Uuden vuoden toiveista ja niiden toteutumisesta

Kulunut vuosi on ollut vähintään…. hämmentävä. Kaikenlaista on tapahtunut, toisaalta ei juurikaan mitään! Mutta ehkä elämää ei voikaan mitata konkreettisilla asioilla, jotka tapahtuvat. Jotkut muutokset ovat päänsisäisiä ja menevät eteenpäin ja muuttuvat fyysisiksi sitten, kun aika on. Ennen isoja muutoksia täytyy mennä henkisesti monta askelta eteenpäin. (Mun mielestä hyvä konkreettinen esimerkki on vaikka oman yrityksen perustaminen. Se saattaa tapahtua hetkessä, mutta on muhinut jollain alitajunnan tasolla jo kauan kauan kauan ennen varsinaista H-hetkeä. Ehkä ainut tärkein asia tavoitteen saavuttamisessa on usko ja halu, että toive toteutuu joskus.)

Oon jollain tietyllä tasolla huono reflektoimaan vuotta 2021 taaksepäin. Kuvia katsellessa palaa tiettyihin hetkiin ja sit tajuaa taas, että elämä koostuu pelkästään pienistä hetkistä ja ne muodostavat päässä kokemuksen asiasta, jota kutsumme Elämäksi. Joskus kuvaa katsoessa muistan jopa fiiliksen, mikä mulla oli kuvanottohetkellä. Siksi kai voisin väittää, että positiivinen elämänasenne määrittelee aika paljon elämän yleissävyä. Ynseä asenne saa kaiken värittymään harmaaksi.

Olen lakannut tekemästä vuosittaisia uuden vuoden toiveita ja tavoitteita. Jollain tasolla toiveita on hauska miettiä (ehkä mieli saa jotain extravälittäjäaineryppäitä jos jaksaa pitää kiinni tavotteista ja saavuttaa toiveet), ainakin sillä tasolla kuin asettaisi GPS:sään määränpään, mutta ei määrittele tarkemmin reittiä. Jotkut ihmiset kai puhuvat manifestoinnista (”pitää vaan ajatella ja toivoa ja asiat maagisesti ilmaantuu”), mutta spirituaalinen ja pakkomielteinen toiveiden ajattelu ei oikeasti vie kohti tavotteita ja sit taas toisaalta oikeasti haluamat asiat toteutuvat kyllä, mutta ei sillä ole mitään tekemistä rituaalien kanssa.

Haluamisessa ei ole mitään vikaa; päinvastoin toivoisin ihmisten vielä naivimmin TOIVOVAN JA TIETÄVÄN, että ovat kaiken arvoisia. Kaikkea ei voi saada, mutta ne asiat toteutuvat, jotka oikeasti ovat sinua varten. Ilman, että tarvii tehä yhtään manifestoivaa ajatusta tai toivekarttaa (ellei se oikeasti tuo iloa, resonointi on eri asia) . Ei tarvi väkisin muokata itseänsä ”saat sen mitä olet” -ajattelumaailmaan.

Loppu vuonna olen alkanut ajattelemaan näin:

Ajattelin aikaisemmin, että mun pitää tuntea itseni jonkinlaiseksi tai spesiaaliksi ja olla ensin ”tarpeeksi hyvä” ”rakastaa itseäni ensin” jne. saadakseni kaiken sen, mitä haluan.

Ei tarvitse.

Ei tarvi olla niin sanotusti valmis ja tietyssä mielentilassa, että voi saada parisuhteen. Ei tarvi tietää kaikesta kaikkea, saadakseen toivomansa työpaikan. Ei tarvi olla minkäänlainena saadakseen ystäviä ja syvällisiä suhteita. On tärkeetä antaa itsellensä lupa saada nää kaikki, vaikka ei olisikaan ”valmis”.

Maailmassa on paljon ihmisiä, jotka ovat paljon ilkeämpiä, laiskempia, vähemmän tietoisia jne. kuin sinä, ja silti asiat toteutuvat, kuten he haluavat.

