Keitä me oikeastaan olemme?

Tapaat, ihastut, rakastut. Ja tutustut paremmin – vai tutustutko? Miksi nyt erotessa tuntuu, että en tunne koko ihmistä yhtään. Se tapa, millä minut jätettiin ja miten minua kohdeltiin sen jälkeen ei vain kohtaa sitä mielikuvaa, mikä minulla oli miehestä. Voinko edes sanoa mies, koska hänen käytöksessään ei ollut mitään miehekästä. Ehkä on siis parempi käyttää hänestä vain vaikkapa kirjainta T.

Perjantaina T pyytää minut käymään, suutelee erotessamme, laittaa viestiä yöllä ollessaan baarissa kavereidensa kanssa. Lauantai-iltana T ei huomioi minua – ei katseita, ei kosketuksia. Sunnuntaina T haluaa ehkä tauon, tai ei tiedä. Tiistaina T jättää minut. Keskiviikkona T loukkaa minua. Torstaina T nöyryyttää minua. Mitä tapahtui sille ihmiselle, joka oli kanssani muutama päivä aiemmin? Hän on kaksi kertaa kieltänyt pettäneensä minua perjantaina, en tiedä mitä uskoa.

Olen itse jättänyt poikaystäväni, ja se tuli hänelle täytenä shokkina. Hän oli varmasti rikki pitkään. Mieleeni on jopa juolahtanut, että ehkä maailmankaikkeus nyt kostaa minulle, koska jätin hänet niin yllättäen ja selvisin itse erosta helposti. Mutta. Minulle pahinta erossa oli hänen kärsimyksensä. Pyrin kertomaan selkeästi eron syyt ja sanoin aidosti ja vilpittömästi olevani todella pahoillani, että häneen sattuu. Tein mitä hän pyysi, en ottanut yhteyttä, vaan odotin hänen olevan valmis siihen. Hän oli valmis vasta vuoden päästä. Mielestäni hoidin asian niin hyvin kuin pystyin: kun erotaan, aina johonkin sattuu (yleensä).

Siksi minusta on käsittämätöntä, että ihminen, joka on sanonut rakastavansa minua, kohtelee niin sikamaisesti. Virheitä toki tehdään ja ehkä hän ei vain osannut toimia oikein, mutta hän ei ole kertaakaan pahoitellut, että on loukannut minua, ei sanallakaan osoittanut olevansa surullinen, että minuun sattuu. Ei selventänyt eron syitä, ei tarjoutunut puhumaan asioita selviksi. En minä ole voinut rakastaa ihmistä, joka toimii noin. Tai sitten en vain tuntenut häntä yhtään, rakastuin haavekuvaan.

Ehkä onkin niin, että ihmisen todellinen luonne tulee esiin vaikeassa erossa. Jos olet itsekäs paska, olet sitä myös erotessa, ja jos olet empaattinen, haluaisit ottaa osan toisenkin taakasta kantaaksesi. Vai viekö ero ja sen kipeys ihmisen niin pois raiteiltaan, että hän käyttäytyy miten sattuu? Minut se vei hetkeksi, koska olin niin humalassa. T:n se tuntui vievän kokonaan, etenkin selvin päin.

Kai minun pitäisi kiittää häntä. Vihan ja halveksunnan myötä on helpompi päästää irti.