What is the most important step a man can take? Always next step.
Otan kylpyjä, katson Youtubesta Living Alone Diaries -vlogia ja juon kamomillateetä.
Päivisin soitan kitaraa, koska oon palauttanut sen taidon taas muistiini, ja maalaan tauluja.
Iltaisin pelaan lentopalloa, katson tv-sarjoja ja mietin, mitähän huomenna tapahtuu.
Tiiättekö,
kun ei oo varsinaista pakkoa mennä mihinkään (=töihin), niin se on vaikee tila. Must tuntuu, että helpointa on elää sellasta ”kiireistä ja raskasta” arkea, kun ei joudu itse oikeestaan ajattelemaan.
Kun ajattelu alkaa, alkaa ongelmat. Kun mieli kerkee liiaksi puuttua peliin.
Oon oppinut muutaman asian (ylipäätään vaan tässä ulkomailla asumisessa ja sitten tässä ns. työttömänä ollessa):
- asiat tapahtuu pikku hiljaa, opettele nyt sitä kärsivällisyyttä
- asiat menee kyllä eteenpäin
- ei tartte tietää, miten koko kuva rakentuu, liikuta energiaa edes johonkin suuntaan. askel jonnekin, tee se pieni asia, joka vaivaa sua. Ikinä ei tiedä, miten se pieni teko voikin saada asiat vyörymään.
- on vaikeaa ”just trust the unknown”. Mutta joskus päätös olla tekemättä mitään, onkin paras päätös.
- viihdyn nykyään omassa seurassani tosi paljon, ja tajusin, että oon ollut tosi kuormittunut pitkän aikaa. Oon huomannut sen vasta nyt, ollessani pidemmän aikaa juoksematta ympäriinsä. Mulle on tullut taas kliseisesti luova olo. Enkä tarkoita luovuudella ”stereotyyppistä” luovuutta, kuten maalaamista (exceliäkin tehdässä voi olla nimittäin luova). Vaan pikemminkin, että arkeen on tullut tilaa hengittää, leikkisyyttä, sanoisin.
- kielitaito paranee kyllä koko ajan, ja asiat jotka on aikaisemmin jännittänyt, lakkaa kyl jännittämästä. Aivot tekee sun puolesta niin paljon töitä, ettei sun tartte kaikkeen ees puuttua (ja ratkaista).
Oon muuten ruvennu viimesen päälle verkostoitumaan.
Se on yks lieveoire siitä, että oon alkanu saamaan energioitani takasin. Niinpä heittelen siellä täällä puolitutuille, että jos on joku työpaikka tiedossa, niin Im on it. Se on toiminut.