Instagram 27 uutta ilmoitusta, Snapchat 34 uutta ilmoitusta, Facebook 11 uutta ilmoitusta, Whatsapp 9 uutta viestiä, Gmail 1213 uutta ilmoitusta
Näyttääkö tutulta? Lähes jokapäiväinen näkymä puhelimen avatessani, erityisesti työpäivien jälkeen. Ahdistaa ihan töistä lähtiessä, että pitäisi ehtiä taas selata instagram ja kommentoida kavereiden kuviin, facebookkia en edes avaa koska tiedän sovelluksen vain kertovan minulle kenellä puolitutulla on taas syntymäpäivä ja ketkä aikovat osallistua ainakin kymmeneen eri tapahtumaan lähellä minua. Sähköpostin tyhjentämiseen ja läpikäymiseen pitäisi varata yksi kokonainen päivä, ellei enemmänkin. Aion siis vältellä sitä ihan viimeiseen saakka. Whatsapp-ryhmissä on asiaa, jonka joko luen kiinnostuneesti tai sitten vain katson viestit jotka eivät koske minua. Snapchatissa on muutama ihminen, joiden snäpit tahdon katsoa ja joihin tahdon vastata hyvien keskustelujen toivossa, mutta muuten kaverisuhde on yllä vain jos striikkikin on, oikeastiko?
Onhan niissä hyviäkin puolia, en kiellä sitä. Rakastan sitä, kun joku on lähettänyt minulle henkilökohtaisesti viestin. Tulee tärkeä olo, kun näkee että joku on oikeasti lähettänyt viestin vain minulle. Miettikää, tätäkö tämä on nykyään? Naurahdin hieman kun luin miten tyhmältä tuo saattaisi kuulostaa vaikkapa jonkun vanhemman ihmisen korvissa. He eivät varmaankaan tiedä, miten vaikeaa on välillä edes tuntea olonsa tärkeäksi tässä nykymaailmassa. Mutta palataan tuohon viestiin. On ihana lukea viesti, jossa kysytään minun mielipidettäni johonkin asiaan tai kysytään mitä minulle kuuluu (ja siihen viestiin ei saa vastata vain ”ihan hyvää”). Rakastan myös sitä, kun voin keskustella jonkun kanssa niin, että keskustelu menee hieman pintaa syvemmälle. Kyllä minä tiedän teidän harrastuksenne ja hiustenvärjäyksenne ja sen miltä milloinkin näytätte. Haluan myös tietää, mitä ajattelette, millaisista asioista haaveilette tai miksi on paha olla. En kysy voidakseni jatkaa asioiden puimista kavereideni kanssa sitten myöhemmin, vaan kysyn jotta voisin jakaa haaveitani, onnellisuuttani ja kipuani. Kysyn, sillä tiedän miten tärkeää on tuntea olonsa merkitykselliseksi. Tahdon jakaa niitä aitoja ajatuksia, enkä vain turhanpäiväisiä snapchat-kuvia joka päivä(vaikka sitäkin edelleen teen ja tahtoisin eroon siitä pahasta tavasta).
Parhaimmillaan olen valvonut puoli kolmeen yöllä siksi, että oli kiva keskustella. Aamulla väsy ei haitannut, sillä keskustelu oli sen arvoista.
Rakastan myös puhelimessa puhumista, viimeisimmästä puhelusta on silti ihan liikaa aikaa. On ihanaa istuskella sängyllä ja kuunnella jonkun ääntä puhelimesta. On ihanaa keskustella ja pohtia vaikka toista ei näekkään. Vaikka viestitellessä pystyisikin kuvittelemaan toisen äänen, saa puhelusta niin paljon enemmän irti. Soitelkaa siis toisillenne, kysykää ystävältä hänen kuulumisiaan. Olkaa aidosti kiinnostuneita.
Tänään sain tarpeekseni sosiaalisesta mediasta ja kaikesta mikä sen ympärillä pyörii. Sammutin tunti sitten puhelimeni ja vain kerran otin sen käteeni meinatessani katsoa yhden instagramkuvan tätä postausta varten. Ihan turhaan, en tarvinnut sitä. On paljon rauhallisempi olo, kun ei näe saapuvia viestejä. En tiedä kauanko pidän sen suljettuna, mutta juuri nyt en koe tarvitsevani sitä mihinkään. Ajattelin syödä lounaani rauhassa, ehkä radiota kuunnellen ja lehtiä lukien. Ajattelin mennä pitkälle kävelylenkille ja lukea kokeeseen. Kuulostaisi sellaiselta ainakin viideltä tunnilta ilman puhelinta, oi kyllä kiitos.
Nostetaan hetkeksi katseet puhelinten näytöltä. Ihaillaan kaunista säätä ottamatta siitä yhtäkään kuvaa, juodaan aamukahvi vastaamatta samalla viesteihin ja mennään lenkille kuuntelemaan luontoa ja sitä, miten pakkanen pitää ääntä kohmeista tietä pitkin käveltäessä. Tehdäänkö hienoin ruoka-annos ikinä, ja syödään se samalla keskustellen? Ja ei, ei oteta siitäkään kuvia. Ei ketään oikeasti kiinnosta miltä pari päivää sitten tehty lasagne näyttää lautasellani. Voitaisiin saada niin paljon enemmän irti näistä päivistä mitä täällä eletään, mutta silti me valitaan elää vain puoliksi ja kulutetaan helposti viisi tuntia päivässä katsellen täydellisiä instagramkuvia. Podetaan sitten huonoa omaatuntoa siitä, kun ei syöty tänään yhtä terveellisesti kuin joku muu. (Minä söin aamupalan jälkeen mustikkapullan, oli muuten todella hyvää.) Eihän enää jaeta koko elämäämme someen, aletaanhan puhua enemmän puhelimessa ja lähdetäänhän yhdessä lenkille sen sijaan, että läheteltäisiin kuvia snapchatissa? Meissä on niin paljon muutakin kuin meidän sosiaalisen median elämämme, joka ei ole edes yhtä sadasosaa todellisuudesta.
-Venla
