Päivä 1. Vappuaatto
Minut jätetään yöllä humalaisen ja ruman riidan päätteeksi. Mies oli puhunut tauosta ja siitä että ei tiedä, mitä haluaa, mutta eroaminen tuntui uskomattomalta yhdessä järjestettyjen bileiden jälkeen. Kaikki oli mielestäni hyvin vielä muutama päivä sitten, kun sain ”Hyvää yötä, rakas” -viestin.

Päivä 2. Vappupäivä
Herään kaverin sohvalta itkien. Yritän soittaa miehelle kymmenen kertaa, lähetän viestin, jossa pyydän, että asioista puhutaan järkevästi, vaikka ero tulisikin. Päivällä olo on krapulainen ja lohduton. Laitan toisen viestin, ei vastausta. Illalla kirjoitan pitkän viestin, jossa pyydän, että puhuttaisiin ja yritettäisiin erota järkevällä tavalla. Hän ei vastaa. Iskee suuttumus, jonka voimalla saan nukuttua yön lähes normaalisti.

Päivä 3.
Olen menossa kaverille, ajan miehen asunnon kautta. Soitan puhelimella, soitan summeria ja lopulta ovikelloa vastauksetta. Avaan postiluukun ja näen naisen kengät ja laukun. Joudun shokkiin ja lähden. Menen hetken kuluttua takaisin ja mies tulee vastaan treenivaatteissa. Ei ole kuulemma pettänyt, nainen on ensimmäistä kertaa. Ei ole vastannut puheluihin, koska halusi olla yksin (?!). Hänen mielestään homma ei toimi, pikkuhiljaa on tuntunut siltä. Ero on fakta.
Makaan kaverin sohvalla puoli päivää, illalla jopa raahaudun treeneihin. Olo on epäuskoinen. Uni ei tule, nukun tunnin.

Päivä 4.
Herään kamalaan oloon, itkettää, ruoka ei maistu. Pää on turta shokista ja nukkumattomuudesta. Jälkeenpäin on vaikea muistaa tästä päivästä mitään.  Vien kaverin koiran lenkille. Istun keittiön lattialla, huudan ja itken. Koira puskee päätä syliin. Yksinäisyys vyöryy päälle niin, että se salpaa hengen. Lääkäriystävä kirjoittaa reseptin unen avuksi, nukkumisesta ei silti meinaa tulla mitään. Nukun nelisen tuntia.

Päivä 5.
Lähden aikaisin aamulla reissuun, vaikka fyysinen ja henkinen jaksaminen epäilyttää. On hyvä päästä iloisten ihmisten seuraan ja muihin ympyröihin. Nauran mukana, mutta sisältä olen kuollut. Juttelen muutamien ihmisten kanssa tapahtuneesta, kaikki ovat tyrmistyneitä miehen käytöksestä. Saan nukuttua muutaman drinkin voimalla kuusi tuntia.

Päivä 6.
Aamulla herätessä tulee heti itku. Soitan äidille ties monettako kertaa, en halua muiden näkevän. Kaveri lohduttaa, hänellä on samankaltaisia kokemuksia. Osaan katsoa hetkittäin tilannetta ulkopuolelta ja miettiä, kuinka paska mies oikeastaan on. Tulen kotiin ja ahdistun saman tien, en pysty olemaan yksin. Lähden päivystykseen hakemaan unilääkkeet ja sairaslomaa, olen täysin uupunut. Purskahdan itkuun, kun lääkäri kysyy millä asialla olen. Sama kaverin sohva palvelee illan ajan, hän tekee ruokaa. Onneksi se alkaa jo vähän maistua.

Päivä 7.
Lähden pakolliseen tapaamiseen toiseen kaupunkiin. Tuijotan ikkunasta ulos koko pitkän junamatkan. Tuttu soittaa ja kysyy, haluanko kuulla. Hän kertoo tietävänsä kuka nainen on: miehen työkaveri, josta hän on maininnut minullekin. Helvetin paska, petetty ja nöyryytetty olo. Yhteiset tutukin tietävät jo naisesta, minä en tiennyt. Vakoilen facebookista, pientä tyytyväisyyttä aiheuttaa se, että olen paremman näköinen kuin hän. Lähetän vihaisen viestin, sanon sääliväni miestä. Vastaus tulee, mutta ei liity asiaan. Illalla menen kaverin luo yöksi, mietin etten selviä tästä koskaan.

Päivä 8.
Herään kaverin luota, tulen kotiin. Poltan ketjussa, vaikken oikeasti yleensä polta. Lähetän viimeisen, vihaisen ja suoran viestin miehelle, jossa kerron mitä mieltä olen hänen toiminnastaan. Mitään ei jää epäselväksi, tästä ei ole paluuta. Juttelen pitkään kaverin kanssa, hänellä on samanlaisia kokemuksia. Alan tajuta, että syy ei ollut minussa. Olen ehkä sulkenut silmäni tietyiltä asioilta ja tajuan, että mies ei koskaan saanut minua nauramaan. Ensimmäisen kerran viikkoon tuntuu, että ehkä selviän tästä. Siivoan, maksan laskut, kuuntelen hiukan musiikkia. Juttelen toisen kaverin kanssa puhelimessa. Kipu helpottaa, jäljellä on vain ihmetys siitä, miten joku voi käyttäytyä noin kylmästi. Tajuan, että minun on pakko ryhdistäytyä ja että pystyn kyllä siihen. Ehkä elämä ei lopukaan.
Lähden illalla vanhempieni luo, jotta pystyisin toipumaan.

Päivä 9.
Vanhempien seura tekee hyvää, joku on läsnä koko ajan. Olo on paska aamulla, mutta paranee pikkuhiljaa. Äiti saa tyttärensä murusina olevan itsetunnon vahvistumaan suhtautumalla järkevästi koko tapahtumaan. Maailman parhaan äidin parhaimmat neuvot voi tiivistää kolmeksi teesiksi, joita hoen itselleni jatkossa.

1. Vika ei ollut sinussa, joten lakkaa syyttelemästä itseäsi. Oli vain kaksi erilaista ihmistä, joiden välillä asiat eivät toimineet.
2. Anna perkele olla. Teidän juttunne on ohi, joten se, mitä hän tekee ja kenen kanssa ei kosketa sinua enää millään lailla.
3. Kukaan ei tykkää hapannaamasta. Nyt  on löydettävä positiivinen asenne.

Nukun täydet yöunet ilman unilääkkeitä.

Päivä 10.
Olemista, miettimistä, vahvistumista. Vaikka ei voi sanoa olon olevan hyvä, se on kuitenkin jo siedettävä. Pystyn miettimään jo vähän tulevaisuuttakin ilman, että ruumiin valtaa ahdistus. Illalla soitan kaverille, jonka kanssa en ole ollut tekemisissä hetkeen, mutta joka on kokenut saman. Keskustelu piristää mieltä: hänkin luuli, ettei löydä enää koskaan ketään ja että elämä loppuu. Elämä ei loppunut, ja nyt hän tajuaa eron olleen hyvä asia. Tajuan itsekin, että olimme liian erilaisia, mutta silti sattuu. Onko se enemmän menetys vai se miten homma päättyi, sitä en osaa vielä sanoa. Nukun toiset täydet yöunet ilman unilääkkeitä. Tuleva kotiinlähtö silti pelottaa. Tiedän kuitenkin selviäväni tästä ja olevani vahvempi ihminen.