Selityksen paikka – miksi päädyttiin Australiaan?

 

On varmaan alkuun viisainta pohjustaa tätä blogia ja tämänhetkistä Australian reissua. Olen usein pohtinut, että miksei lukiossa tai yliopistossa tullut lähdettyä vaihtoon, au pairiksi tai muuten vaan oleskelemaan pidemmäksi aikaa ulkomaille. Matkustaminen on aina ollut meidän perheessä eräänlainen intohimon ja harrastuksen yhdistelmä. Heti kun ikä riitti niin aloin reissaamaan siskojen ja ystävien kanssa. Miksi sitten haluaa käyttää kaikki pidemmät lomat ja etenkin kaikki rahat siihen, että pääsee Suomen rajojen ulkopuolelle? Koska vieraat kulttuurit ja etenkin kulttuurierot, kielet, tavat, luonto kaikessa moninaisuudessaan, eksoottinen ruoka, uudet tuttavat/ystävät on jotain mitä jokaisen täytyy itse kokea. On ihan eri asia seisoa Kilimanjaron juurella kun katsoa valokuvia samaisesta vuoresta. Reissatessa oppii ihan käsittämättömän määrän erilaista tietoa ja taitoa ja ennen kaikkea sen, että vaikka suomalainen elämäntapa on erilainen kuin monissa muissa maissa ei se automaattisesti tarkoita, että se olisi parempi tai ainoa oikea tapa tallata tätä palloa. Samalla Suomen, kodin ja monenlaisten pikkuasioiden arvostus kuitenkin kasvaa reissussa. Tässä reilun viikon Melbournessa oleskelun aikana on jälleen muistanut mm. miten ihanaa on puhdas hyvänmakuinen hanavesi tai RUISleipähyllyn monipuolisuus. Nimenomaan näiden eroavaisuuksien kanssa on opittava elämään ja matkustaessa on ehdottamasti tärkeintä kyetä sopeutumaan uuteen kulttuuriin ilman, että automaattisesti vertaa koti- ja kohdemaata. Kolmenkymmenen erilaisen paahtoleivän kanssakin pärjää ja pullovettä löytyy kaupan hyllyltä. Aikasempiin reissuihin en toistaiseksi tässä blogissa palaa vaan paneudun tämänhetkiseen oleskeluun Australiassa. Takaisin asiaan siis:

Viime syksynä meillä alkoi kyteä ajatus pidemmästä oleskelusta ulkomailla ja lähtöajankohdaksi otettiin tämä syksy. Omalla kohdallani ajoitus oli hyvä opintojen puolesta, sillä valmistuin keväällä ja englannin ja suomen jatko-opintoja voin suorittaa kun palaan täältä. Tuuli taas pitää välivuoden ennen gradun kirjoittamista. Mikään ei lisäksi pidätellyt muillakaan elämän osa-alueilla. Kohdemaan valintaan vaikutti pitkälti se aiotaanko työskennellä, opiskella vai muuten vaa reissata. Meille työnteko valikoitu parhaaksi vaihtoehdoksi. Suomella on Australian ja Uuden-Seelannin kanssa Working Holiday-sopimus eli me suomalaiset voidaan mennä tällä viisumilla vuodeksi näihin maihin tekemään töitä tai muuten vaan matkustelemaan ja uusiseelantilaiset/australialaiset päinvastoin tänne. Tämän viisumin voi saada vain kerran elämässä. Matkatoimisto Kilroy tarjoaa myös Kanadan Working Holidayta mutta tähän me ei perehdytty enempää. Viisumin hankkiminen kävi näppärästi Australian maahanmuuttoviraston sivuilla, kun vastasi ajatuksella ja totuudenmukaisesti kysymyksiin terrorismiaikeista ja mahdollisista taudeista, joita kantaa. Hyväksymispäätös tuli parin tunnin sisällä viisumin maksamisesta. Tämän jälkeen päästiinkin varailemaan lentoja ja tällä hetkellä kumpikaan ei todellakaan muista miksi Melbourne tuntui silloin hyvältä vaihtoehdolta mutta täällä ollaan! Australiassa on sellainen käytäntö, että jos reppureissaaja työskentelee tietyillä hedelmä-, vihannes- tai eläinfarmeilla kolme kuukautta putkeen, hän voi anoa toisen Working Holiday-viisumin vielä toiseksi vuodeksi. Me ei olla mietitty asiaa näin pitkälle mutta ajateltiin hakea farmitöitä varmuuden vuoksi tähän alkuun jos toinen vuosi alkaa kiinnostamaan. Koska molemmat ovat olleet asiakaspalvelutyössä useamman vuoden niin kahvilat ja ravintolat eivät olleet täällä ensimmäisiä työvaihtoehtoja. Maaseudulla ovat myös ne kaikkein eksoottisimmat eläimet ja kiinnostavin luonto sekä farmien yhteydessä Backpacker-hostelleja, joissa taatusti tutustuu muihin reissaajiin. Ensimmäinen viikko Melbournessa on mennyt pitkälti käytännön asioiden järjestelyyn ja työhakemusten lähettelyyn ja täytyy kyllä sanoa, että CV täällä poikkeaa kyllä suuresti suomalaisesta. Siinä missä Suomessa tuijotetaan mitä töitä olet aikasemmin tehnyt niin täällä ollaan kiinnostuneempia siitä, miten aikasemmin opittuja taitoja voidaan hyödyntää toisessa aivan erilaisessa työssä. Hakemuksia on lähetetty tähän mennessä reiluun kymmeneen paikkaan.

