Nyky-yhteiskunta asettaa yksilölle paineita jatkuvasti olla jotain enemmän ja jotain parempaa, täytyy olla menestynyt yksilö. Kun tutustutaan uuteen ihmiseen, selvitetään ensiksi koulutus ja työpaikka. Hei. Etkö voisi tutustua myös minuun? Toisaalta nykyään ymmärretään myös se, että toisinaan lanka palaa loppuun. On ok, että välillä ei jaksa ja tarvitsee apua, kun seinät alkavat kaatuilla päälle. Itse toivon näiden kahden välille kultaista keskitietä, jota en ole vielä löytänyt.
Olen kai nykyään suorittajaihminen. Haluan tehdä, kokea, haluan olla vaikka mitä ja haluan ylittää itseni joka kerta. Ennen kaikkea haluan selvitä ja kokea, että olen onnistunut.
Pystyn tekemään useaa työtä ja opiskelemaan samalla, mutta onko se sen arvoista? Onko oikeasti juuri nyt aika suorittaa elämää saavuttaakseen tietty taloudellinen tasapaino ja akateeminen koulutus? Olisiko jossain välissä myös aika elää?
Olen kamppaillut koko alkuvuoden itseni kanssa. Olen miettinyt mikä tekee minut onnelliseksi, millaista elämää juuri minä haluan elää. Mitä juuri minä haluan tehdä? Missä koen, että koko potentiaalini on vihdoin käytössä? Viikko toisensa jälkeen olen kuitenkin herännyt totuuteen, että työtunteja on taas kertynyt lähemmäs 70. Viikot kuluvat ohitse aivan huomaamattani. Pelkään, että jokin päivä vain herään ja huomaan, että yhä vain sinnittelen ja sinnittelen, että pää pysyy kutakuinkin pinnalla? Siksi, asioiden on muututtava.
Syy, miksi teen paljon töitä, on monen asian summa. Olen kuitenkin mielestäni erittäin onnellisessa asemassa. Saan tehdä niin paljon töitä kuin haluan. Olen kiitollinen, että minulla on tällainen mahdollisuus. Työnteon avulla minä pysyn pinnalla. Ymmärrän myös sen, että kun jaksaa painaa vielä x-määrän aikaa, tilanteeni muuttuu ja voin vähentää työntekoa. Voin hengittää ja todeta, minä oikeasti selvisin. Jonain päivänä henkilökohtainen helvettini on ohi.
Viikossa on 168tuntia. Miten sinä käytät ne?
Minulla on nyt selvä missio. Minä selviän ja selvitän, mitä todella haluan. Haluan arvostaa aikaani enemmän. Käyttää tunteja vähän vähemmän töihin ja tehdä enemmän asioita, mitä oikeasti haluan tehdä. Omistaa aikaani ihmisille, joita aidosti ja vilpittömästi haluan elämääni.
Foster: ”Maailmassa, joka asettaa minulle jatkuvasti paineita olla jotakin, mitä en ole, ei kai mikään tunnu niin hyvältä, kuin hyväksynnän ja tunnustuksen saaminen juuri sellaisena kuin olen.”