New year and fresh start

Jouluaatto lusittu, joulupyhiä  vielä muutama tunti matkaa ja sen jälkeen on taas vuoden jouluhössötys takana päin ja lähtolaskenta uuteen vuoteen voi alkaa. Myönnän etten ole jouluihmisiä ja helpotus valtaa mieleni.  En ole suunnitellut uutta vuottani sen kummemmin, i just go with the flow!

Tämä vuosi on ollut ehkä elämäni tapahtumarikkain. Muutin pitkäaikaisen poikaystäväni kanssa isommalle paikkakunnalle vuoden vaihteessa, hankin koiran, solmin lukuisia kaveri- ja ystävyyssuhteita ja biletin koko kesän. Syksyllä koin elämäni rankimman eron  ja alkutalvesta muutin ystäväni kanssa kimppakämppään.

Kuten varmasti  moni muukin, ajattelin  ennen vuoden vaihtumista  tehdä listan asioista joita parhaani mukaan vuoden aikana toteuttelen. Hävettää myöntää, olen huono pitämään lupauksiani joten niiden sijaan kerron tavoitteistani.

1.  Muutaman kilon painonpudotus 

Viimevuoden alkupuolella pudotin neljässä kuukaudessa  n.12 kg painostani.  Painonpudotus kasvatti itsetuntoani hirmuisesti ja koin olevani tyytyväinen silloiseen painooni ja ulkomuotooni.  Syksyisen eroni jälkeen painoni alkoi kuitenkin nousemaan ja olen nyt lihonnut 5-6 kg. Tammikuusta alkaen aion aloittaa taas kuntoilun ja jättää herkut pois. Toivon myös että ennen kesää saan tämän 5kk aikana  kiinteytettyä itseäni ns. ”bikinikuntoon”.

 

2. Tupakoinnin lopettaminen tai ainakin vähentäminen

Poltan todella paljon tupakkaa. Ystävänikin ihmettelevät miten minunlaiseni nainen voi saadakkaan niin paljon sitä kulutettua ja  saan päivittäin kuulla; ” Taasko sä poltat, justhan sä poltit!” -kommentteja. Hyvinä päivinä saattaa aski riittää, mutta vähänkään huonompana päivänä saatan  saada melkein 30 tupakkaa tupruteltua savuna ilmaan. Käytännössä poltan   aina kun minulla on siihen mahdollisuus.

3.  Muiden huomioon ottaminen 

Huomaan usein olevani hyvin itsekäs ihminen. Siispä haluan tainnuttaa sen huonon piirteen itsessäni. Usein unohdan olla kiitollinen asioista ja pidän helposti ihmisiä itsestäänselvyytenä.  Ihmiset ympärilläni saattavat usein kokea, etten kunnioita tai arvosta heitä. Aion siis jatkossa näyttää läheisilleni heidän olevan tärkeitä ja kunnioittaa heitä. Pyrin myös katsomaan omaa napaani pidemmälle ja ottaa muut paremmin huomioon.

4. Huonojen tapojeni/piirteiden muokkaaminen

Minulla on todella paljon asioita joita haluan itsessäni ihmisenä muuttaa ja jotka todella häiritsevät minua ja ympärilläni olevia.  Olen todella kärsimätön ja turhaudun helposti. Jossei asiat tapahdu hetkessä, tai jos en lukuisien yritysten jälkeen onnistu, turhaudun ja luovutan. Tämä on siis se alue jossa todella tarvitsee kehittyä.  Myöhästely on toinen todella huono tapani jonka yritän myös saada karsittua pois. 

Näitä tavoitteittani aion todella työstää tulevan vuoden aikana.  Mikään ei tule parantumaan/tapahtumaan  hetkessä ja  joudun todella paiskimaan töitä näiden asioiden eteen.  Olen kuitenkin todella toiveikas enkä aio antaa minkään lannistaa!

 

“This life is what you make it. Not matter what, you’re going to mess up sometimes, it’s a universal truth. But the good part is you get to decide how you’re going to mess it up. Girls will be your friends – they’ll act like it anyway. But just remember, some come, somg go. The ones that stay with you through everything – they’re your true best friends. Don’t let go of them. Also remember, sisters make the best friends in the world. As for lovers, well, they’ll come and go too. And babve, I hate to say it, most of them – actually pretty much all of them are going to break your heart, but you can’t give up becuase if you give up, you’ll never find your soul mate. You’ll never find that half who makes you whole and that goes for everything. Just because you fail once, doesn’t mean you’re gonna fail at everything. Keep trying, hold on, and always, always, always believe in yourself, because if you don’t, then who will, sweetie? So keep your head high, keep your chin up, and most importantly, keep smiling, because life’s a beautiful thing and there’s so much to smile about.” 
―Marilyn Monroe

 

 

 

Oikein hyvää alkavaa vuotta kaikille! 🙂

suhteet oma-elama mieli ajattelin-tanaan
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *