Ennen kuin etsit vikoja toisesta

Olen oppinut, että ennen kuin etsii suhteessa vikoja siitä toisesta, on hyvä varmistaa, että

käsittelee itse omat epävarmuutensa, eikä heijasta kaikkea parisuhteeseen

ottaa vastuun omista tunteistaan ja onnestaan. Hyvä kumppani totta kai lisää näitä, mutta ei voi olla vastuussa niistä.

Hyvä suhdekin kariutuu nopeasti, jos kaataa kaiken jatkuvasti toisen niskaan ja odottaa toisen ylläpitävän onnea ja turvaa. Jopa sen ”oikean” kanssa pitää löytää itsestään vastuunottaja, joka kohtaa ahdistuksen, epävarmuudet ja epäilyksen. Joskus pitää katsoa peiliin ja myöntää, että just tää käytös on itseasiassa meidän parisuhdetta tuhoava piirre.

Mä ymmärrän täysin, jos voimakas tunne tuntuu oikeutetulta ja uhriutuminen  hyvältä. Mutta kuitenkin at the end of the day edes se oikea ihminen ei voi pelastaa sua. Ja oikeekin ihminen muuttuu nopeasti vääräksi, jos ei itse toimi suhteessa samalla lailla, mitä odottaa siltä toiselta.

Mä ymmärrän täysin myös sen, kun sanotaan, että kyllä oikea ihminen ymmärtää mua hyvässäjapahassa pälälää. Muttakun se sun kumppani ei oo sun äiti.

Joten työstä epävarmuuksia. Aloita harrastus tai tee jotain mikä nostaa itsevarmuutta parisuhteen ulkopuolella. Jotain, mikä saa keskittymään omaan elämään. Kun suhteessa tapahtuu jotain, joka saa epävarmaksi, mieti MIKÄ tässä tekee epävarmaksi ja pettyneeksi, ilman että odotat toisen antavan sulle sellaista, minkä pohjimmiltasi voit antaa vain itsellesi.

Mä toivon, että joku ois kirjottanu nää sanat mulle joskus, niin kirjoitin ne nyt sitten. Että joku ois sanonut mulle joskus suoraan, että se vinkuminen, huomion hakeminen, itkeminen, syyttely, uhriutuminen, kiukuttelu, herkästi triggeröityminen kaikesta, ettei voi päästää mistään tunteesta irti, kontrollointi niin… ei kukaan sellasta jaksa kuunnella.  Että lopeta nyt jo saatana.

”Miksi mun pitää olla aina se joka on isompi ja muuttuu?” Voin ihan kokemuksen syväl rintaäänel sanoa, että koska joskus se, että toinen saa muutettua omia toimintamallejaan, muuttaa koko suhteen. Ja kun toista ei voi oikeesti pohjimmiltaan muuttaa, ainoastaan itseään. 

Rakkautta perjantaihin heh heh.

(Jos on jumissa parisuhteensa ja omien negatiivisten tunteidensa kanssa, niin oon elävä esimerkki siitä, että asiat voi mennä eteenpäin. Voi vaiks kysyy et hei miten teit sen. Mul o ideoit.)

Suhteet Oma elämä Parisuhde Ajattelin tänään

Helppoa ja kivaa olla hyvä just nyt

Kirjoitin mun muistivihkoon virkkeen:

”Mitä mä tällä hetkellä harjoittelen?”

Mulla on vähän kahtiajakautunut ajatusmaailma tällä hetkellä jatkuvaan itsensäkehittämiseen. Toisaalta on hienoa kasvaa ihmisenä ja jos tuntuu olevansa hukassa ja jumissa, niin totta kai kannattaa yrittää tehdä asialle jotain.

Mutta sitten taas jos jää jumiin sellaiseen kehään, jolloin kaikessa näkee vain kehitettävää ja tekee asioita ollaakseen ”parantunut” niin voin kertoo, että se on vaan egon sanelema vääristynyt ajattelutapa, että ois joku TILA, joka voidaan SAAVUTTAA ollaksemme JOTAIN ja kun tehdään tietyt asiat tietyllä tapaa, niin vasta sitten ollaan valmiita olemaan __________ (mitä?).

Kun ollaan saavutettu mukamas joku asia X meidän (pyhillä) teoillamme niin vasta sittenkö ollaan

rakastettuja

onnellisia

rentoutuneita

mahtavia

hyväksyttyjä hyviä ihmisiä

Että tässä hetkessä ei saisi kaikki olla jo hyvin.

(Mun mielestä se on aika bullshittii eli paskaa vapaasti suomennettuna. )

Mitä jos uisin vastavirtaan? Että vaikka asiat on näin, niin päätän et ne on täydellisesti.

PUF saan olla onnellinen jo  nyt.

Ja mitä tulee siihen virkkeeseen, jonka kirjoitin muistikirjaan: ”Mitä mä tällä hetkellä harjoittelen?” Että opettelen jo nyt oikeasti nauttimaan siitä mitä mulla on. Siis ihan sillai et revin kaiken nautinnon irti pienistäkin asioista. Rakennan koko ajan elämää, jonka ajattelen tekevän mun onnelliseksi, mut en kuitenkaan UI SIINÄ ELÄMÄSSÄ JA NAUTI SIITÄ. Joskus jopa pelkään sitä. En halua et se on sillai.

Puheenaiheet Ajattelin tänään