Vesiputousten kautta maailman vanhimpaan sademetsään – kuuman kostea Daintree

Cairnsin ympäristö tarjoaa huikeita luonnonnähtävyyksiä ja valliriutan jälkeen tehtäväksi jäi vain valita mistä aloittaisimme. Tämän vuoden toisen päivän vietimme pöytävuorien alueella. Reilun tunnin ajomatkan päässä kaupungista löytyy useampia vesiputouksia ja päätimme kiertää niistä neljä. Päästäksemme putouksille meidän piti ylittää pöytävuoret, mikä käytännössä tarkoitti kapeilla, aidattomilla ja mutkaisilla vuoristoteillä puikkelehtimista. Mitä korkeammalle mentiin sitä kauniimmaksi maisemat muuttuivat. Samaa tahtia Tuuli alkoi tuntea matkapahoinvointia jatkuvasta mutkittelusta johtuen ja Oona tarkkaili navigaattoria ja ajolinjaa, jottemme suistuisi rotkoon. Näin jälkeen päin voi todeta, ettemme olisi lähteneet kyseiselle reitille jos olisimme tienneet millaisia vaaratilanteita vuorenrinteellä ilmenee, vaan olisimme ottaneet pidemmän kiertotien. Matkalla putouksille pysähdyimme hetken mielijohteesta Lake Eachamilla, joka osoittautui lapsiperheiden vapaapäivänviettopaikaksi. Paikka oli käymisen arvoinen, sillä järvellä asuu pieni kilpikonnapopulaatio ja näimme pari veijaria rantavedessä.

Kuuluisin ja monien mielestä alueen kuvauksellisin putous on Millaa Millaa, jonne ajoimme ensimmäisenä. Ensireaktio oli ”häh, tässäkö tämä nyt on?”, sillä putous ei kokonsa puolesta ollut vaikuttavimmasta päästä. Se on kuitenkin suosittu uimapaikka puhtaan vetensä vuoksi. Haisteltuamme tovin tropiikin ilmaa jatkoimme matkaa waterfall circuitiin – korkeuksissa kiemurteleva pikku tie, jonka varrelta löytyy Millaa Millaan lisäksi Ellinjaa- ja Zillie-putoukset. Pysähdyimme ihastelemassa näitä kaikkia ennen kuin lähdimme itse Millaa Millaan kylään. Alueen pääelinkeino on karjatalous ja joka puolella märehtivät lehmät loivat kotoisan tunnelman. Näimme tien varressa jopa kyltin, jossa puhuttiin Australian ”Dairy Landista”. Millaa Millaan kylä oli kaikessa pienuudessaan huvittava. Sieltä löytyi n. 150 metriä pitkä pääkatu, jonka varrella oli kaikki tarvittava: museo, ravintola/kahvila, hotelli ja vessat. Asukkaita on hieman enemmän kuin Leskelässä.

Vesi oli sateen jäljiltä rusehtavaa mutta tämä ei estänyt innokkaimpia uimareita polskimaan putouksen taakse kiville.

Millaa Millaa

Zillie-putous

Ellinjaa-putous

Vesiputouskierroksen ja Millaa Millaa-kylän jälkeen ajoimme rinnettä ylös Millaa Millaa-näköalapaikalle (huomaatte varmaan ettei nimissä ole käytetty paljoa mielikuvitusta).

Sielu lepää näitä kumpuilevia maisemia katsellessa!

Palasimme takaisin Millaa Millaasta itärannikon läpi kulkevalle Bruce Highwaylle ja päätimme vesiputouskierroksen Josephine Falls-nimiselle putoukselle.

Josephine-putous oli juuri sellainen, jota pitkin olisi lapsena ollut metkaa laskea vesiliukumäkeä.

Vesiputouskierros vaati paljon autossa istumista, koska putousten välillä oli matkaa ja tiet olivat kapeita ja paikoin rosoisia päällysteestä huolimatta. Mietimme moneen otteeseen tuon päivän aikana kuinka paljon kätevämpää olisi ollut vuokrata neliveto mutta 30 km tuntivauhdilla ja pitkillä hermoilla selvittiin näistäkin olosuhteista. Tasapainoksi saimme aina samoilla hetken viidakossa polkuja pitkin, jotta pääsimme itse putouksen äärelle.

