Meloneita, juhlahumua ja joulun odotusta

Edellisestä tarinoinnista vierähti huomaamatta kuukausi työkiireiden vuoksi mutta koetan lyhyesti koota yhteen tärkeimmät kuulumiset. Osasyynä lienee myös se, että alussa vierailta tuntuvat asiat ovat nyt niin arkisia, ettei niistä hoksaa edes kirjoittaa. Tänään tuli viisi viikkoa täyteen melonien pakkaajana Charliella ja täytyy sanoa, etten uskonut ensimmäisenä päivänä olevani siellä yhä. Kävipä vielä niin, että työvalvojamme Glendan mielestä oli mainio ajatus laittaa minut opastamaan uusia työntekijöitä talon tavoille ja huomaamatta olen saanut myös muita työtehtäviä pakkaamisen lisäksi. Sisäinen opettaja on siis päässyt tässäkin työssä valloilleen. Niistä tytöistä, joiden kanssa aloitin yhtä aikaa on jäljellä minun lisäkseni enää kiinalainen Ruby ja tänä aikana kymmeniä tyttöjä on tullut ja mennyt Charlien potkujen myötä. Tuuli pääsi kokoaikatyöhön italialaissyntyperäisen Barbagallon farmille pakkaamaan munakoisoja ja on viihtynyt loistavasti osittain työkavereiden hyvän huumorintajun ansiosta. Päivät ovat molemmilla pitkiä, joten ilta menee enimmäkseen ruokaostosten, kokkailujen ja pyykkäämisen parissa. Tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että suoritan 88 farmipäivääni Charlien leivissä koska melonikausi on ovella ja näin ollen jouluateria katetaan mitä todennäköisimmin Ayr Backpackerin pöytään. Alustavasti olemme sopineet, että Oona viettää joulun täällä meidän kanssamme ja aloitamme yhteisen road tripin joulun pyhinä. Minkäänlaista suunnitelmaa ei ole vaan katsomme kiinnostuksen, lämpötilan ja vuokra-auton/lentojen/bussien hintojen ja aikataulujen mukaan minne päin haluamme suunnata. Vuokra-auto ei enää ole lainkaan poissuljettu vaihtoehto koska vasemman puolen liikenne ja liikennemerkit tuntuvat jo yhtä normaaleilta kuin suomalaiset. Oman haasteensa ovat toki tuoneet Ayrin läpi menevät junaradat ja kiskojen ylityspaikat mutta hengissä ollaan!

Koska minulle sunnuntai on viikon ainoa vapaapäivä ja usein myös Tuulille niin perinteeksi on alkanut muodostua kaupungin uima-altaalle tai rannalle meneminen sekä ulkona syöminen. Tarkoituksena on testata vähitellen kaikki Ayrin ravintolat, joita on parikymmentä. Olemme puhuneet alusta asti joka viikko, että TÄNÄ sunnuntaina sitten lähdetään rannalle mutta vasta viime viikolla saimme aikaseksi kerätä porukan yhteen hellepäivän viettoon. Hostelli tarjoaa auton ilmaiseksi rantakäyttöön joka sunnuntai ja minähän luonnollisesti olin kuskin roolissa. Matkaa merelle on ainoastaan 10-15 km ja on suorastaan käsittämätöntä ettemme ole saaneet aikaseksi mennä sinne jo viime kuussa. Täällä farmien keskellä eläessä ei vain tule ajatelleeksi, että Korallimeri on aivan vieressä. Rantavahtien mukaan tällä rannalla ei ole mitään tappavaa mutta säikähdimme silti nähdessämme puolimetrisen mustan otuksen liikkuvan matalikossa.

Hiekka on tulikuumaa ja jalkapohjat palavat rakkuloille saman tien ilman sandaaleita kun taas vesi on upean kirkasta. En ole eläissäin myöskään nähnyt vastaavaa määrää simpukoita kuin tällä rannalla.

Meille on muodostunut tiivis porukka eritoten niiden kanssa, jotka saapuivat suunnilleen samoihin aikoihin ja aikovat myös lähteä täältä joulun tienoilla. Omasta huoneestamme ranskalaiset pojat Ben, Boris ja Joffrey, saksalaiset tytöt Nicole ja Natascha, eteläkorealainen Luna ja yläkerrasta ruotsalainen Patrik sekä saksalaiset Michelle ja Susan kuuluvat tähän joukkoon. Tyttöjen kanssa on myös jo puhuttu, että jatkettaisiin reissua yhdessä ensi vuoden puolella. Viimeisen kolmen viikon aikana meillä on lisäksi ollut erinäisiä juhlan aiheita Halloweenin, Tuulin syntymäpäivän ja muutamien läksiäisten merkeissä. Luna myös valmisti korealaisen barbequen ihania mausteita käyttäen.

 

Halloween-juhlat yläkerran huoneistossa.

Unit 1 eli meidän huoneen kokoonpano. Vasemmalta minä, Natascha, Luna, Waka, Tuuli, Boris, Nicole, Joffrey ja Ben.

Viimeisen kuukauden aikana olemme lisäksi saaneet tehdä tuttavuutta Australian pieneliöhin. Sängystäni löytyi ensimmäisen iso torakka muutama viikko takaperin ja voi sitä kirkumisen määrää. Ranskalaisten ansiosta ötökkä päätyi vessanpöntön syövereihin mutta olen saanut kuulla torakkavitsejä sen jälkeen päivittäin. Samalla viikolla törmäsin lenkkipolulla myös puolitoista metriä pitkään käärmeeseen enkä jäänyt katsomaan sen tarkemmin oliko kyseessä nukkuva, vaaniva vai kuollut otus. Australian hyttyset ovat myös viheliäisempiä kuin suomalaiset sukulaisensa, sillä ne eivät pidä minkäänlaista ääntä mutta aiheuttavat ärhäkästä kutinaa senkin edestä. Todennäköisesti joudumme jättämään välistä Australian pohjoisimman kärjen, jossa esiintyy hyttysten levittämää japanin aivokuumetta koska päätimme ettemme ota rokotetta ennen reissua. Nähtävää ja tekemistä riittää kyllä siitäkin huolimatta. Ai niin, ja tällä viikolla näin ensimmäisen kengurun mutta kysessää oli metrin mittainen auton alle jäänyt raasu. Toivon todella, että joku päivä olisi aikaa kävellä asuinalueiden ulkopuolelle ja törmätä näihin pomppiviin karvakavereihin.

Huolimatta siitä, että Ayr on pieni paikka ja täällä ei tarvitse käytännössä pelätä mitään tai ketään, kävi hostellissamme taskuvarkaita viime maanantaina. Teinipojat saivat mukaansa kaiken käteisen rahapussistani (vajaa 100 $), 70$ Borikselta, Joffreyn nahkatakin ja Lunan tavarat oli pengottu mukavasti levälleen. Naapurihuoneesta olikin sitten lähtenyt sukelluksessa käytettävä kalliiman puoleinen ranneke, ja ystävämme Rosien autosta vietiin radio. Täällä ei ole pihaportissa tai ulko-ovissa (karmit + hyönteisverkko) lukkoja koska käytännössä niitä ei tarvita, joten pojat olivat vain astelleet sisään ja hiippaileet yön hämärissä. Seuraavana iltana Ben oli mennyt ulos puolen yön aikaan käyttääkseen wifiä ja hän oli nähnyt, että pojat olivat olleet tulossa uudestaan näpistelemään mutta pinkoivat pakoon nähdessään Benin. Kymmenen minuutin kuluttua he koettivat onneaan uudemman kerran mutta Ben oli ehtinyt hälyyttää Marleenen ja Mickin, ja Mick olikin sitten seurannut teinejä autolla mutta tuloksetta. Poliisille on tehty ilmoitus mutta kuten arvata saattaa niin tuskin kukaan tulee saamaan omaisuuttaan takaisin. Täällä on kamerat pihalla, tv-huoneessa ja keittiöissä mutta ilmeisesti ne eivät ole auttaneet asiassa paljoakaan.

Pikku näpistyksestä huolimatta kaikki hyvin täällä maapallon alakerrassa, kuu jaksaa möllöttää selällään, vuodenajat ovat nurin kurin ja +40 helteet tekevät tuloaan ja ensi viikolla saadaan kaksi ystävää Suomesta kyläilemään.

Ps. Joulukarkit saapuivat kauppoihin tällä viikolla!