Sopeutumista
Olen nyt hengaillut Helsingissä viisi päivää ja päässyt ulos talosta kaksi kertaa. Eilen päätin ryhdistäytyä ja lähteä ensiksi lenkille, mutta pientä flunssaa taitaa olla tulossa sillä sydämeen otti vähän liiaksi ja päädyin kävelemään. Sen jälkeen testasin ensimmäistä kertaa pikkuveljen ajotaitoja (retku sai ajokortin pari päivää lähtöni jälkeen, pelkäsin jo että joutuisin odottamaan jouluun asti ovelta ovelle-kyytejä!) ja lähdin kiertelemään kauppoja. Reissun päällä vanha musta luomiväri oli murentunut meikkipussin pohjalle ja tuhrinut kaikki purkit ja putelit ja olinkin päättänyt uusia oikein reilulla kädellä meikkivarastojani, samoin uutta lukemista teki mieli vaikka vasta sainkin purettua Italiasta tulleet täpötäydet kirjalaatikot uuteen hyllyyn… Jotenkin vaan tällä hetkellä en ole niin innostunut tarttumaan noihin Vonneguteihin ja Irvingeihin jotka odottavat lukuvuoroaan vaan mielenkiinnot pyörii ennemminkin sellaisella Sophie Kinsella-tasolla. Aina ei voi voittaa. Tänään sitten iski kunnon munchies ja oli pakko sadetta uhaten lähteä syömään Hesburgerille ja hakemaan säkillinen irtokarkkeja.
Olen nyt koittanut ottaa kaikkien neuvosta vaarin ja pohtia vähän mitä tahtoisin nyt seuraavaksi oikein tehdä. Olenkin onnistunut uhraamaan jatko-opintoajatuksille ainakin vartin joka päivä, hyvä minä! Tiedän että kello tikittää ja jos tahdon välttää välivuoden niin päätöksiä pitäisi alkaa syntymään aika vikkelään, mutta taidan potea vieläkin jonkinlaista shokkia koko Pariisi-homman jäljiltä. Olen maannut sängyssä/sohvalla katsomassa ihanaa suomalaista telkkaria tai ikivanhoja Gossip Girl-jaksoja ja whatsappaillut koirakuvia poikaystävälle. Onnistuin saamaan sen verran selville etteivät suomalaiset kauppakorkeakoulut pidä ranskalaisen lukion papereita oikein minään ja sisäänpääsyni riippuisi täten pelkästään pääsykoearvosanoista. Opin myös että Torinossa on jännän kuuloinen taideinstituutti jossa voisin opiskella kiinnostavia viestintään ja kulttuuriin liittyviä aiheita, mutta melko korkeaan hintaan, sillä kyseinen oppilaitos ei taida oikeuttaa Kelan tukiin. Selvisi myös että ylppäriarvosanoillani voisi hakea London School of Economicsiin (sisäänpääsyä en tahdo edes spekuloida, tulee vaan paha mieli. Saatoin nörtteillä tieni menestykseen ja mention très bieniin mutta innovatiivinen ja joukosta erottuva nero en ole. Nyyh).
Eli aika hukassa olen edelleen. Ajatus välivuodesta ei edelleenkään kiinnosta yhtään enkä ole vaivautunut edes vilkaisemaan työpaikkoja. En ole vielä ihan virallisesti asiasta puhunut sillä vanhemmat tuskin tulevat arvostamaan tätä ideaa, mutta tällä hetkellä kaikkein eniten kiinnostaisi lähteä takaisin Torinoon. Vielä pääsisi opiskelemaan esimerkiksi kansainvälisiä suhteita ja kehitysyhteistyötä, tutkinto joka sinänsä kiinnostaa paljonkin. Ei sentään unohdeta että ennen kuin rupesin pinnalliseksi muotihömppääjäksi tahdoin tulla YK:n uudeksi pääsihteeriksi ja pelastaa maailman. Torinossa on hirveästi hyviä puolia: paljon opiskelijoita, ison kaupungin meininkiä mutta kuitenkin sopivan pieni ja kotoisa paikka, ihanat ystävät ja etenkin poikkis, muutenkin kaikki tutut asiat ja ihmiset kuten oma torimyyjäni tai vintage-Vuitton-diilerini, halvat hinnat niin asunnoissa kuin elintarvikkeissakin, ihan riittävän laadukas yliopisto, leudot talvet ja lämpimät keväät, vilkas yöelämä, shoppailukadut, Alpit, Välimeri, pizza, pasta, punaviini, Alberto Marchettin gelato…
Ylipuhuinko juuri itseni?
No kyllä!
