Hell’s Gate – päivä helvetin porteilla

Se, miten päädyin Suomesta helvetin porteille Keniaan, vaatii pienen taustaselvityksen. Tämä tarina sai alkunsa tammikuussa 2016, kun olin Tansaniassa safarilla ja vaihdoin oppaani Sarin kanssa yhteystietoja. Alun alkaen syynä oli se, että olin kiinnostunut seuraamaan tämän rautaisen Afrikan asiantuntijan reissuja ja arkielämää Keniassa.

Saman vuoden syksyllä makasin puolikuolleena farmityöpäivän jälkeen Australian kodissani ja huomasin Sarin facebook-päivityksen, jossa hän etsi lahjoittajia/sponsoreita/kummeja paikallisen koulun lapsille. Näiden lasten vanhemmilla ei syystä tai toisesta ollut varaa laittaa lapsiaan pysyvästi kouluun. Jäin pyörittelemään asiaa mielessäni vain hetkeksi ja pian näpyttelin viestin, jossa kerroin haluavani kustantaa Reginan koulunkäynnin peruskoulun loppuun asti. Ratkaisevin tekijä kummiksi ryhtymiselle oli, että rahat menevät suoraan Reginan koululle ilman mitään välikäsiä (edes vanhemmat eivät saa shillingin shillinkiä itselleen). Todisteeksi Reginan opiskelutilanteesta sain onnellisen kuvan tytöstä koulupuvussa sekä kuvat kuiteista. Kenian koulujärjestelmästä ja kummiudesta myöhemmin.

Viime joulukuun Kenian vierailullani minulla ei ollut aikaa lähteä Hell’s Gateen, yhteen Afrikan kuuluisimmista kansallispuistoista ja nyt se oli tehtävälistallani ensimmäisenä. Jos olet katsonut Disneyn Leijonakuningas -elokuvat, saattaa sinua yllättää tieto, että elokuvan tekijät kävivät Hell’s Gatessa hakemassa autenttisen mallin ja inspiraation elokuvan maisemille. Jylhäkallio,on taatusti saanut mallinsa tästä kivimuodostelmasta.

Liikkuminen puistossa kävi kätevästi pyörillä, joiden avulla pääsimme todella lähelle eläimiä ja saatoimme pysähtyä ihailemaan maisemaa ja popsimaan eväitä koska tahansa. Tämänhetkinen ehdoton lempieläimeni on Leijonakuninkaan Pumba eli pahkasika.Puisto tarjosikin näitä vekkuleita häntä pystyssä karkuun juoksevia ystäviä vähän väliä katseltaviksi enkä voinut olla lässyttämättä esim. tälle kyseiselle luontoäidin luomalle possulle.

Saavuttuamme puiston toiselle laidalle lähdimme oppaan perässä kohti helvetin rotkoa, jollaista vastaavaa en ole vielä koskaan tallonut matkaillessani. Tähän aikaan vuodesta rotkossa ei ollut juurikaan vettä, mutta kun vettä tulee, sitä on metritolkulla. Jouduimme ylittämään todella vaikeita luonnonesteitä, liukumaan pystysuoria kallioita alas ja kiipeämään yhtä pystyjä seinämiä ylös – ilman apuvälineitä.

Lopussa opas kysyi, haluaisimmeko nähdä kukkulan, josta on mainio näkymä rotkolle kilometrien päähän. Reitti olisi kuulemma helppo, mutta helppoa tässä tilanteessa oli ainoastaan saada meidät houkuteltua vielä hullumpaan reittiin, jossa kahlasimme vedessä ja laskimme pieniä vesiputouksia pehvallamme alas. Pääsimme polttamaan sormemme kiehuvassa kalliosta virtaavassa vedessä, jossa muutamat vaeltajat keittävät jopa eväänä olevat kananmunansa. Kaiken mudan ja kuran jälkeen fyysinen kärsimys todellakin palkittiin ja meillä oli yksi elämämme raskaimmista mutta samalla ikimuistoisimmista päivistä kiinalaisen Myran ja kenialaisen Patrickin kanssa. Kolme ennestään tuntematonta ihmistä solmi päivän aikana kaverisuhteen, joka vahvistettiin lupauksella yhteisestä matkasta jossain päin maailmaa jonain päivänä.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *