Mitä olisi(n) ilman äitiä?
Äitienpäivän perinteiden jälkeen lähdin kotoa kohti toista kotiani. Sinne meno pelottaa. Pelkään ahdistuvani, pelkään itkeväni joka hetki ja pelkään, etten pysty ryhdistäytymään. Itkukohtauksia tulee edelleen, joskin ne menevät nopeasti ohi, ja pystyn jopa kiskomaan itseni siedettävään olotilaan niiden jälkeen. Nyt on PAKKO ryhdistäytyä. Siksi lähdin jo tänään enkä huomenna, vaikka sekin olisi ollut vaihtoehto.
Seisoessani kyynelsilmin asemalla hyvästelemässä vanhempani, äitini antoi minulle kirjekuoren. Siellä oli valokuva minusta ja teksti:
Rakensin sinulle laivan vahvimmasta puusta,
ompelin purjeet kestävimmistä kankaista,
annoin matkaan parhaan kompassin.
Mutta elämän myrskyjä en mitenkään voinut estää.
Sinun on käytävä elämässä omat kamppailusi, mutta muista,
että seison kehän nurkassa sangon ja sienen kanssa.
Toivon sinulle hiljaisuuden rauhaa, auringonpaistetta, hämärän mystiikkaa,
liekin hohdetta, veden voimaa, puhdasta ilmaa, maan hiljaista mahtia. Toivon sinulle elämän ihmeitä. Toivon sinulle intohimoa!
Loppuun hän oli lisännyt muutaman rohkaisevan lauseen ja viimeiseksi: ”Elämäsi on vain sinun ja sinua varten.”
Äitienpäivänä oma äitini jälleen osoitti, miksi hän on tärkein ihminen elämässäni. Viisas, lempeä, kaunis sisältä ja ulkoa. Voisinpa joskus olla edes puoliksi yhtä hyvä ihminen kuin hän.