Istuttiin ystävien kanssa mökkilaiturilla keskustelemassa parisuhteista, kuuntelin kuinka osa meistä kutsui itseänsä sarjaseurustelijoiksi ja osa koki, että oli vaikea löytää ketään. Oli pelkoa siitä, onko kukaan ikinä sopiva, jääkö yksin ja millainen kumppani olisi paras.

En osaa kertoa muusta kuin sarjaseurustelusta (sanon tämän huumorilla).

Mutta sanon samalla, että vaikka viimeisin ero olisi ollut kaikista kaikista hirvein, tuntuu ettei saa henkeä, ettei ikinä löydä ketään muuta samanlaista tai ylipäätään ketään, niin jos vain tahtoo,

niin aina tulee seuraava.

Niin se vaan menee. Ei välttämättä sillä aikataululla kuin haluaa, mutta jos haluaa, niin tulee hetki kun unohdat edellisen parisuhteesi ja huomaat miksei mikään onnistunut. Vaikka nyt et pystyisi suhtautumaan asiaan huumorilla tai uskoa siihen, että löytyy vielä joku, jonka kanssa ei tarvitse tehdä kompromisseja sen eteen, kuka olet.

Löytyy varmasti sellainen, jonka kanssa ei tarvitse sekuntiakaan epäröidä.

Tulee ihmisiä, jotka nostavat edelleen epävarmuuksia esille ja joudut kohtaamaan epämiellyttäviä puolia itsestäsi. Huomaat, ettei ruoho ole vihreämpää aidan toisella puolella tai vaikka olisit maailman parhaimman tyypin kanssa, niin aina tulee vähän hankalaa. Mutta kaikesta tästä huolimatta, jostain syystä nyt tällä kertaa, kaikki toimiikin.

Ei siksi, että olisit muuttanut itsestäsi varsinaisesti mitään.

Vaan koska joku haluaa sinut kerrankin juuri sellaisena kuin olet. Haluaa selvittää asiat kanssasi, kommunikoida kanssasi, haluaa myös muuttaa omaa ajattelutapaansa ja kokee löytäneensä sinusta ne asiat, joita on aina kaivannut omaan elämäänsä.

Sitä ennen joutuu kuitenkin hieman kliseisesti hetken elää omaa elämäänsä, hyödyntämään aikaa kaikkeen muuhun. Miettiä, mistä kaikesta voi saada kiksejä elämässä ilman parisuhdetta ja rakentaa omaa elämää eteenpäin niin pitkälle yksin kuin vain mieli kantaa. Rikkoa pikku hiljaa illuusiota entisestä kumppanista ja elämästä ja haastaa itseään huomaamaan hyvyyttä ja rakkautta ja iloa muualtakin.

Tuntuu turvattomalta ja näköalattomalta joskus – tiedän. Yksinäiseltä, suunnattomalta – tiedän. Mutta kun antaa itselleen vähän aikaa hengähtää, alkaa löytämään omia ääriviivojaan taas. Ehkä hahmottaa paremmin mitä haluaa tulevaisuudessa ja samalla ymmärtää, että ansaitsee sellaisen tyypin, joka haluaa olla sun kanssa. Ja sit se on paras fiilis ikinä. Koska se tapahtuu kyllä.