6.12.2017. Tunteet -olisihan se helppoa kun osais kokeilla kepillä jäätä ennenkö hyppii sen päällä
Tunteissaan hän kulki kunnes mereen törmäsi. Se meri oli erilainen, se meri oli jäätynyt kauttaaltaan. Sen jäätyneen meren aallot olivat rippeitä rakkaudesta, elävältä jäätyneet olivat toivo ja kylmä ranta oli ainoa asia jonka hän tunsi turtuneessa kehossaan paljaiden jalkojen alla. Siinä oli kaikki mitä hänellä oli, kaikki mitä hän oli. Vai oliko? Matka jonka hän oli kulkenut kohdatakseen itsensä ja löytääkseen sisimpänsä oli pitkä ja vei mukanaan paljon sellaista mistä hän ei koskaan olisi uskonut voivansa luopua. Eikä hän sisimmässään voinutkaan, mutta edetäkseen hänen oli pakko. Irti päästäminen sattui, se oli kuin palaset hänestä olisivat putoilleet matkalle. Tilalle kasvoi kyllä uutta, mutta jokainen putoava palanen vei mukanaan paljon muistoja.
Päivä päivältä hän uudistui. Välillä pysähtyi luovuttaakseen, mutta jatkoi matkaansa ymmärrettyään ettei ollut vielä valmis. Kunnes hän sitten eräänä päivänä saapui tuon alussa mainitun meren rannalle. Hän oli viimeistä vaille valmis. Hänen täytyi enää päästää irti viimeisestä palasta, joka piti häntä menneessä. Se oli kaikkein vaikeinta. Hän oli koko matkan ajan tiennyt että se tulisi tapahtumaan, hän myös tiesi, että palasta päästettyään hän olisi uusi ja vahvempi.
Niin, voi miten helppoa tuo onkaan kirjoittaa ylös. On niin helppo vain sanoa se, kaunistella asiaa. Tuollaisen matkan kulkeminen on varmasti jotain sellaista, mitä katuessaankaan ei kadu ja mistä selvittyään kokee selviävänsä mistä tahansa. Se voima mitä tuollainen antaisi sen kaiken jälkeen mitä se olisi ottanut, on varmasti jotain todella vahvaa. Kuvitelkaa kun olette kävelleet portaita jo niin kauan että tiedätte että pian mikään voima ei enää nosta ylöspäin. Sillä hetkellä näette portaiden loppupään ja raahaatte itsenne viimeiselle portaalle. Voimanne loppuvat siihen ja siinä kohtaa te tiedätte että vaikka olette jo jättäneet kaiken matkalle että jaksaisitte, on silti voitava jättää vielä jotain. On luovuttava vielä jostain ollakseen viimein perillä. Siellä perillä on kyllä joku josta saatte voimaa, oli se sitten joku ihminen tai mitä ikinä tahdottekaan sen olevan.
Kuluneen vuoden jälkeen olen varma siitä että ihminen voi selvitä mistä tahansa kun hän sitä tarpeeksi haluaa. Voi muuttua niin paljon ettei enää tuntisi vanhaa itseään. Se on oikeasti mahdollista, enkä uskonut sitä ennen kuin todistin sen ja koin kaiken kantapään kautta. En ole se ihminen joka kokeilee kepillä jäätä, olen se yksi tunteiden ääni siellä järjen seassa joka käskee hypätä suoraan jään päälle varmistaakseen onko se tarpeeksi kestävä. Valitettavan monta kertaa jää ei kestänyt ja pudotus oli hyytävän todellinen. Kunnes lopulta kun toivo oli jo mennyt ja vielä kerran tunteeni käskivät hypätä, jää kestikin. Vaati aikansa että se oli vahvistunut, mutta jokaisen iskun jälkeen jääkerros oli kasvanut. Se oli vihdoin vahva, se ei edelleenkään kestänyt kaikkea, mutta se ei enää sortunut kokonaan.
Vaikka matka kuljetaankin yksin, sisältää se silti paljon kaikkea mikä välillä keventää taakkaa ja rohkaisee jaksamaan loppuun saakka. Siitä kaikesta voi olla hyvin kiitollinen, sen oppii viimeistään matkan aikana. Kun mikään kipu ei enää vie kaikkia voimia pois tai jos viekin, niin usko selviytymisestä pysyy koko ajan. Ja aikaisempia sanojani lainatakseni, yksinäisimpinä hetkinäkään ette ole yksin.
Sinä vain, sinä vain, sinä vain
Saat mut nousemaan
Läpi hangen ja roudan
Rakkaudella- Venla