Siitä on nyt lähdettävä että tähän on tultu
Muutan syksyllä Pariisiin, näillä näkymin ainakin kahdeksi vuodeksi. Toistelen tätä itselleni nykyään melko usein: sain itsekin kuulla asiasta vasta alle kuukausi sitten. Alkuvuodesta tein opettajien käskystä Ranskan korkeakoulutuksen yhteishaun mutta sillä hetkellä suunnitelmanani oli että jos Ranskaan asti vaivaudun muuttamaan niin sille voi olla vain yksi syy, Sciences Po Paris. Tästä syystä heittelin siis yhteishakuun jos jonkinmoista koulua ja tutkintoa ja päädyin vitsikkäästi valitsemaan Sorbonne Nouvellen ensimmäiseksi vaihtoehdoksi, ”jos vaikka läpällä pääsisin sisään”. Noh, Sciences Po sanoi ei, mutta kesäkuussa tuli järkytys kun Sorbonne sanoikin kyllä. Mikä siis lähti pienestä vitsistä päätyikin muuttamaan koko elämän suunnan. Heh heh.
En ajattele että jokaisen ulkosuomalaisen myötä maailma tarvitsisi uuden blogin, mutta nyt vain tuntuu että kirjoittamalla voisin onnistua parhaiten pohdiskelemaan kaikkea tähän liittyvää asiaa. Ja vaikka muutto koittaakin vasta hyvin ansaitun kesäloman jälkeen, olisi epäluontevaa alkaa vaan rustailemaan kun sitten joskus Pariisiin päädyn, valottamatta ensiksi sitä miten tähän tilanteeseen oikein on päädytty. Jos ihmettelette miksi opettajani käskivät tekemään Ranskan yhteishaun, se johtuu siitä että entinen armas opinahjoni oli Torinon ranskalainen lukio. Olen viettänyt viimeiset kolme vuotta Italiassa, suurin osa ajasta meni vieraskielisen lukion läpi taistellessa mutta kyllä mukana oli rutkasti Eatiä, yhtä paljon Lovea ja loppuvaiheessa ennen suuria ja pelottavia ylioppilaskirjoituksia jopa Praytakin… Alku Torinossa oli suoraan sanottuna kamala, ja ajattelin että sinä päivänä kun viimein jätän kaupungin lopullisesti taakseni voin julkaista Facebookissa jotain ”paska reissu mutta tulipa tehtyä”-tyyppistä. Noh, viime perjantaina kello 05:35 hyppäsin Porta Nuovalla junaan, eikä sillä hetkellä todellakaan tehnyt mieli kirjoittaa Facebookiin yhtään mitään. Kolmessa vuodessa Torinosta kasvoi miltei huomaamatta uusi kotini, jonne jäävät monet muistot ja, mikä tärkeintä, rakkaus. Kun ScPo antoi kieltävän vastauksen olin jo asennoitunut siihen että jään Torinon yliopistoon, mutta sitten tulikin Sorbonne. Fiilikset ovat edelleen aika hiton ristiriitaiset, ikävä omaa uutta kotikaupunkia ja omaa kultaa on kova, mutta joskus on vain ajateltava aivoilla ja tehdä se oikea päätös vaikka kuinka vaikealta tuntuisikin.
Tämä viikonloppu on ollut pehmeä lasku uuteen elämään. Junamatka Torinosta aivan toiselle puolelle maata Triesteen oli pitkä mutta rauhoitti mieltä, vaikka junan ikkunasta viimeinen aamunkoitto Supergan takana saikin nyyhkimään. Sijaintini tällä hetkellä on Slovenian lyhyt mutta sitäkin hurmaavampi rannikko. Autoradiossa soivat vielä italialaiset hitit ja ruokalistalta löytyy pastaa ja pizzaa (vaikka kinkku täällä onkin vääränlaista eikä mozzarella varmasti tule Piemonten puhveleilta). Vietän täällä viikon rannalla itseäni grillaten, minkä jälkeen suuntaan esittelemään Suomenmaata poikkikselle. Pistän kyllä blogin esittelyt ja muut jutskat kuntoon kunhan tältä hektiseltä biitsielämältä kerkiän, tällä hetkellä tyydyn turruttamaan oudon fiiliksen tasaisella tissuttelulla ja läjällä hyviä pokkareita.
Jos joku päätyy lukemaan tämän ensimmäisen postauksen niin hihii, moi, jää toki seuraamaan tuleviakin seikkailuja!