Käytännön jutuista sen verran, että pankkitili ja puhelinliittymä ovat välttämättömiä hommata tähän alkuun, jos meinaa pärjätä. Jäätelön ystäviinä käytiin myös hommaamassa kanta-asiakaskortti Tutti Frutti Frozen Yoghurt-jäätelöpaikkaan! Meidän pitää hankkia myös tax file number, joka on henkilökohtainen veronumero, joka ilmoitetaan työnantajalle palkanmaksua varten. Tämä on välttämätöntä, kun haluaa olla laillisesti töissä ja mehän ei uskalleta ottaa mitään riskejä ettei päästäisi tulevaisuudessa tähän maahan enää. Melbournessa ja koko eteläisellä pallonpuoliskolla on käänteiset vuodenajat Suomeen verrattuna, eli täällä eletään alkukevättä siinä missä Suomessa alkusyksyä. Melbournessa lämpötila on ollut pitkälti sama kuin Suomessa ja jatkuva sade on rajoittanut jonkin verran kaupunkiin tutustumista. Toisaalta hostellin aulatilassa on tullut juteltua muille reissaajille samalla kun on raapusteltu työhakemuksia. Koska Australia on valtava maa niin pohjoisessa lähempänä päivänätasaajaa nautitaan +30 asteen helteistä tällä hetkellä. Äkkivilaukselta en huomaa eroa Melbournen ja jonkin Yhdysvaltain miljoonakaupungin välillä; samat ruoka- ja kauppaketjut valtaavat katukuvaa ja ihmisvilinässä huomaa kymmeniä etniseltä taustaltaan erilaisia ihmisiä. Jos eroja kuitenkin täytyy hakea niin täällä aasialaiset ja heidän ylläpitämät USKOMATTOMAN monipuoliset ja herkulliset ruokapaikat ovat todella suuressa roolissa (ekana päivänä käytiin hoitamassa jet lagia kaks kertaa samassa sushipaikassa). Tuuli totesi myös, että verrattuna esimerkiksi New Yorkiin Melbournessa taviskin tuntee olonsa kotoisaksi. Täällä ei ole turhaa pönkittämistä. Jokainen saa puhua omanlaistaan englantia tai äidinkieltään ja pukeutua miten tahtoo. Asiakaspalvelu on kaikkialla ystävällistä ja heti tullaan tarjoamaan apua, jos tuijottaa ratikkakarttaa ja pähkäilee oikean ratikan numeroa. Itse tykkään myös katukuvasta siinä mielessä, että täällä on kauniita omakotitaloja ja rakennuksia, joista monet on peräisin 1800-luvun puolelta eli ajalta, jolloin eurooppalaisia (ja muutakin väkeä) alkoi asettua pysyvämmin Australiaan. Näiden talojen vieressä on usein sulassa sovussa pilvenpiirtäjä tai jokin muun lasirakennus. Melbourne on ennen kaikkea taidetta rakastavan ihmisen kaupunki. Jos googlaa top 10 nähtävyydet niin taidegallerioita ja katutaidetta löytyy varmasti listalta.

