Shanghailife
Ni zao!
Täällä Shanghaissa ollaan juurikin heräilty lauantai aamuun ja aletaan tässä vähitellen muovailemaan viikonlopun suunnitelmia. Edellisestä päivityksestä onkin kulunut melkein pari viikkoa, hups, aika rientää! Jälleen kerran on kerennyt sattua ja tapahtua ja etenkin ladies nightit on tullut tutuksi viime aikoina. Eilen illalla käytiin vetelemessä skumpat Nanjing Roadilla, tällä kertaa melko sivistyneesti. Mutta lemppari paikaks on muodostunut ehdottomasti Bottle Openerin keskiviikon Ladies Nightit. Kyllä Lahden yö tikutus-biiseineen jää kakkoseks kun tän mestan musatarjontaan vertaa. Eipä miljöössäkään mitään valittelemisen aihetta oo, olisko se 93. kerros. Torstaisin puolestaan place to be on Rouge, Bundilla, ja sen terassilta on aivan huikeet maisemat Pudongille. Näitä iltamia on kyllä vaikka joka päivälle, jos niikseen haluu. Toiset parempia, toiset huonompia, vähitellen omat lempparit alkaa muodostua!
Nyt kolmannen viikon kohdalla alkaa huomata, että täällä alkaa elämään jo ihan arkeaan. Turisti-fiilis on alkanu kaikkoamaan, paikat alkaa tulemaan yhä tutummiksi ja arki sujuu paljon helpommin ja vähemmällä vaivalla kuin alussa. Nyt alkaa nauttimaan ihan vaan olemisesta, eikä välttämättä tartte tukka putkella mennä aamusta iltaan nähtävyydestä toiseen. Pidettiin jopa pyykkipäivä ekaa kertaa koko vaihdon aikana tällä viikolla ja sekös jos joku kertoo, että arki on alkanu 😀 Eilen iltasella laskettiin just että 1/4 osa vaihdosta on jo takana, vaikka just tultiin. No onhan tää kolme kuukautta lyhyt aika, ei sen puoleen. Mutta nyt täytyis alkaa miettiä, mitä täällä haluaa nähdä Shanghain ulkopuolella ja alkaa miettiä mitä viikonloppuja ja lomia käyttää mihinkin.
Mitäs konkreettista tässä onkaan parin viikon aikana tapahtunu. Täytyy ihan ottaa kamera avuks 😀 Niin ku mainitskinki jo, muutama Ladies Night on testattu, joten pari rennompaa kiinalaista dagen efteria on sängystä käsin eletty! 😀 Uskaltauduttiin myös kokeilemaan kiinalaiset feikkikynnet, kyllähän näihin ihan vois tottua! Tosin, erään keskiviikko illan jälkeen, kaikki oikeen käden kynnet oli jotenki kummasti kadonnu :O Mitä lie tapahtunut… Mutta vasen käsi on vielä oikein koreana 😉 On myös tullu shoppailtua ihan kivasti. Ensimmäisen kahen viikon jälkeen, oli jo kaikki vaatteet käytetty moneen kertaan ja kaikki kledjut näytti jo niin kuluneilta. Joten pitihän sitä vähän saada täyettä kaappiin. On löytyny hametta, neuletta, toppia, mekkoa, housua, koruja, kenkää…
Näitten lisäks ollaan käyty läheisessä water-townissa (todellinen floppi, ei siitä sen enempää ;D), pyöritty fabric marketilla ihmettelemässä loputtomia teetätyttämis mahdollisuuksia, istuskeltu The Cool Docksin terassilla frapeilla paikallisen kontaktimme kanssa (todella kiva paikka!) ja maisteltu samaisen tuttumme avustamana ehdottomasti reissumme tähän asti maukkainta ruokaa K11:ssä. BBQ-possua, friteerattuja katkarapuja hedelmäpedillä, kiinalaista fisua ja beef noodelia. Ja kiinalaiseen tapaan ruoat tosiaan tilataan aina yhdessä ja kaikki pääsee maistelemaan kaikkea. Ruokajuomana mulla oli peach&rose drink ja jälkkäriks two potato pie 😀 Kaikkee jännää tääl saa maistella, mut molemmat oli kyllä huikeita. Tää oli vähä arvokkaampi paikka, mut totally worth it! Mutta kyllä toi meiän lähikadun Xiao Mei Yuanki vielä noin arki ravintolana menettelee. Kaikki ruoat 6-12 RMB:n välillä. Not bad.
Ja tänää olis taas ilmeisesti Qipu- päivä, eli paikallisten suosimille clothing marketille taitaa tie viedä. Jos Shanghaissa vierailee, ni tää on ihan worth visit, vaikka ei sen kummemmin mitään olis tarkotuskaan ostella. Vaaltava paikka, valtavasti vaatetta ja vaaltavasti kiinalaisia. Mutta tinkimistaidot on kyllä koetuksella, mikäli mielii jotain ostella. Länkkäri valkosella naamallaan saa pulittaa helposti kymmenkertasen hinnan kiinalaiseen kanssasisareensa verrattuna. Toinen Shanghai vinkki, Huangpu River Cruise. Onhan se todella turisti keissi, mutta jos ilma on ilta pimeällä suotuisa, lämmin ja selkeä, suosittelen! Huikeet näkymät Pudongille ja Bundille. Jopa rauhoittava kokemus kaiken tän jatkuvan hälinän keskellä.
Nyt jälleen valmistautumaan päivän koitoksiin. Vähä shoppailua, kaupungilla kiertelyä ja sit varmaan moikkaamaan Hetsan porukoita, nyt kun vielä ovat täällä muutaman päivän. Kaikkee kivaa tiedossa!
-meems-