Joten jos jotain toivon kaikille ensi vuodeksi, se olkoon tämä:

Saat kaiken mitä haluat, jo nyt, sellaisena kuin olet <3  Hyvää uutta vuotta!

Puheenaiheet Ajattelin tänään

Rohkeeta elämistä on tavoitella sellaista, jota logiikka ei ymmärrä

Meillä oli jouluna korona.

Ei mitään erityisen pahoja oireita, pahin ”oire” oli olla karanteenissa määrätyt päivät.

Tai en tiedä oliko sekään niin hirveetä. Paikallaan ollessa tuli pohdittua, millaista on hyvä elämä ja miten kaikessa keskinkertaisuudessaan keskinkertaisuus on varmaankin sitä parasta.

Tai sit oivaltamisen arvoista oli se, kun viikon jälkeen oli viettäny joka päivän samalla lailla eli kärjistäen katsonut teeveetä ja pelannu jotain pelejä (”Mitähän sitä tänään tekis, pitäskö kattoa teeveetä HEHEH”) niin maailma ei romahtanutkaan. Sillä ei ollut mitään väliä. Asiat meni silti omalla painolla eteenpäin, oli aikaa enemmän kelailla ja huomasin, että ehkä mä oonkin aidosti vaan lokoilija.

Lokoilulle antautuminen ei kadottanutkaan kontrollia elämästä. 

”Ehkä ne jotka tekee koko ajan jotain ei kestä omaa seuraansa.” Sanoi mun poikaystävä.

Ehkä se on totta. Pahinta pelkässä olemisessa ei oo se itse oleminen vaan ajatukset, joita paineisiin ehdollistunut mieli tekee ja pyörittää automaattisesti. Kaikilla meillä on oma kela, tiiätte varmaan mistä puhun.

Toisaalta parasta oli huomata myös se, että mun mieli on ehdollistunut haluamaan tiettyjä asioita. Ikään kuin asettanut riman, että elämä on hyvää, kun…. Nää asiat mun pitää saavuttaa…. Näitä asioita haluan… Jotkut niistä haluistahan ei oo ees oikeesti mun.

On myönnettävä, että suurimmalla osalla halu jostain on syntynyt muiden halusta saavuttaa jotain.

Hitto kun sais kaivettua ne asiat, jotka mun mielen sijasta SYDÄN haluaa.

Mulla on ollut aina hieman kahtiajakoinen fiilis suunnitemallisuutta ja strategisuutta kohtaan. Asioiden suunnittelu tuo periaatteessa turvaa. Jonkunlaiset halut, toiveet, päämäärät ja projektit antavat hetkellisen olon siitä, että elämä on  hallinnassa ja hyväksynnän, että hei mähän oon ihminen, jolla on ajatuksia ja tavotteita woww. Pitää pään niin sanotusti pinnan päällä.

Toisaalta suunnitelmallisuus on tuonut paineita, varsinkin jos suunnitelmia ei ole. Tavotteita ei ole. Projektia ei ole. Hetkessä elämisen yhtäsuuruusmerkin toisella puolella on ollut päämäärätön, vastuuta pakoileva.

Mutta nyt olenkin tajunnut, että ei se niin mee. Onnellisimmat ihmiset todennäköisesti ovat niitä, jotka uskaltavat olla suunnittelematta asioita, koska luottavat aina,että jotain tulee. Aina tapahtuu jotain hyvää. Idea syntyy eniveis, kroppa vetää lopulta johonkin suuntaan. Ja se vetää oikeaan suuntaan, kun ei anna sen helvetin mielen pyörittää kelaa eestaas.

Mitä jos päättäiskin, että en tee mitään, ennenkun mun sydämestä ja kropasta nousee uusi jännä halu tehdä jotain.Ja sit viel uskoo siihen oloon, vaikka sitä sydämen halua ei voi mitenkään logiikalla selittää.

Se jos mikä on rohkeeta elämistä.

Puheenaiheet Ajattelin tänään