Vanha kansallisteatteri.

Tuulin kanssa ollaankin käytetty paljon aikaa siihen, että yksinkertasesti kävellään ympäri kaupunkia, jolloin vastaan tulee usein yllättäviäkin paikkoja. Muutama mainitsemisen arvoinen kohde on myös löytynyt. Ostettiin ennen reissua valtava Australian matkaopas, josta löytyi vinkki Australian vanhimpaan rakennukseen Cook’s Cottageen. Rakennus oli keskellä puistoa hieman Melbournen keskustasta poispäin. Talo on siis siinä mielessä vanhin, että sen rakennuttivat Iso-Britanniassa Kapteeni James Cookin vanhemmat 1755. Taloa purettaessa jokaikinen tiili numeroitiin ja palaset kuljetettiin meriteitse Australiaan. Täällä se on rakennettu tismalleen samalla tavalla uudestaan ja avattu yleisölle Melbournessa 1934. Tuohon aikaan melkoisen pitkä projekti siis! Voin suositella lämpimästi vaikkei olisikaan suuri historiafriikki.

 

Cook’s Cottage

Melbournen ajan ehdoton kohokohta oli eilen kun kuultiin pingiivinilaiturista St Kildan kaupunginosassa. Sateesta ja tuulesta huolimatta lähdettiin Tuulin ja uuden enontekiöläisen tuttavan kanssa rantaan illan hämärtyessä. St Kildassa on pitkä rantalaituri, jonka kivikkoon pingiivinit saapuvat joka ilta kalastusreissuiltaan. Nämä olivat pikku pingiivinejä ja en löytänyt niille sen tarkempaa lajinimikettä. Suloisen kokoisia reppuun laitettavia! Aluetta ei sen kummemmin vartioi kukaan, mutta tutkimusryhmä kokoontuu 24 kertaa vuodessa tarkastelemaan pingviinien terveydentilaa, ravinnonhankkimista ja populaation kokoa. Surullistahan tällaisessa luonnon omassa nähtävyydessä on se, että ihmiset ovat usein idiootteja eivätkä noudata ohjeita, joita laiturin alkupäähän oli lueteltu. Pingviinejä ei saisi häiritä missään tilanteessa eli kovaääninen puhe ja turha meteli on kiellettyä samoin kun valokuvaaminen salamavalon kanssa, sillä äkillinen kirkas valo pelästyttää linnut. Saatiin katsella pingviinien touhuilua niin kauan kuin haluttiin ja se oli meille kaikille kolmelle ensimmäinen kerta elämässä kun nähdään näitä lintuja livenä. En ollut aikaisemmin edes ajatellut, että Australiassa voi törmätä pingviineihin mutta merivesi on niille täällä sopivanlämpöistä elää. Hieno kokemus siis kaiken kaikkiaan! Tänään lähdetään tarvikeostoksille, sillä lauantaina on lento Brisbaneen ja siitä jatketaan vielä bussilla tätä itärannikkoa ylöspäin. Saatiin nimittäin lupaava työtarjous ja päätettiin, että asetutaan pohjoiseen paremman työtilanteen (kasvukausi vaikuttaa) ja +30 lämpötilojen perässä. Kuuluu varmaan asiaan, että aluksi tuntuu, ettei varmasti tulla saamaan töitä ja rahat loppuu minä hetkenä hyvänsä, koska tällä hetkellä ei tunnu yhtään siltä, että ollaan asettumassa tänne kuukausiksi. Paluupäivää ei siis edelleenkään tiedetä eikä edes mietitä. Kaikki on mahdollista parin kuukauden ja vuoden välillä. Palaillaan Queenslandin osavaltiosta!