Leivoin kakun ja määrittelin onnea uudestaan

Oivalsin tänään lopullisesti erään asian liittyen toiveisiin ja onneen.

Tässä se tulee: me toivotaan jotain (rakkautta, kavereita, rahaa) ja toiveen päälle määritellään liikaa mielessämme, mistä sen onnen voi saada. Toivon rakkautta, mutta rajaan mielessäni, että sen voi löytää vain Tinderistä ja että rakkaus tarkoittaa nimenomaan parisuhteeseen liittyvää rakkautta. Haluan rahaa, mutta kapea-alaisesti ajattelen saavani rahaa vain tietyllä tapaa (esim. tekemällä enemmän töitä).

Mitä jos toivoisin rakkautta, mutta jättäisin avoimeksi sen, mitä kautta se mulle tulee. Luottaisin elämään ja laajentaisin mieltäni näkemällä, että rakkautta on jo nyt ja tulee minulle mitä erilaisimmissa muodoissa.  Heittäisin kädet ylös sen suhteen, että tietäisin aina, mikä mulle on parasta.  Esimerkkinä: yhtenä päivänä oloni oli hieman tahmea ja tuntui, että kaipaan jotain ”merkkiä”, että kyllä musta välitetään (taisin kaivata viestiä Tietyltä tyypiltä). Tapahtui silleen, että mummoni laittoi yhtäkkiä viestin, että kai nähdään jouluna ja toivotti minulle sydänten kera iloista ja rakkauden täyttämää joulunodotusta. Ymmärsin, että lahjapaketteja tipahtelee minulle kaikenlaisissa muodoissa ja olisin tyhmä, jos en lakkaisi mitätöimästä niitä.

Uuden vuoden reissumme peruuntui eräällä kaveriporukalla ja mieleni lannistui, kun pidin kiinni ajatuksesta, että vain se reissu olisi tehnyt minut onnelliseksi. Onneksi oivalsin, että sisimmissäni halusin vain olla omien ystävieni kanssa ja tuntea olevani oikeassa paikassa ja pitää hauskaa. Päästin irti ajatuksesta, että uuden vuoden pitää olla tietynlainen ollakseni onnellinen ja toivoin vain, että kunhan asiat menee mutkattomasti ja olen ystävien parissa ja on hauskaa. Seuraavana päivänä treeneissä sovittiin todella  mutkattomasti joukkuekavereiden kanssa pienet pippalot ja menemättä enempää yksityiskohtiin, tuntui elämän johdatukselta, että mun kuuluikin olla just siellä just niiden tyyppien kanssa.

 

Kun ei mene mielensä kanssa naimisiin vain yhden lopputuleman kanssa.

Kun oivaltaa, että joskus sekin on harhaa, mistä luulemme tulevamme onnelliseksi.

Kun tajuamme, että olemme itse joskus oman onnemme tiellä.

Kun tajuamme, että emme halua enää olla kontrollissa sen suhteen,että vain tää ja tää ja tää asia tekee meidät onnelliseksi.

Kun tajuamme, että mielemme ajattelee oikeastaan todella pienesti ja se mitä voimme saada on oikeasti vielä suurempaa.

(Ja että piti täyttää 31 vuotta tullakseen ihmiseksi, joka vie itse leipomansa kakun ja kukkia juhliin.)

Hyvää uutta vuotta!

Puheenaiheet Ajattelin tänään

Jokaisesta osasta tarinaani on lopulta hyötyä

Loppuvuotta kohden tulee reflektoitua, mitä on tapahtunut, kenties saavuttanut ja millaista uutta vuotta toivoo. Vuodessa kerkeää tapahtua kaikenlaista, toisaalta ei mitään, toisaalta tapahtuneet asiat ovat ainakin itseäni heitelleet sisäisesti parempaan suuntaan.

Vuoteni aikana on kerennyt tapahtumaan kaikenlaista repimistä ja perusta on niin sanotusti heivattu helvettiin monelta osin. Muutin alkuvuodesta yhteen poikaystäväni kanssa, mutta asiat menivät kuten menivät ja erosimme ja muutin taas. Vaihdoin työpaikkaa, lopetin pitkäaikaisen harrastukseni ja olen joutunut jättämään muutamia ystäviä selkeästi enemmän taka-alalle. Itse asiassa viimeksi tänään minulle tuli yhtäkkiä päähäni helpottava ajatus, että kyllä, voin luopua vanhoista ystävistäni ja niin on käytävä, jotta saisin tilaa uudelle. Joskus on mietittävä omia arvojaan ja sitä, riittääkö ystävyyden syyksi se, että on tuntenut lapsuudesta asti, jos muuten selkeästi emme jaa enää paljoa yhteistä.  Olen tehnyt vuoden aikana myös hurjan loikan henkilökohtaisella tasolla eteenpäin ja uskaltanut päästää irti sellaisista identiteetin osista, jotka eivät todellakaan enää palvele minua! Hetkittäin peiliin katsominen on ollut KAUHEAA. Nyt viimeisten päivien kohdalla kuitenkin tuntuu, että tämä muutos on kaikesta voimakkuudestaan huolimatta täysin tervetullutta ja nyt vaan odottelen innolla, mitä ensi vuosi tuo mukanaan.

Luottamukseni elämää kohtaan on ainakin kasvanut suuresti. En todellaan tiedä, miten elämä tulee menemään kohdallani ja olen myös ajatuksen tasolla päästänyt irti tarpeesta kontrolloida asioita. Emme kuitenkaan ikinä voi aidosti ennustaa tulevaa, joten on turha pelätä tai takertua mielikuviin tulevaisuudesta. Taktiikkani on elää enemmän hetkessä ja luottaa itseeni, tiedän tästä lähtien tekeväni oikeat ratkaisut eteen tulevissa asioissa sitä mukaan, kun niitä ilmenee. Elämä aukenee minulle mahtavammin kuin osaan edes kuvitella!

Olen vuoden aikana kyseenalaistanut, olenko tehnyt oikeita ratkaisuita elämässä ja jos olisin jossain tilanteissa toiminut toisin, olisinko sitten itselleni ”parhaimmassa” paikassa. Elämässäni on osia, joista en ole ylpeä, koen syyllisyyttä ja toivon, että voisin muuttaa tilanteita. Asioita joita tein. Sitä, miten kohtelin ihmisiä. Miten lapsellisesti olen käyttäytynyt. Ja tietenkin voisin jatkaa kyseenalaistamista ja uhriutua.

Mutta jos ajattelen, että elämäni on ollut pelkkää virhettä, veisikö se minut johonkin? Tuskin. Olen oppinut, että jossain kohtaa elämääni kaikki päätökset yhdistyvät järkeväksi kokonaisuudeksi. Hiljaiset ja turhauttavat hetket kasvattavat, kaikki tapahtuu kuitenkin minua varten, vaikkei hetkessä aina voikaan ymmärtää.

Lopulta: jokainen osa tarinastani tulee käytettyä.

 

(Puolipiste eli ”;” on lukiosta asti selittämättömästä syystä ollut lempi välimerkkini! Se on vahvempi kuin pilkku, mutta ei päätä tarinaa, kuten piste. En edes tiedä, miten ihminen voi kiintyä välimerkkiin, mutta ilmeisesti voi.  Viime viikolla Pinterestiä selatessa löysin, että ihmiset tatuoivat puolipistettä itseensä tästä syystä:

A Semicolon represents a sentence the author could’ve ended, but chose not to. The author is you and sentence is your life. So my story isn’t over yet.

Hyvinvointi Ajattelin tänään