Seuraava päivä tulikin sitten olemaan ison valliriutan jälkeen reissumme toinen kohokohta. On vaikea valita kumpi teki suuremman vaikutuksen, iso valliriutta vai Daintreen sademetsä. Jo itse reilun 100 kilometrin ajomatka Cairnsista kohti pohjoista kohti oli kerrassaan upea. Ajoimme yhtä maailman kauneimmista rannikkoteistä ja huolimatta alkavasta sadekaudesta ja pilvisyydestä ei näkymää voinut kuin ihailla. Jossain vaiheessa oli pakko päättää, että nyt ei voida enää pysähtyä kuvaustauoille tai saavumme sademetsään vasta viikon päästä. Oikealla puolella avautui sinisenä loistava korallimeri kun taas vasemmalla oli trooppista metsää. Mitä pohjoisemmaksi tulimme sitä tiheämpää oli kasvusto, ilma kosteampaa ja tiet kapeampia. Samoin kuin edellisenä päivänä pöytävuorilla ajellessa ei näillä teillä ollut kaiteita.

Daintreen sademetsä on kansallispuisto ja Unescon maailmanperintökohde, joten alueelle ei voi mennä noin vain käyskentelemään. Daintree on n. 170-180 miljoonaa vuotta vanha, mikä tekee siitä maailman vanhimman sademetsän. Siellä asuu lukematon määrä lintu-, matelija-, hyönteis- ja nisäkäslajeja, joita ei tavata missään muualla maailmassa. Päästäksemme sademetsän sydämeen rakennettuun Daintreen vierailijakeskukseen meidän piti ylittää lautalla Daintree-joki, joka on krokotiilien koti. Samea liikkumaton vesi, mangrovepuut ja kuuman kostea ilma olivat elävää kuvaa Avaran luonnon-dokumenteista. Tähysimme autolautalla veden pintaa ja odotimme krokotiilien tulevan esiin koska tahansa. Näin ei onneksemme kuitenkaan käynyt. Australiassa on vuosittain muutama tapaus, jolloin yleensä typerän uhkarohkea turisti tai eläinten kanssa työskentelevä henkilö päätyy krokotiilien ruoaksi.

Daintree-joen toisella puolella sijaitsevat myös monet kävely-ja vaellusreitit, majoitusvaihtoehtoja sekä kaksi jäätelöbaaria (testasimme molemmat peräjälkeen). Ajoimme suoraan vierailijakeskukseen ja jo matkalla näimme kasuaarin kuvalla varustettuja liikennemerkkejä. Kasuaari on maailman kolmanneksi suurin lintu ja vieläpä lentokyvytön sellainen. Se on myös listattu maailman vaarallisimmaksi linnuksi vahvan nokkansa mutta myös vahvojen jalkojensa ja niissä olevien terävien kynsien vuoksi. Kasuaareja voi tavata ainoastaan Australiassa ja Uudessa-Guineassa, joten prosentuaalisesti kovinkaan moni tätä palloa tallaava ei ole tätä lintua koskaan nähnyt. Kasuaari luokitellaan nykyään uhanalaiseksi kiitos ihmisten sademetsän hakkuiden. Linnun elintila on kaventunut ja joitain yksilöitä kuolee vuosittain myös liikenneonnettomuuksissa. Daintreen läpi kulkevalla tiellä olevat alhaiset nopeusrajoitukset olivat juurikin kasuaarien takia ja tienvarsilla oli villieläinsuojeluryhmien puhelinnumeroilla varutettuja kylttejä siltä varalta, että päälle ajettu lintu voitaisiin vielä pelastaa. Kasuaarien rooli sademetsän säilymisessä on elintärkeä, sillä lintujen pääravintoa ovat hedelmät ja marjat ja kävellessään laajalla alueella ne levittävät ulosteensa mukana siemeniä uusille kasvualustoille. Lyhyesti ilmaistuna kasuaarit huolehtivat sademetsän puiden istuttamisesta ja elämän jatkumisesta. Toivoimme kovasti näkevämme kasuaarin edes vilaukselta ja se tapahtuikin nopeammin kuin odotimme. Päästyämme vierailukeskuksen parkkipaikalle tuli luoksemme paikallinen mies ja kysyi haluaisimmeko nähdä kasuaarin, joka käyskenteli ihan parkkipaikan vieressä siinä missä metsä alkaa. Hiippailimme turvallisen välimatkan päähän ja olimme onnesta ja ihmetyksestä soikeana. Tällä yksilöllä oli mukanaan myös poikanen ja myöhemmin saimme selville, että kasuaariuros on emon sijaan se, joka hoitaa poikasia. Linnut nokkivat ja tonkivat maata hedelmiä etsien meistä pahemmin välittämättä.

