Hei taas!
Tänään ajattelin jakaa mun omia kokemuksia miesten kauluspaidasta tehdystä ”off the shoulder”-paidasta. Tutoriaalin oli tehnyt Ann Le, jota olen jo jonkin aikaa seuraillut Youtubessa. Ann Le kuvaa omaa arkeaan, tyyliään ja asioista jotka inspiroivat häntä. Hän kuvaa myös tutoriaaleja… jonka takia häntä seuraankin Youtubessa! Mutta ensimmäistä kertaa vasta NYT tuli sellainen olo, että tätä on kokeiltava!
Eli tarviit vain:
- Miesten kauluspaidan (miesten siksi, koska naisten kauluspaidassa on valmiiksi jo kapeat hihat, jotka kokemuksesta kiristyvät vielä entisestään tätä tehdessä, mutta kokeilla saa naistenkin paitaan).
- Max. 2 cm levyistä joustonauhaa + hakaneulan
- sakset
- kynän
- viivottimen
- ompelukoneen (tai tekstiililiimaa)
- silitysraudan






Ennen seuraavaa vaihetta paita käännetään nurinpäin.





Joustonauhaan saa sopivan pituuden sovittamalla sitä olkapäiden ympäri ja hieman rinnan yläpuolelle.



Lopuksi kolo ommellaan kiinni ja paita on valmis.


Paita oli mielestäni helppo tehdä. Ainoa hankala osuus oli käännöt olkapäiden kohdalla. Joustonauha kannattaa varmistaa kiinnittämällä päät yhteen esimerkiksi nuppineulalla ja sovittamalla paitaa, koska minulla se jäi se helposti liian löysäksi.
Olen tosi tyytyväinen lopputulokseen ja paita tulee varmasti käyttöön, mutta sitten vasta lämpimällä säällä. Käy mielestäni juhlaan ja arkeen.;)
https://youtube.com/watch?v=xqf6o8guvzI