Bangkok oli minulle toinen Aasian kohde Balin jälkeen. Se ei ole ollut paikka, johon olen kokenut pakottavaa tarvetta päästä, mutta siskoni työharjoittelu tarjosi oivan tilaisuuden lähteä tutustumaan tähän Thaimaan miljoonakaupunkiin, joka ei selvästikään halua tulla kategorisoiduksi tai määritellyksi yhdellä lauseella. Nyt viikon täällä olleena en oikein vieläkään osaa vastata kysymykseen ”Millainen Bangkok on?”. Tähänastinen kokemukseni on, että Bangkokissa kohtaavat sekä itä että länsi. Länsimaalainen ja aasialainen ruoka, pukeutuminen ja palvelut elävät rinta rinnan. Yllätyin kuitenkin siitä, että englannin osaaminen on kohtalaista ja harva katukauppias kykenee kaupantekoon muulla kuin thailla. 

Pattayan satama.

Bangkokissa tuli heti ensimmäisenä iltana tuttuuden tunne. Olenko ollut täällä joskus? Mitä paikkaa tämä muistuttaa? Tuulilla on ollut samat ajatukset ja todettiin sen johtuvan siitä, että molemmat olemme lukeneet paljon aasialaisista ja thaimaalaisesta kulttuurista ja asuneet kiinalaisten, japanilaisten ja korealaisten kanssa (heidän ruokamaailmansa tuli maisteltua ja todettua moneen kertaan hyväksi). Thaimaalainen ystävällisyys erityisesti asiakaspalvelussa on ihailtavaa ja sellainen abstrakti asia, jonka tahtoisi siirtää moneen muuhun kulttuuriin myös pysyvästi.

Bangkokista löytyy maailman suurin Chinatown.

Sain huoneen kodikkaasta ja pienestä heinäkuussa 2018 avatusta Lita Bangkokista, jossa Tuuli myös asuu harjoittelunsa ajan. Työntekijät ja omistajat ovat enemmän verrattavissa kavereihin ja majapaikan kirsikka kakun päällä on pieni koiraystävä Merlin, joka hienostuneesti kantaa kanankoipileluaan kaikkien nähtäville, jotka vain jaksavat sitä ihailla rapsutuksen ohessa.

Ihan reissun alussa lähdettiin bussilla yhdeksi yöksi Pattayalle pääasiassa siksi, että ystävämme vanhemmat pitävät siellä suomalaista koulua. Opettajahan ei tunnetusti osaa olla lomallakaan tekemättä ja ajattelematta jotakin töihin liittyvää… Kouluvierailun jälkeen suunnattiin satamaan ja sieltä lautalla Ko Larnin saarelle. Satamaan meidät kyyditsi mopotaksi, jonka käyttö hieman aluksi jännitti. Kypäröistä ei ollut tietoakaan ja kolme ihmistä laitettiin mahtumaan samalle penkille. Alamäessä huusin taksipojalle ”Ei niin nopeaa!” ja Tuuli huutaa heti perään ”Älä koskaan sano täällä noin kenellekään kuskille!”. Ajonopeuden kommentoitia pidetään hyvin epäkunnioittavana ja se on merkki epäluottamuksesta. Hävetti kovasti! Loppumatka ajettiin hiljaisuuden vallitessa, mutta tänään jo naurattaa koko piinallinen puikkelehtiminen Pattayan kaduilla. Tuktukia on varmaan pakko vielä kokeilla ennen sunnuntain kotiinpaluuta!

Tähyilin lentokoneen ikkunasta savannimaisemaa, jonka värit vaihtelivat oljenkeltaisesta vihreään ja ruskeaan. Kuinka onnellinen olinkaan päästessäni taas takaisin lempimaanosaani! Perillä minua oli odotetusti vastassa +30 asteen lämpötila ja matkatoimiston opas. Matkalla hotellille näimme jo vilaukselta massiivista Gambia-jokea, joka halkoo maata itä-länsi-suunnassa laskien lopulta Atlanttiin. 

