Facebook on saanut minussa aikaan oudon tarpeen kommentoida kaikkea. On sitten kyse statuksen päivityksestä, oudosta uutisaiheesta tai julkkiksen lapsen tutin käytöstä. Kiitos tuon ihmeellisen sosiaalisen median minusta on tullut asiantuntija aivan kaikessa. Tämä on varmasti suurin syy tämän palstan perustamiseenkin. Ryhdyin pohtimaan kommentointitarvettani bongatessani muutaman tilapäivityksen facebookiin kirjautuessani.

Kaverini, ihminen jonka kanssa kävin koulua enkä koskaan vaihtanut sanaakaan hänen kanssaan kuuden vuoden aikana , kertoi kaipaavansa seuraa lätkätreeneihin. Olin jo kirjoittamassa etten ole luistellut 20 vuoteen, kun ymmärsin hänen ehkä suunnanneen tämän pyynnön jollekin paremmalle tutulle. Entinen esimieheni kertoi hänen tyttärensä syöneen koulussa lisenssikeittoa kun sormiani alkoi jälleen syyhyttää. Keksin jo hyvän come backin kun tajusin hänen kommenttinsa olevan tarpeeksi hauska ilman minua.

Mistä tämä tarve jakaa ajatukseni kaikkien kanssa johtuu? Voiko syynä olla, että kutsun heitä facebookissa kavereikseni ja siksi kuvittelin heidän kaipaavan mielipidettäni? Oltuani aktiivisesti facebookissa kolme vuotta, olen todennut tiettyjä käyttäytymissääntöjä joita kaikki tuntuvat noudattavan:

1. On tiettyjä asioita joista on pakko tykätä. Näitä ovat kaverin häät, vauvat, poikaystävän toilailut ja parisuhdetilanteen muutos tilaan parisuhteessa

2. Jos parisuhdetilanne muuttuu tilaan vaikea selittää on välttämätöntä laittaa perään kysymysmerkki tai :0

3. Jos parisuhdetilanne päivitetään tilaan sinkku täytyy välittömästi laittaa kannustava viesti ”hän ei ollut tarpeeksi hyvä sinulle”, ”se Oikea löytyy vielä”, ”jaksamisia” tai edes 🙁

4. Hääkuviin täytyy aina laittaa kommentti morsiamen kauneudesta, puvun täydellisyydestä ja mieluummin vielä mainita kuinka kateellinen olet

5. Lemmikkikuviin pitää aina laittaa kommentti elukan suloisuudesta ja siitä kuinka kauan sinä olet halunnut hankkia samanlaisen

6. Sukulaisten kaveripyynnöt hyväksytään aina vaikka et olisikaan tavannut Perttuliina-tätiä sitten 80-luvun jolloin häntä kutsuttiin yhä Perttu-sedäksi

Tietoisena siitä kuinka tyhmää tämä kaikki on, me silti tunnumme noudattavan näitä sääntöjä. Kutsumme yhä kaveriksi sen Leevin sieltä ala-asteen takarivistä vaikka kommunikointimme koulussa koostuikin lähinnä räkäpallojen heittelystä. Kun poltamme päreemme töissä, haukumme välittömästi pomon statuksessa ja jäämme odottamaan kannatuksen tulvaa. Sen sijaan että soittaisimme kaverille, päivittelemme hänen sivullaan kuinka olemme odottaneet jo vartin vesisateessa.

Ja niin myös allekirjoittanut päivitti äsken statuksekseen ”Huomenna vapaapäivä” täysin tietoisena siitä että kaikki joita tämä kiinnostaa tietävät sen jo ilman facebookiakin. Parhaalta kaveriltani meni 10 minuuttia tilan tykkäämiseen. Jos tämä kappale olisi statukseni, nyt painaisin tykkää…