Alkoholin kulutus: Missä kulkee kohtuukäytön raja ?

 

 

Rosa Meriläisen haastattelu pisti miettimään. Nuo ikuisuusfraasit kuulostivat jokseenkin tutuilta: ”Alkoholi on aina ollut minulle sosiaalinen juttu, useammin puhun juuri oikealla tavalla suoraan, juominen auttaa myös rentoutumaan”. Minun tapauksessani ne olivat vain selityksiä, joilla yritin perustella juomistani itselleni. Meriläinen saa kuulostamaan sen, että joka viikonloppuinen kännääminen on aivan normaalia, eikä siitä ole minkäänlaista haittaa ihmiselle.

Hmm… Eikö?

Silloinko ei ole ongelmaa alkoholin kulutuksen kanssa, jos ei voi olla yhtä viikonloppua juomatta tai bailaamatta? Jos se on vain ja ainoastaan tapa, jolla pystyt rentoutumaan? Oli ongelma tai ei, riskikäyttäytymistä se ainakin on eli toisin sanoen siitä on lyhyt matka alkoholismiin, vaikka Venla Rossi (2016) kirjoittaakin artikkelissaan: ”suurin osa juo enemmän, mutta ei se silti tee heistä alkoholisteja”.

Niin ei ehkä vielä. Mutta entäpä tulevaisuudessa?

Alkoholismi syntyy (kuten mikä tahansa muukin riippuvuus) pitkän ajan kuluessa. Ja mielestäni se, että joka viikonloppu täytyy olla pienessä hiprakassa, kielii ainakin jonkinasteisesta ongelmakäytöstä.

Omalla kohdallani ymmärsin tämän itse asiassa vasta viime viikonloppuna, kun olin ollut juttukeikalla koko päivän ja istuin sitten kaikessa rauhassa ajatuksineni saunan lämmössä. En edes tajunnut sitä ensin, kun tokaisin ääneen itsekseni: ”Oonko mie oikeesti ollut kaksi viikkoa TÄYSIN ilman alkoholia ja tupakkaa?”

Tämä siis tarkoittaa sitä, että jo kolmas viikko menee päihteettä (no, okei – yhdellä kävin keskiviikkona; homma ei kuitenkaan lähtenyt lapasesta). Huolestuttavinta tässä asiassa on se, että en oikeasti muista, milloin olisin viimeksi ollut edes viikkoa ilman päihteitä. Toisin sanoen elämäni on jollakin tapaa ollut sidoksissa päihteisiin, tavalla tai toisella siitä asti kun 18 vuotta täytin. Nyt ikää on kertynyt 26 vuotta. Siitäpä voi sitten laskea, että kuinka monta vuotta olen tätä viikonloppubailaamista suurinpiirtein harrastanut.

Normaalia ?

Itse asiassa katsoin viime viikonloppuna Arto Nybergin talk show- ohjelman, jossa haastateltavana oli mm. jääkiekkoilija Marko Jantunen liittyen tähän nimenomaiseen aiheeseen. Muistelen hänen sanoneen haastattelussa jokseenkin näin: ”Ihminen tajuaa vasta ongelmansa siinä vaiheessa, kun hän irtaantuu päihteestä ja on ilman sitä. Silloin hän pystyy vasta näkemään ’todellisuuden’, sen mikä on siellä päihteen takana.”

Luulen että itsekin pystyin vasta oikeasti käsittämään tuon, kun olin ollut päihteettä sen kaksi viikkoa, ja kun olin keksinyt viikonlopuille muuta ohjelmistoa. Ja tänään mietin, että lähdenkö käymään kantapaikassani; ihan vain selvinpäin.

Kannattaakohan?