Kuulumisia
Ni zao!
Hui kun aika juoksee. Kuutisen viikkoa vaihtoa jäljellä. Aika haikeelta tuntuu tässä vaiheessa paluun lähestyminen, mutta täytyy olla miettimättä sitä ja laittaa energiat sen sijaan täällä puuhailuun. Nyt on itse asiassa aika lomalaisen fiilis. Meillä on yhteensä koko vaihdon aikana annettu tehtäväksi tehä presentaatio kiinalaisesta kulttuurista, 3000 essee kahdesta kulttuuri ilmiöstä ja 2000 sanan essee omavalintaisesta talous aiheesta. Lisäksi kiinan koe sitten ihan vaihdon loppuvaiheessa. Nyt on kuitenki omalta osalta kaikki presentaatiot ja esseet kirjotettu, joten koko loppuaikana ei tarttekkaan enää miettiä koulujuttuja laisinkaan. Oikeestaan kaikki muut kurssit on tässä loppunukkin jo, vika kuukaus on enää pelkkiä kiinan tunteja. Nyt on siis todella aikaa nauttia vaan olostaan. Tänään oliskin lähtö viikoks Etelä-Kiinaan Hainanin paratiisisaarelle kattelemaan uudenlaisia maisemia. Lämpöä ja järjettömän kosteeta ilmaa luvassa, saa nähä miten selviydytään.
Nyt kun aika alkaa käymään vähiin, ollaan alettu jo vähän kirjottelemaan ylös, että mitä haluttais täällä vielä nähdä ja tehdä. Sisältäen kaikkea, ihan nähtävyyksistä, ravintoloista, baareista, huvipuistoihin ja kaupunkeihin. Seuraavat reissut tulee olemaan tödennäkösesti lähikaupungit Suzhou ja Hangzhou ja tietenkin Keltaset vuoret, jonne tehdään isommalla porukalla muutaman päivän visiitti. Ei malttais odottaa. Ollaan myös nyt todettu, että itse Kiinassa olis niin paljon nähtävää, että voi olla että vaihdon loppuun suunntiteltu Vietnamin reissu vaihtuukin Kiinan sisäiseen matkailuun. Saa nähä mitä keksitään.
Kaapit pursuu niin paljon uusia vaatteita, että täytyy tästä vissiin vielä jatkaa reissuvaatteiden valintaa ja pakkaamista ennen kentälle lähtöä. Nää meiän dormit on muuten niin jäätävän kosteusongelman kourissa, että saa nähä saadaanko vaatteemme Suomeen missä kunnossa. Naapurien yhet conssit on jo homehtunu kaappiin. Siis ihan vihreetä karvaa ja kaikkea… Onneks suurin osa vaatteista on polyesteria sun muita muoveja, ni kestää tän kosteuden vähä paremmin 😛
-meems