Bangkok

Bangkok oli minulle toinen Aasian kohde Balin jälkeen. Se ei ole ollut paikka, johon olen kokenut pakottavaa tarvetta päästä, mutta siskoni työharjoittelu tarjosi oivan tilaisuuden lähteä tutustumaan tähän Thaimaan miljoonakaupunkiin, joka ei selvästikään halua tulla kategorisoiduksi tai määritellyksi yhdellä lauseella. Nyt viikon täällä olleena en oikein vieläkään osaa vastata kysymykseen ”Millainen Bangkok on?”. Tähänastinen kokemukseni on, että Bangkokissa kohtaavat sekä itä että länsi. Länsimaalainen ja aasialainen ruoka, pukeutuminen ja palvelut elävät rinta rinnan. Yllätyin kuitenkin siitä, että englannin osaaminen on kohtalaista ja harva katukauppias kykenee kaupantekoon muulla kuin thailla. 

Pattayan satama.

Bangkokissa tuli heti ensimmäisenä iltana tuttuuden tunne. Olenko ollut täällä joskus? Mitä paikkaa tämä muistuttaa? Tuulilla on ollut samat ajatukset ja todettiin sen johtuvan siitä, että molemmat olemme lukeneet paljon aasialaisista ja thaimaalaisesta kulttuurista ja asuneet kiinalaisten, japanilaisten ja korealaisten kanssa (heidän ruokamaailmansa tuli maisteltua ja todettua moneen kertaan hyväksi). Thaimaalainen ystävällisyys erityisesti asiakaspalvelussa on ihailtavaa ja sellainen abstrakti asia, jonka tahtoisi siirtää moneen muuhun kulttuuriin myös pysyvästi.

Bangkokista löytyy maailman suurin Chinatown.

Sain huoneen kodikkaasta ja pienestä heinäkuussa 2018 avatusta Lita Bangkokista, jossa Tuuli myös asuu harjoittelunsa ajan. Työntekijät ja omistajat ovat enemmän verrattavissa kavereihin ja majapaikan kirsikka kakun päällä on pieni koiraystävä Merlin, joka hienostuneesti kantaa kanankoipileluaan kaikkien nähtäville, jotka vain jaksavat sitä ihailla rapsutuksen ohessa.

Ihan reissun alussa lähdettiin bussilla yhdeksi yöksi Pattayalle pääasiassa siksi, että ystävämme vanhemmat pitävät siellä suomalaista koulua. Opettajahan ei tunnetusti osaa olla lomallakaan tekemättä ja ajattelematta jotakin töihin liittyvää… Kouluvierailun jälkeen suunnattiin satamaan ja sieltä lautalla Ko Larnin saarelle. Satamaan meidät kyyditsi mopotaksi, jonka käyttö hieman aluksi jännitti. Kypäröistä ei ollut tietoakaan ja kolme ihmistä laitettiin mahtumaan samalle penkille. Alamäessä huusin taksipojalle ”Ei niin nopeaa!” ja Tuuli huutaa heti perään ”Älä koskaan sano täällä noin kenellekään kuskille!”. Ajonopeuden kommentoitia pidetään hyvin epäkunnioittavana ja se on merkki epäluottamuksesta. Hävetti kovasti! Loppumatka ajettiin hiljaisuuden vallitessa, mutta tänään jo naurattaa koko piinallinen puikkelehtiminen Pattayan kaduilla. Tuktukia on varmaan pakko vielä kokeilla ennen sunnuntain kotiinpaluuta!