Campus elämää

Huomenia!

Nonniin, nyt tuli vihdoin ensimmäistä kertaa sopiva rako lisäillä kuvia koneelle, mutta kun Kiinassa ollaan, ei niiden lataileminen tänne blogiin käykään ihan käden käänteessä. Katotaan jos jossain vaiheessa keksin jonkun ratkasun. Koko muu solu kuitenkin nukkuu vielä kaikessa hiljaisuudessaan, niin ajattelin hyödyntää tilaisuuden. Siivooja tosin taitaa kyllä parhaillaan pyrkiä sisään putsailemaan saastasten suomalaisten sotkuja 😉

Elikäs kolme kokonaista päivää takana; maisemiin tutustuttu, keskustassa vierailtu, nähtävyyksiä kuvattu, ruokia maisteltu ja käytännön asioita hoideltu. Eilen oli info-tilaisuus koulun puolesta, kun saimme loputkin suomalaiset tänne Kiinaan, ja täytyy kyllä sanoa, ettei vois vähempää kiinnostaa alottaa opiskeluja! :S Saas nähä, ehkä mieli vielä muuttuu. Toivotaan niin. Kiinan kieltä tosiaan opiskelemme kolmesti viikossa, nelisen tuntia kerrallaan. Lisäksi meillä on kiinalaista kulttuuria ja taloutta, molempia kerran viikossa. Maanantait on pitkiä päiviä 8.00-17.30, tiistait vapaapäiviä, keskiviikkosin 13-16.30. To sekä pe pääsemme jo 11.40. Eiköhän näistä selvitä!

Asustelemme tosiaan tällasella isommalla kampusalueella, mun mielestä onkin oikein viihtysä sellanen. Paljon on kaikenmoisia rakennuksia, joista vilkkuu kiinalaisia työn touhussa, niin päivin kuin öin. Meillä on oma kauppa, josta saa kätevästi kaikkee evästä ja krääsää, kaikkee mitä nyt dormissa vois tarvita. Ja lisäks täällä pitäis olla joku kuus ruokalaakin, mut niitä ei vielä oo löydetty. Kiinalaisia merkkejä vaan siellä täällä, niin ne ei vielä tässä vaiheessa hirveesti lämmitä. Oli mainittu että dormissa olis joku yhteiskeittiö, mut senki olemassa olo on jääny hämärän peittoon. Vissiin on tyytyminen eteisen haisevaan jääkaappiin ja kylppärin mikroon. Sähköopin oppeja tulee hyödynnettyy täällä ihan käytännössä. Föönaillaan hiuksemme kumisandaalit jalassa. Ihan vaa varmuuden vuoks. Dormin säännöissähän lukee, että täällä ei sais käyttää mitään omia sähkölaitteita, ei ees fööniä, mut ollaan uskaliaasti jätetty nää ohjeistukset huomioimatta.

Dormin detailssit:

* 8 suomi-tyttöä

* 4 huonetta

* yks iso kylpyhuone, jossa 2 suihkukoppia ja 3 ovellista vessaa

Nää solut on siis lievästi sanottuna hyvin vaatimattomia. Kyllä täällä asuu ja huoneet on ihan tarpeeks tilavatkin, mutta ei näillä lähetä keulimaan. Ensinnäki täällä on aivan *aatanan kylmä. Ei kylmä, vaan *aatanan kylmä. Onneks meil on toi mikro, jossa voi kuumentaa vettä lämmikkeeks. Ja ei olis yhtää liiotteluu pukee kerralla kaikkia mukaan otettuja pitkähihasia.  Aulanahan meillä on tommonen tila, joka on oikeestaan osa kylpyhuonetta. Siinä on käsien pesualtaita. Viihtysää. Meiän huoneen ötökkä ei oo onneks uskaltautunu tekemään uutta ilmestymistä, mut naapurin tytöt löys eilen jotain liikehdintää sängystään. Se ötökkä sai uuden elämän kengänpohjassa. Tääl on myös törkeen likasta ja limasta, mut hei, muuten tää on tosi jees! ;) Niin ja siis meillä on oma parveke, luksusta!

Nyt aletaan valmistautuu viimeseen vapaapäivään ennen koulun alkua. Mikä parasta, myös Kiinassa saattaa näköjään paistaa välillä aurinko, joten täytyy varmaan lähtee ulos lämmittelemään. Forecan ennustukset näytti ihan positiivisilta Shanghain osalta, aurinkoa luvassa ja ens viikolle olikin jo luvattu reilua parikymmentä astetta! Mut ensiksi huoneen päivittäinen siivousoperaatio; jalka+flipflopit+vessapaperia, aka. kiinalainen moppi, esiin ja ei muuta ku lanteita pyörittelemään.

-meems-

Kulttuuri Matkat
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.