Sameasta zoomauksesta huolimatta linnun koko näkyy selvästi. Vasemmalla mustahöyheninen uros, jolla on sinistä väritystä päässään. Oikealla vielä keskenkasvuinen yksilö ruskeassa höyhenpeitteessään.

Daintreen vierailijakeskus perustettiin aikoinaan sademetsän suojelemiseksi, mitä aluksi ihmettelin. Toisaalta käy järkeen, että vierailijat päästetään vain rajatuille alueille, jotta maaperä ei kulu ja kasvisto ei tuhoutuisi. Keskuksessa on kuvia ja infotauluja sademetsän monimuotoisuudesta ja historiasta sekä näytteitä kasvi-, hyönteis- ja matelijalajeista. Rakennuksen takana kulki 11 metrin korkeudessa oleva kävelysilta, joka mahdollisti sademetsään tutustumisen korkeammasta näkökulmasta. Suurin osa sademetsän elämästä on puiden rungoilla, lehdillä, liaaneilla jne. eli ihan muualla kuin maan tasalla. Kuljimme enemmän tai vähemmän varpeillamme, sillä löysin olkapäälläni istuvan myrkyllinen vihreän muurahaisen ja näköpiirissä oli usein jättikokoisia hämähäkkejä ja muita hyönteisiä. Oona keskittyi erityisesti värikkäiden perhosten kuvaamiseen.

Daintreetä alhaalla, ylhäällä ja 360 astetta ympärillä.

Tämä hedelmä oli saanut mielenkiintoisen nimen ja oli tappavan vaarallinen jopa kasuaarin syötäväksi.

Kuvassa oleva mato matalan täytyy olla luontoäidin vitsi. 500 miljoonassa vuodessa on tapahtunut melkoinen määrä evoluutioita lajissa kuin lajissa ja tämä raukka ei ole kokenut minkäänlaista kehitystä.

Ihastellessamme sademetsän ääniä ja liaaneita olimme varmoja, että Tarzan ilmaantuu pian jostain näköpiiriimme. Maisemaan ei ollut myöskään vaikea kuvitella dinosauruksia asumaan miljoonia vuosia sitten. Päivän naurut saimme siinä vaiheessa kun taivaalta alkoi ripsiä vettä. Kellään meistä ei ollut käynyt mielessä, että sademetsässä voisi sataa! Pidimme sadetta hetken mutta jäätelön himo vei voiton ja ajoimme Daintree Ice Cream Company- nimiseen jäätelöbaariin, jota voisi verrata taivaaseen. Kahvilan pihalla kasvaa hedelmäpuita, joiden satoa käytetään jäätelöissä, jotka yritys valmistaa alusta asti itse. Kuvan puutteesta syytän jäätelöiden erinomaista makua, joka vaati tulla nautittavaksi välittömästi. Tiesimme, että meidän olisi pitänyt varata sademetsää varten enemmän kuin yksi kokonainen päivä, sillä edessä oli vielä Cape Tribulation – toinen maailmanperintökohde. Siitä enemmän seuraavassa blogitekstissä!