BadBad feeling. again.

Äitienpäivä.Paska päivä muitten joukossa. Tottakai omalle äidilleni toivottelin onnet ja muutaman kyynelkin taisi vierähtää poskelle kun muistelin aikoja jolloin oli tosi rankkaa ja äiti taisteli kaikin voimin pitääkseen minut itsellään.

Vasta nyt aikuisiällä äiti on kertonut asioita mitä on lapsuudessani tapahtunut ja silloin kun olen ollut äidin mahassa. Huhhuh. Raakaa tekstiä.

Mutta minun äiti on VAHVIMPIA ihmisiä mitä tiedän ja sitä arvostan todella paljon ! Mun äiti on mun supersankari ! Tämä kunnioitus ja arvostus on jotakin sanoinkuvaamatonta <3

Joittenki äidit kutoo ja neuloo ja leipoo ja tekee mahtavia aterioita, Mun äiti vetää tarvittaessa turpaan eikä siedä paskaa keneltäkään! Mun äiti sanoo asiat suoraan eikä pelkää antaa kritiikkiä. Mun äiti on puolustanu meitä ja tehny kaikkesa että meitä ei vietäs pois. [Johtuen siis meidän omista mokista] .

Äiti asuu n. 450km päässä ja näemme keskimäärin 2-3krt vuodessa, vaan melkein päivittäin me soitellaan toisillemme <3 ..

Sillon pentuna ja angsti teininä sitä kapinoitiin [lue.minä kapinoin,veli ei asunu enään kotona] äitiä vastaan ja kaikki piti tehä aina päinvastoin mitä käskettiin. Vaan sillon ku muutin opiskelemaan eri paikkakunnalle, toiselle puolelle suomea iässä 15, niin sillon se käsitys muuttui. Tajusin silloin että äiti on ollut AINA se joka kuuntelee, neuvoo , auttaa. Ei voi muuta sanoa kuin KIITOS äiti. Ilman sinua minä en olisi tässä ^_^

Tämä päivä on siis ollut tunteita täynnä, eikä loppua näy. Onneksi alkaa ilta tulla ja mää pääsen nukkumaan. Jotenkin mieli maassa tjtn. Jälleen tunne etten kelpaa omana itsenäni ja että minun täytyy muuttua ja pian.. paskapuhettahan se tämäkin on vaa en tiijä että mikä nyt on ku ei vaan jaksa. Ei huvita nähä ketään, ei huvita vastata puhelimeen. Haluaisin olla piilossa ettei kukaan löytäisi. Haluaisin hautautua peiton alle ja nukkua. Nukkua ja unohtaa kaiken. Nukkua ja herätä täydellisenä ihmisenä jolla olis kaikki hyvin.

Kaiken huippuhan tässä mun mielimaassa hommassa on että kukaan ei tiedä. Ei ystävät, ei perhe, ei Hoo.. kukaan ei tiedä että tämä alakuloisuus on jatkunut jo kuukausia. Itken aina kun olen yksin. Täysin lohdutonta itkua kun kukaan ei ole kuulemassa. Kukaan ei saa tietää. En halua että minua ruvetaan säälimään ja vartioimaan. En vaan jaksa ketään, en edes itseäni. Oma rauha. Pimeys. Hiljaisuus. Itkeminen. Pitkin kämppää vaeltaminen [ en tiedä miksi ] ja itsensä haukkuminen ja mollaaminen. Siitä on tämä alkuilta tehty.

Tupakille on taas mentävä. Jospas sitten miettimispuuhiin suihkuun.

Toivottavasti sinulla on ollut mukavampi äitienpäivä!

-T-