Etevyyttäni pääsin haastatteluun erääseen kansainväliseen työpaikkaan ja haastattelu oli eilen.

Voin kertoa, että se meni ihan helvetin huonosti. Ja siis ihan kirjaimellisesti reisille.

Koska jäädyin. Tulin suoraan töistä väsyneenä ja istuin läppärin eteen ja heti ekan kysymyksen aikana en saanutkaan muodostettua yhtään sanaa englanniksi. Paitsi sönkötystä. Jouduin sanomaan, ettei tästä tuu mitään ja mun eleet ois varmaan saanu johonkin sketsiohjelmaan tai uutislähetyksen kevennykseksi, kun katon vaan ruutua, mua katotaan takas neljän ihmisen voimin ja mietin päässäni et mitä vittua. Menin niin lukkoon etten saanu sanottua englanniksi edes että EN SAA SANOTTUA NYT MITÄÄN.

Joo, hävetti. Siis sillai kokonaisvaltainen nöyryytys. Ja pää käsitteli asiaa sellasten mahtavien fläsärien kautta muistuttaen, mitä kaikkea oon sinne haastattelun väliin sönkättäny. Ja siis jäihän siitä rehellisesti sanottuna paska fiilis. Mutta.

Sit se ei ollutkaan niin iso juttu. Nauratti. En voinut tilanteelle mitään. Pimento tuli vaan jostain ja nyt opin jotain. Tilanne oli feikki, enkä selkeesti oo parhaimmillani etähaastattelussa maailman toiselle puolelle. Ennen oisin antanu mun pään alkaa pyörittää murhemärehtemissirkusta, mutta nyt en antanutkaan sille lupaa. Koska mitä sitten? Nyt tiedän vaan entistä enemmän, mitä haluan ja mitä tehdä seuraavalla kerralla paremmin.

Oon ylpee rohkeudestani hakea paikkoihin, päätyä epämukaviin tilanteisiin, yrittää hakea polulle, joka itseä kiinnostaa. Se ei ehkä ollut mun oikea polku eteenpäin. Mut ehkä joku päivä katon tilannetta yhtenä muokkaavimmista kokemuksista. En usko, että ilman tälläsiä niin sanottuja mokia päätyisin yhtää minnekkään. Taistelutahto vaan nostaa päätään voimakkaammin. Hyvä mä!

Ehkä mun järkyttyny ”oh my god” kesken haastattelun paransi jonkun päivää.

Vedän tähän sillisalaattitekstiin myös tämmösen mukaan:

Ajattelin semmosta, että elämässä reagoi asioihin siitä lähtökohdasta kuinka hyvä itsetunto on. Eli mun kokemuksen mukaan sillä, miten mä voin on suora yhteys esimerkiksi parisuhteisiin. Kaikki konfliktit ja riidat ja kaunat ja katkeruudet liittyy yleensä epävarmuuksiini ja siihen miten koen itseni.  Aika yksinkertainen matikanlasku, mutta kun me niin kovasti ajatellaan, et se toinen kokee ja ajattelee samalla lailla kuin me ja ois sama ihminen kuin me ja sit kiukuspäässään mietitään, että miksei toi toinen tajuu… Nii ei se tajuu ku ei se oo sä.

Ja prosessoi tilannetta varmasti aivan eri lailla. Ja että kun mä koen itteni epävarmaksi jostain kommentista tai en osannu ilmasta tarvetta ja heijastan sen siihen toiseen niin kaikki tommonen oikeesti vaan heijastaa, miten myötätuntosesti koen itseni.

Ja sitkun ei oikein jaksakkaan prosessoida mitään ja olla iso ihminen vaan lähtee kiukkulenkille niin voi eksyä esimerkiksi kupittaan cittarin miestenosastolle ja ostaa lippiksen, jota oli miettiny viikkoa aikasemmin. Meant to be riitely. Jos semmossii voi olla ha-ha.