Turistien normaalia vähempään määrään vaikuttaa edelleen Gambiassa viime vuonna tapahtunut vallanvaihto, jolloin poliittinen tilanne oli epävakaa. Silloinen presidentti Jammeh oli hävinnyt vaalit muttei suostunut eroamaan ennen kun muut maat häntä painostivat. Lopulta mies päätti tehdä lähdöstään kansalle mieleenpainuvan ja noustessaan yksityiskoneeseensa hänellä oli mukanaan 10 miljoonaa euroa valtion kassasta. Tarina kertoo entisen presidentin viettävän nykyisin luksuselämää Päiväntasaajan Guineassa ja mietinpä vaan mitä kaikkea Gambian kaltaisen kolmannen maailman maan hyväksi olisi tuollakin summalla voitu tehdä. Joka tapauksessa turistit ja matkatoimistot vetäytyivät maasta mellakoiden pelossa ja tieto tilanteen rauhoittumisesta ei ilmeisesti ole saavuttanut kaikkia, sillä sesongista näyttää tulevan hiljaisempi kun aikaisempina vuosina. Työntekijöitä ei kuitenkaan oltu vähennetty ja syynä on todennäköisesti halu antaa (edes) osa-aikatyötä mahdollisimman monelle. Ensimmäisenä iltana päätin ottaa rennosti ja nauttia lempeästä merituulesta ja auringonlaskusta parvekkeella, josta en ollut etukäteen maksanut. Luulen, että minut ohjattiin parempitasoiseen huoneeseen kun niitä kerran oli tarjolla. Allasnäkymä kyllä kelpasi! Alla oleva kuva on Banjuliin johtavasta ”moottoritiestä”.

On olemassa aihe, jonka vuoksi tämä Afrikan maa on saanut liiaksi vääränlaista huomiota, joka jättää varjoonsa paljon hienoja kulttuuriin ja ihmisiin liittyviä asioita. Gambiaan on nimittäin pitkään liitetty tietynlainen seksi- ja avioliittoturismi sillä etenkin vanhemmat pohjoismaalaiset naiset ja brittinaiset ovat lähteneet hakemaan nuorempaa miesseuraa. Tottakai kuvio on toteutunut myös toisinpäin mutta katukuvassa miehiä on enemmän, koska suurin osa naisista hoitaa edelleen pihapiirin askareet. Tähän väliin mainittakoon, että Gambia on kuitenkin suhteellisen tasa-arvoinen maa, sillä esim. varapresidentti on nainen ja naiset ovat myös hakeutuneet yhä enemmän sotilas- ja poliisitehtäviin. En ala sen kummemmin moralisoimaan voiko kuusikymppisen naisen ja vajaan kolmekymppisen miehen rakkaus olla täysin aitoa mutta jos molemmat saavat suhteesta ja suhteen avulla sellaista elämää kuin haluavat ja ovat onnellisia niin suotakoon se heille. Törmäsin välillä näihin pariskuntiin mutta ne eivät kiinnitä katukuvassa suurempaa huomiota sillä kaikenikäisten ja -näköisten eurooppalaisten ja paikallisten väliset avioliitot ovat muutenkin yleisiä. Aitoa rakkautta on myös siis varmasti ilmassa. Ja mikäs siinä, Gambialaiset ovat aidon ystävällisiä, avoimia ja suhtautuvat eri kulttuureihin ja uskontokuntiin suvaitsevasti. Heillä on esimerkiksi kymmenkunta omaa vanhaa heimokieltään edelleen käytössä vaikka entisenä Britannian siirtomaana englanti on maan virallinen kieli ja muslimit ja kristityt elävä sulassa sovussa paikallisuskontojen kanssa. Useita kertoja päivässä kajahtavat rukouskutsut toimivat minulle jo eräänlaisena kellona. Lisäksi kaikki, joihin tutustuin näyttivät myös pitävän lupauksensa, joten epärehellisyydestä tai hyväksikäytöstäkään heitä ei voi moittia.

