23.8.2017. Silence speaks when words can´t
”All my life
I’ve waited for this moment now
In your eyes
Finally I know I am found”
Viileässä kesäillassa kävely, ujosti kosket hänen kättään ja käsi tarttuu omaasi. Pieni hymy hiipii kasvoille, tuulenvireen leikkiessä hiuksilla. Matkaa on takana vasta muutamia satoja metrejä, ja toivot että sitä olisi edessä loputtomiin, jotta voisit pitää tuosta kädestä kiinni aina mitä vain vastaan tuleekaan. Mietit mielessäsi elokuvaa jonka juuri katsoitte, kohtausta joka oli kuin juuri tuosta hetkestä. Mielessäsi toivot että hetki päättyisi samaan ujoon poskipusuun, kuten elokuvassakin.
Taivas on tumma, mutta ei sateinen. Pari yksinäistä pilveä purjehtii taivaalla, aivan kuten tekin kaksi yksinäistä maailmassa ennen toistenne kohtaamista. Hymyilet ajatukselle ja katsahdat häneen. Miten joku voi olla noin upea? Hänen kasvoilleen piirtyy varjo, joka saa jo ennestään täydelliset kasvot näyttämään vieläkin täydellisemmiltä. Ilta-aurinko värjää hänen vaaleisiin hiuksiinsa punertavan eri sävyjä. Tietäisitpä katseesi pois kääntäessäsi hänen katselevan sinua pitkään, valloittavaa hymyään samalla hymyillen.
”Hän on niin kaunis” ajattelet ja katselet samalla miten hänen vaaleahkot kiharat hiuksensa laskeutuvat selkää pitkin. Hänellä on yllään tummahkot revityt farkut, valkea pitsinen paita, sekä kädessään hän kantaa punaista jakkua kylmän varalta. Kasvoilla on pieni hymy, joka tuntuu pysyneen siinä koko illan. Puna hänen huuliltaan on kulunut hieman, mutta hänen silmänsä hohtavat edelleen hentoja kultaisen sävyjä.
Näin he kävelevät yhdessä täysin hiljaa, toistensa ajatuksista tietämättöminä kohti tuttua katua, jossa tiet erkanisivat taas hetkeksi. Matkaa on kuitenkin vielä jäljellä, ja samoin monta tilaisuutta puhua. He eivät kuitenkaan puhu. Olet ehkä itsekin joskus huomannut miten välillä hiljaisuus puhuu paremmin kuin sanat. Toisinaan on ihanaa vain olla hiljaa ja antaa tilaa ajatuksille, toisinaan taas haluaisi puhua puhumistaan. Kuulun itse niihin ihmisiin, jotka mielellään yhdistävät nämä kaksi tapaa. Pitkä, syvällinen keskustelu ja hiljaisuus sen jälkeen ajatusten virratessa päässä on hetkittäin hyväksi. Välillä hiljaisuus lähentää ihmisiä enemmän kuin sanat, jos ette tiedä mitä tarkoitan, kokeilkaa ihmeessä. Lupaan, ettette tule katumaan.
Olen lähes varma siitä, että tahdotte tietää miten tarina päättyi, joten minä kerron…
He hyvästelivät toisensa hetkeksi, ja hyvästit päättyivät odotukset täyttäen ja ylittäen suudelmaan, alkavan sateen ropistessa samalla katuun ja hymyjen sulautuessa toisiinsa. Samaan aikaan viereiseltä kadulta kantautuen kappale, joka vieläkin on heidän oma kappaleensa ja jokaisella kerralla heidän tätä kappaletta kuunnellessaan vie heidät takaisin tuohon hetkeen.