Hyvästi Ayr!

Viime viikon maanantaina oli merkityksellinen päivä, nimittäin saavuimme Ayriin päivälleen kolme kuukautta sitten. Mennyt aika tuntuu korkeintaan kuukaudelta ja hieman jo säikähdimme kuinka kauan loppujen lopuksi viivyimmekin samassa paikassa. Vietimme siis kyseissä pikkukaupungissa neljäsosan vuodesta 2016. Tästä syystä päätinkin kertoa teille vielä muutaman aikaisemmin mainitsemattoman faktan rakkaasta aussikotikaupungista.

1. Siinä missä suomalaisen pihalta löytyy viinimarjapuskia niin lähes jokaisella omakotitalotontin omistavalla paikallisella kasvaa reheviä mangopuita takapihalla. Mangot ovat yksi alueen pääelinkeinoista.

2. Tien varsilta, kaupungilta ja pihoilta löytyy millon mistäkin ostoskärryjä. Miksi? Koska sekä reppureissaajat että paikalliset (laiskat toverit) kokevat helpommaksi kärrätä ostoksensa kotiovelle saakka kuin kantaa niitä käsivoimilla. Kuten arvata saattaa niin kavereiden kyydittäminen kärryillä on juhlakansalle suurta viihdettä viikonloppuisin.

3. Ayrista löytyy Drive In-alko, jota emme kuitenkaan koskaan testanneet. Uskallanpa kuitenkin väittää, ettei vastaavaa voitaisi edes kokeilla Suomessa.

4. Joka ilta, painotan joka ilta, taivaanrannassa näkyy jättimäisiä savutorneja, jotka ovat peräisin sokeriruokopeltojen poltosta. Sokeriruo’on viljely on mangojen lisäksi toinen merkittävä elinkeino paikallisille.

20161210_074358.jpg

Maisemaa lenkkipolun varrelta.

Koska emme päässeet juhlistamaan itsenäisyyspäivää perinteiseen tapaan niin päätimme keksiä jotain korvaavaa Ayrin Suomi-porukalla. Leipominen ja kokkaaminen on uunin ja muiden välineiden puutteessa täällä haastavaa, joten hylkäsimme lopulta ajatuksen edes yksinkertaisesta mustikkapiirakasta ja päädyimme askartelemaan mainosjulisteen kotimaastamme. Ideana oli tehdä tunnetuksi puolueellisesti sanottuna maailman parasta maata otsikolla ”Asioita, joita et tiennyt Suomesta”. Kanssaeläjien kommenteista päätellen kiinnostavimmaksi faktaksi ylsi tieto siitä, että Suomessa on 3,3, miljoonaa saunaa ja 5,5, miljoonaa ihmistä. Erään saksalaisen kanssa kävimme väittelyä siitä, missä on maailman puhtain ilma. Yhden lähteen mukaan Kilpisjärvellä ja toisen Australian Tasmaniassa.

20161205_202518.jpg

Ylpeinä toteamme, että mainoskikkamme tavoitti ainakin 60 ihmistä, joista monesta tuli potentiaalinen Suomi-turisti ensi vuodelle!

Joulukuun puolessa välissä pääkatu oli suljettu autoilta joulunavajaistapahtuman vuoksi ja näytti siltä, että joulupukki tukijoukkoineen oli saanut koko Ayrin liikkeelle. Kaupat olivat auki iltamyöhään, kaduilla oli ruokakojuja ja aidattu alue, jonne oli sullottu kymmenkunta eläinlajia lapsille ihmeteltäväksi. Hieman kävi eläinpoloja sääliksi kun kirkuvat tenavat näyttivät hoitavan ne hengiltä. Paikallisen lauluporukan esittämät englanninkieliset joululaulut oli kiistatta lempiohjelmanumeroni.

20161215_195557.jpg

Hostellilla puolestaan joulunajan lähestymisen huomasi siitä, että farmeja suljetaan pikku hiljaa, työntekijöitä vähennetään ja kolmasosa reppureissaajista oli lähdössä viimeistään jouluviikolla seuraavaan kohteeseen. Satokausi loppuu siis sopivasti jouluksi. Tammikuu on tällä alueella hiljainen suurilta osin myös kuumuudeen vuoksi ja töitä on rajoitetusti mangojen ja katkarapujen merkeissä. Tuulilla kävi tuuri ja hän pääsi viimeisiksi viikoiksi maissifarmille pakkaamaan. Meidän farmilla ei puolestaan ollut viiteen päivään meloneita pakattavana mutta minut laitettiin poimimaan samaisia luonnon antimia Charlielle. Koska laatu ei ole enää ykkösluokkaa niin tavara lähetetään tehtaalle prosessoitavaksi esim. pakastevihanneksiksi. Ayrissa on ollut poikkeuksellisen sateista viimeiset pari viikkoa mutta tämä ei vaikuttanut meidän työskentelyyn mitenkään. Raportoinkin facebookissa eräästä mutaisesta työpäivästäni mutta koska isovanhempani eivät pääse sinne katsomaan niin liitän samaisen tekstin tähän:

Charlien leivissä työskentely jaksaa kyllä aina yllättää. Viime yönä sato niin, että tiet oli täynnä lammikoita ja pellot pelkkää mutavelliä. Kaikki inhimilliset työnantajat ois peruuttanu päivän TAI vähintään oottanu, että pellot kuivuu, TAI kehottanu ottaan kumpparit/vedenpitävät kengät mukaan, mutta ei mies, jolle aika on rahaa. Pitänee ottaa kuitenkin kohteliaisuutena, että vaikka pakkaajilla oli vapaata niin Charlien mielestä pärjäsin perjantaina poimintahommissa ja pääsin sinne myös tänään. Pellolle siis potkimaan mutakokkareita kengistä vilposessa +29 asteessa, kyykkäämään takapuoli helläksi joka paprikan kohalla ja tuijottelemaan sammakoita silmiin. Pari kaveria mulkasi niin pahasti kun yritin irrottaa niuden varjona toimivan paprikan, että koin parhaaksi jättää ne paikoilleen ennen kun saan myrkkylipasun kämmenelle. Aurinko oli hädin tuskin noussu kun eräs italialaisparivaljakko jo päätti ottaa loparit ja traktoria ohjaava työnvalvoja tuli poimimaan näiden tilalle. Sain 5 sekuntia varotusaikaa ja kohta löysin itteni ajamasta New Hollandia, jossa on peräkärryllinen paprikaa ja kymmenen ihmistä nakkelemassa lisää liukuhihnalle koko ajan. Maatilan kasvattina piti siis lähteä Australiaan asti, että pääsi ensimmäistä kertaa YKSIN traktorin rattiin. Lisätään tähän vielä mahtavat maisemat ja vielä paremmat työkaverit niin nämä on niitä päiviä, joita ens vuonna pakkasessa muistellaan!

 

received_674925199351128.jpeg

Viimeisenä työpäivänä pistettiin saksalaisten tehotyttöjen kanssa mopit heilumaan ja ikkunat kiiltämään kun siivosimme koko hallin lattiasta kattoon. Eräänlainen rituaalinen joulusiivous, joka toi yhden aikakauden päätökseen. Oli haikea sanoa hyvästit supervisorilleni, jonka kanssa tulimme loistavasti toimeen. Viimeisellä viikolla huomasin myös olevani pakkaamossa pisimpään työskennellyt reppureissaaja, sillä kaikki muut ovat aloittaneet työnsä minun jälkeeni. Tästäkin syystä on jo aika vaihtaa maisemaa.

Mikään muu asia kuin kalenterin päivämäärä ei saanut aivojani käsittämään, että vietimme juuri joulun 2016. Pienen gallupin jälkeen kävi ilmi, että vain meillä ja saksalaisilla on tapana juhlia aattona kaikkien muiden kansallisuuksien juhlistaessa vasta joulupäivänä. Australialaiset kuuluvat myös tähän kategoriaan. Koska meidän perheen kotitalousopettaja saapui parahiksi kuukauden vierailulle niin pidimme lettukestit lauantaina ja minä pyörähdin saksalaisten ja brittien kanssa katolisessa joulukirkossa. Messu poikkesi kyllä positiivisesti suomalaisesta versiosta! Musiikki oli enemmän gospeltyylistä, puheosiot vuorovaikutteisempia seurakunnan kanssa ja ihmiset olivat pukeutuneet samoin kuin meillä kevätjuhlaan. Sunnuntaina olikin sitten pääpäivä meidän hostellin joulujuhlalle. Ayr Backpackersin neljästä talosta kaksi on suljettu tammikuuksi ja jäljelle jäänyt n. 30-40 hengen porukkamme kerääntyi yhteen barbequen merkeissä. Emme edes yrittäneet tehdä joulusta suomalaista koska se ei näissä puitteissa onnistu ja toisekseen jouluaskareita miettiessä ja toteuttaessa tulisi vain turha koti-ikävä. Maailmankolkasta ja vuodenajasta riippumatta jouluun liittyy vahvasti muutama ominaispiirre; ruoan hamstraus sekä kiire ja paniikki juuri ennen H-hetkeä. Pyörähdimme keskustassa jouluaattoaamuna ja kaupat ja kadut olivat täynnä viimehetken lahjanhankkijoita.

Loppuaika Ayrissa on ollut siinä mielessä epämukavaa, että todella monelle pitkäaikaiselle asuintoverille on sanottu hyvästit eikä ole tietoa tullaanko enää koskaan näkemään. Koko tuleva vuosi tulee todennäköisesti olemaan tätä samaa; tapaat ihmisiä ja kiinnyt heihin, kiinnyt paikkoihin ja alat tuntea olosi kotoisaksi mutta pian onkin jo aika hyvästellä ja lähteä jatkamaan matkaa. Tätä voi kai pitää matkustamisen nurjana puolena. Maanantaina kuitenkin koitti se hetki, jota olimme jo hetken aikaa malttamattomina odottaneet. Sanoimme hyvästit Ayr Backpackersille ja niille ystäville, jotka viipyvät vielä tammikuuhun asti. Tunne on haikea ja itkuinen, sillä tässä ajassa ehdimme luoda tunnesiteet sekä ihmisiin, hotelliympäristöön että kaupunkiin. Jatkamme matkaamme kuitenkin monta ystävää ja n. 68 farmipäivää rikkaampana ja ainoa mitä voimme todeta on ”halataan kun tavataan”.

20161226_100029.jpg

 

Kulttuuri Matkat
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.