Yllämainitusta ilmiöstä johtuen sain nuorena yksin matkustavana naisena huomiota, jota en juurikaan kaivannut. Muutamille miehille kun tuntui olevan vaikea käsittää, että joku on tullut aidosti lomalle näkemään ja tekemään ilman mitään parisuhdetaka-ajatuksia. Esimerkkejä on useita mutta mainittakoon ikäiseni tarjoilijamies. Juippi kyseli josko lähtisin treffeille tai vaihdettaisiin jotain yhteystietoja ja hoin ystävällisesti mutta päättäväisesti ei kiitosta. Oppaani kertoi vielä nauraen, että tarjoilija oli koettanut saada häntä toimimaan välikätenä yhteisen illallisen järjestämisessä. Toinen yhtä sinnikäs tapaus sattui Kunta Kinten saarella, jossa meitä saattoi sotilaspoika. Pidin häneen tietoisesti välimatkaa hänen asemansa vuoksi ja myös koska sotilaiden kuvaaminen oli kiellettyä. Solttupoika kuitenkin lyöttäytyi hihaani henkilökohtaiseksi oppaaksi ja jutteli niitä näitä avioliiton satamaan purjehtimisesta ja halusi saada numeroni ja kaikki somekanavieni tiedot. Kun aloimme lähestyä venettä lähteäksemme pois saarelta kysyi hän vielä epätoivoisesti hymyillen ”Eikö edes sähköpostiosoitetta?”. Ei, ei edes sähköpostia. Toivotin kaikkea hyvää loppuelämälle ja nousin huvittuneena veneeseen.

Älkää kuitenkaan antako näiden yksittäisten esimerkkien luoda väärää kuvaa sillä Gambialla on kuitenkin niin paljon muutakin tarjottavanaan kuin tämä strereotyyppinen kuvio. Päätinkin heti ensimmäisestä aamusta lähtien viettää mahdollisimman paljon aikaa hotellin ulkopuolella tutustuen ympäristöön ja lähdin mukaan kaupunkikierrokselle jonka aikana mm. kapusin maan ainoalle näköalapaikalle Arch 22:n päälle.

Pääkaupunki-Banjulin maisemaa.

Ranta, merimaisema ja gambialainen keittiö olivat herkullinen yhdistelmä.

Sunnuntaina lentokonetuttavani Minna ryhtyi juttusille hotellissa työskentelevän Abrahamin kanssa, josta saimme kuljettajan koko päiväksi ja minä myös koko loppuloman ajaksi (Minna lähti seuraavana päivänä Senegaliin). Vietimme rantaelämää, vierailimme Tanjin kalastajakylässä ja pääsin testaamaan paikallisten hiekkateiden kuntoa kuljettajamme Audilla. Räikkösen formulamaine kun on kantautunut tännekin asti.

Kalastajat lähdössä kolmen päivän reissulle merelle.

Tanjin kylä oli ehdottomasti yksi mielenkiintoisimmista paikoista, joissa vierailin. Näimme kuinka kylän miehet lähtivät merelle ja kuinka toinen ryhmä saapui myöhään iltapäivällä erisuuruisten saaliiden kanssa naisten ja lapsien odottaessa tyhjät vadit ja ämpärit päänsä päällä. Kalat päätyivät sekä ravintoloihin, että yksityiskäyttöön. Olimme yhtä aikaa uteliaita ja innoissamme kun ystävälliset paikalliset päästivät meidät katsomaan läheltä millaista saalista oli tarttunut tänään pyydyksiin.

Lajia en muista kuollaksenikaan mutta litteä se oli!

Opettelin Abrahamin johdolla aikani kuluksi kantamaan erilaisia esineitä pääni päällä. Ei ole ihmekään, että paikalliset ovat niin hyväryhtisiä verratuna meihin älylaitteiden ääressä ähräviin ja toimistotyötä tekeviin.

Lapset, vaimot ja linnut saaliin kimpussa.

Veneiden ulkonäköön ja värimaailmaan panostettiin.

Paluumatkalla ihastelimme Gambialaista elämänmenoa tien varsilla. Katulamppujen tilalla olivat lehmät, vuohet ja koirat eivätkä ne tuntuneet välittävän siitä missä niiden koti tai omistaja oli. Päästyämme maaseudulta takaisin Bakauhun pysähdyimme liikennevaloihin, jotka ovat Gambian ensimmäiset ja tällä hetkellä ainoat toimivat liikennevalot. Koko maasta niitä löytyy kuulemma tasan seitsemät. Ja mihinkäs niitä tarvii kun on vilkut,  valo- ja äänimerkit.