, vaan annoin niiden vyöryä päälle. Tiedän, että kaikkien elämä pyörii asioiden ympärillä, joilla tietyllä tapaa saamme harhautettua mielemme – tietoisesti tai vähemmän tietoisesti- ja luotua kuvaa siitä, että kaikki on hallinnassa ja hyvin. Ja osa mielenterveyden ylläpitoa on myös tunnistaa niitä pieniä asioita arjessa, jotka just itsellä kohottavat fiilistä. Nyt nämä päällevyöryvät tunteet veivät kuitenkin halun tehdä edes näitä pieniä asioita, joilla saa hetkellisesti pään vedenpinnan yläpuolelle ja huh, sen kyllä huomasi.
Vaikka impulssi tehdä piristäviä asioita hetkellisesti katosi, ajattelu ei vähentynyt. Kun on vaikeassa tilanteessa, kuulee selkeästi omat ajattelumallinsa ja erityisesti ne rajoittavat ja kriittiset ajattelumallit. Huomasin ensinnäkin sen, miten vieläkin on vaikea hyväksyä tarvitsevansa toisen läsnäoloa ja kannattelua. Päästää suustansa ne sanat, että hei mä tarvitsen oikeasti sua nyt, voitko hetkeksi lopettaa omat jutut. En haluaisi rajoittaa toisia, joten sivuutan tarpeeni. Mutta opin myös, miten parantavaa on, kun joku koko sydämestään haluaa tukea.
Toisaalta ”romahtaminen” antaa tilaa aivojen prosessoida asioita uudestaan – huomaamaan, mitä oikeasti tarvii kaiken hälyn keskellä. Soitin tänään siskolleni, sillä se on yksi sellainen asia, jonka tiedän aina helpottavan. Prosessoidessani yhdessä asioita hänen kanssaan tajusin, että jätän usein niitä pieniä arjen kivoja asioita tekemättä sen takia, koska mietin siitä ”mitä väliä tällä lopulta on?” tai kyseenalaistamalla, haluanko sitä oikeasti vain luulenko vain haluavani. Ilmeisesti kaikessa mitä teen, pitäisi olla joku eteenpäinvievä merkitys ja kaiken pitäisi tulla puhtaasta ”aidosta” paikasta. On ok, että haluan elää aitoa merkityksellistä elämää, mutta tuo piirre selkeästi myös estää nauttimasta elämän pienistä asioista. Luulen tulevani onnelliseksi poistamalla elämästäni asioista, sen sijaan että keskittyisin lisäämään pieniä nautinnollisia asioita elämääni, oli niistä sitten ”oikeaa” hyötyä tai ei.
Olen jostain syystä myös liian tietoinen sille toimintamallille, että huomaan jos teen asioita vaan ”harhauttaakseni” itseäni. Esimerkiksi: näen kavereita vain välttääkseni yksinäisyyttä, ilman että oikeasti jaksaisin nähdä kavereita. TIEDÄN, että niin ihmiset toimivat. Asioita tehdään joskus vältelläkseen asioita ja tunteita. Kärjistettynä ajattelen usein, että moni hankkii esim. lapsiakin ihan vaan, että tuntuu merkitykselliseltä, eikä tarvi miettiä omaa elämäänsä. Mutta mielenterveyden kannalta minun ei ehkä ole hyvä olla niin tietoinen ja olla tekemättä asioita, jos ei tunnu ”täysin aidolta” joku halu.
Nyt viikon loppua kohden olo on onneksi helpottanut. Opin myös sen, että jos tarvitsen tukea poikaystävältäni, saan sitä kyllä aina. Ja että oon aika rikas ihminen jo siinä mielessä, että mulla on poikaystäväni lisäksi sisko, jolle voi aina soittaa ja se helpottaa. Siinä on jo kaksi ihmistä tässä maailmassa, joihin voin varmasti luottaa ja se on aika paljon.
Joskus voi olla hyvä myös vaan niin sanotusti romahtaa, eikä heti keksiä puuhaa, jolla saa lykättyä asioiden prosessointia. Ehkä tämä kuuluu osaksi jotain käsittelyprosessia, onhan tässä vuoden aikana kerennyt tapahtua vaikka mitä.
