Ei paniikkia
Meikäläisellä on täällä kyllä niin mukavat olot että kaikki vastuut tuppaa melkein unohtumaan. Melkein. L’inscription administrative starttasi eilen, mutta taidan mieluummin hoitaa homman ja asiaankuuluvat maksut kun pääsen Suomeen käyttämään muuta kuin hotellin nettiyhteyttä. Tämä etappihan ei sinänsä tuota mitään ongelmia, tosin Eurooppalaisen sairasvakuutuskortin vielä puuttuessa taidan joutua hankkimaan ainakin ensimmäiseksi vuodeksi ranskalaisen opiskelijan sairasvakuutuksen joka tietenkin maksaa vähän ekstraa. Mieluummin kuitenkin lähden vakuutettuna ja turvattuna, sehän on universaali fakta että kun luottaa siihen ettei itselle nyt mitään käy niin silloin se jalka katkeaa ja lääkäriä tarttis. Mutta tästä pikku aasinsillalla päästäänkin tämän hetken suurimpaan ongelmaan: Kela. Tai ennemminkin aika. Sain kuulla yliopistohaun tulokset vasta kesäkuun puolessa välissä, samaan aikaan kuin noin miljardi muutakin ranskalaisopiskelijaa, ja valmistaudunkin nyt taistelemaan kynsin ja hampain Pariisin vuokrahuoneista ja -asunnoista. Ongelmanani ovat vain Kelan hakemukset, niiden käsittelyn hitaus ja stressi siitä, että saankin yhtäkkiä paria viikkoa ennen muuttoa kuulla, ettei minulle myönnetä opintotukea syystä tai toisesta. Siinä tapauksessa uumoilen vähän että koko homma peruuntuu, sillä ilman vakaata tulonlähdettä en kyllä lähde onneani kokeilemaan suurkaupunkiin. Rehellisesti inhottaa ajatella koko Kelaa tällä hetkellä, olen lukenut ulkomailla opiskeluun myönnettävän opintorahan kriteerit useamman kerran ja tiedän ettei asiassa pitäisi periaatteessa olla ongelmaa, mutta mistäs sitä ikinä tietää kun en kuitenkaan ole aiemmin kuulunut Suomen sosiaaliturvaan… Yhyy.
En kuitenkaan voi alkaa liikaa stressaamaan tätä asiaa, sillä jos odotan Kelan päätöksiä tullaan jokaikinen asunto viemään nenäni edestä. Aluksi tarkoitus oli hakea asuntolapaikkoja, mutta koska Kansainväliseen ylioppilaskylään en voi päästä ja koska suurin osa yksityisistä asuntoloista on uskonnollisia (ja myös ihan sssaa… kalliita), olen päätynyt etsimään kämppää yksityiseltä puolelta. Ideaalinen tilannehan olisi löytää pieni studio tai huone vuokralle, mutta hinnat tuntuvat äärimmäiseltä riistolta. Sain hetki sitten sähköpostia suomalaiselta tytöltä joka etsi kämppistä hänen yliopistovaihtonsa ajaksi alkuvuodesta ja siitä lähtikin ajatus: jospa vuokraisinkin kaksion, jotka yleensä ovat hintaansa nähden paremmin varusteltuja (keittiöstä löytyy muutakin kuin mikro…), jossa sitten elelisin yhdessä huoneessa ja joka lukukausi vaihtuva kämppis toisessa? Suomi-instituutin sivuilla läjä suomalaisia opiskelijoita hakee epätoivoisena majoitusta Pariisista muutaman kuukauden pituisia vaihtoja varten, joten voisin olla suht luottavainen että entisen lähdettyä uusi kämppis löytyisi nopeasti tilalle. Ongelmana toki on se että vaihtarit lähtevät yleensä huhtikuussa pois, kun minä jään pakertamaan tenttejä vielä ainakin kesäkuuhun… Mutta tarvitsevathan lomailijat ja kesäopiskelijatkin majoitusta? Mitä enemmän pohdin tätä sitä paremmalta idealta koko homma alkaa vaikuttaa. Kuinka siedettävää kämppäkaverin kanssa asuminen on? Toisaalta tiedän, etten voi heittäytyä nirsoksi tässä vaiheessa, ja hei, mieluummin kaksio vaihtuvien kämppisten kanssa kuin Kristittyjen Tyttöjen Yhdistyksen asuntola…
Niin että voi tätä elämää. Huomenna menen herättelemään vanhoja laitesukellustaitoja, onneksi mukana on perheen Dive Master, mutta vähän jänskättää silti. Puli puli.