Mihin minulla on kiire? Tulevaisuus odottaa.

Spotify soittaa soittolistaani Chill ties monettako kertaa tänään. Istuskelen sängylläni ja luen blogipostauksia. Toisissa bloggaajien poikaystävät vastaavat 33 kysymykseen ja toisissa sisustetaan koteja. Luen niitä ja mietin, miten ihanaa elämää nuo ihmiset elävätkään. Kuin tottumuksesta teen useamman uuden välilehden vuokraovelle ja monelle sisustusverkkokaupalle.  Selaan taas vuokra-asuntoja ja löydänkin yhden aivan ihanan kaksion. Sellaisen kaksion jossa minulla ei olisi varaa asua yksin. Samalla mietin, mahdanko löytää seuraavassa parissa vuodessa vierelleni ihmisen, jonka kanssa haluaisin asua siinä kaksiossa, tehdä aamupalaa meidän keittiössä ja sisustaa yhdessä. Tuohon tuskin löytyy vastausta ennenkuin sitten kun se kävelee kadulla vastaan tai laittaa viestiä. 

Minulla on oikein ihana elämä jo nyt, rakastan kotia, työtä, opiskelua. Ehkä silti tajuan kunnolla tämän ajan ihanuuden vasta myöhemmin. Tulevaisuus on jotain sellaista, mitä vain odottaa niin innolla. Tulevaisuus on minulle uusi maailma. Siellä on uusi kaupunki, se ihan oma koti ja uusi työ. Siellä on korkeamman asteen opiskelupaikka ja hirveästi uusia asioita. Siellä on uusia tunteita, paljon katseltavaa ja koettavaa. Oikeastaan siellä voi olla vaikka mitä. Olen niin kiinnostunut siitä kaikesta. 

Toisaalta mihin minulla tässä on kiire? Kaikki ajallaan. Haluan vaihtaa mielipidettäni siitä yhdestä kivasta matosta vielä muutaman kerran ja haluan odottaa sellaista ihmistä, jonka kanssa oikeasti tahdon olla. Ei tarvitse kiirehtiä, saa etsiä ja välillä olla hukassa. Saa tutustua omiin ajatuksiin ja itkeä jos ne on ihan solmussa. Saa olla ja nauttia elämästä ja kaikesta mitä se nyt tuo eteen. Ja mitään ei ole pakko tehdä. Aina voi sanoa ei, jos se tuntuu oikealta. Aina saa ajatella myös itseään. Ei tarvitse kiirehtiä elämän läpi, tai huitaista äkkiä nuoruutta menneeseen. Elän ehkä juuri nyt elämäni parasta aikaa. Elä sinäkin, niin ja nauti siitä.