Saavuimme Brisbaneen muutama tunti Oonan jälkeen ja meillä oli sopivasti aikaa käydä vielä syömässä ennen viimeisiä hyvästejä. Varaamamme hostelli osoittautui koko Australiassa oloaikamme vastenmielisimmäksi kokemukseksi. Homeen haju tunkeutui sieraimiin välittömästi huoneen oven avatessa ja mietimme Tuulin kanssa haluammeko todella jäädä tänne. Päätimme olla avaamatta rinkkojamme ja viettää mahdollisimman paljon aikaa hostellin ulkopuolella, jotta kolme kauhujen yötä menisivät nopeasti.

Jos ei maksa hostelliyöstä enempää kuin 27 dollaria ei luonnollisestikaan odota saavansa vastineeksi muuta kuin sängyn ja suihkun. Mielestäni siisteys on kuitenkin vähimmäisvaatimus olipa kyse minkä tasoisesta paikasta tahansa ja siksi lähdimme kertomaan vastaanottovirkailijalle, ettei huone todellakaan vastaa sitä mitä luvattiin. Kerroimme, että huoneessa haisee home ja haju tulee selkeästi patjoista eikä talon rakenteista. Virkailija osoittautui hostellin omistajaksi ja heittäytyi esittämään typerää :”Siis väitättekö että teidän huonekaverit haisee?” ja ”Me kyllä vaihdetaan lakanat päivittäin!”. Kerroimme selkeästi artikuloiden, että teidän patjat on homeessa ja emme voi hengittää huoneessa ilman, että limakalvot ovat tukossa aamulla. Tämä työtänsä vihaava ja eläkkeelle halajava setä antoi kuin antoikin lopulta meille toisen huoneen mikä ei luonnollisestikaan ollut yhtään sen kummempi. Jätimme asian sikseen ja painelimme samaa katua alas Summer House Backpackersiin, joka oli entisen brittiläisen reppureissaajan pyörittämä. Tällä kertaa omistajalla oli silmää sille mitkä vaatimukset hostellin tulee täyttää ja majailimme paikassa loput puolitoista viikkoa, jotka Brisbanessa vietimme. Summer Housessa oli myös yllättäen Ayrista tuttuja kasvoja ja törmäsimme kaduilla myös muihin farmeilta tuttuihin kavereihin. Reppureissaajien piirit ovat tunnetusti pienet vaikka Australia valtava manner onkin.

Kun majoitusasiat olivat kunnossa, pääsimme nauttimaan Queenslandin pääkaupungista kaikilla aisteilla. Kaupungin keskusta oli kuin mikä tahansa miljoonakaupunki ja joinain hetkinä luulin tulleeni New Yorkiin. Pilvenpiirtäjät, ylikansalliset brändit ja kiireissään juoksevat eri etnistä alkuperää olevat ihmiset leimasivat katukuvaa. Olimme kuulleet South Bankin kaupunginosasta pelkkää hyvää ja siirryimme sinne katsomaan josko löytäisimme jotain enemmän brisbanelaista. Brisbane-joen toisella puolen sykkivä South Bank on kulttuurin, viihteen ja ruoan keskittymä. Paikalliset viettävät siellä vapaapäivänsä, mikä ymmärrän täysin, koska alueelle mahtuu kasvitieteellinen puutarha, teattereita, elokuvateattereita, kirjasto, ravintoloita, pieniä kauppoja, laguuni (vastaava kuin Cairnsissa) sekä London Eyen australialainen serkku.

South Bankin alue tuli meille tutuksi, koska vietimme siellä suurimman osan ajasta. Brisbanesta löytyi myös OIKEASTI maailman paras jäätelöpaikka. 50-luvun tyyliin sisutettu Mister Fitz’s tarjosi ihania jäätelömakuja kahden suuren cookien välillä. Ehdoton lempparimme oli pink sea salt and caramel.

Tänne hävisi kymppi jos toinenkin mutta hetkeäkään emme kadu!

Kaupunkiloman ohella harrastimme myös ahkeraa työnhakua. Pistäydyimme useissa kahviloissa, ravintoloissa ja kaupoissa kyselemässä josko jossain olisi töitä tarjolla ja jätimme myös CV:itä kymmeniin paikkoihin. Samaan aikaan soittelimme kaikkiin osavaltioihin working hostelleihin ja kyselimme paikkaa missä voisimme suorittaa farmipäivämme loppuun. Myöhemmin laskin, että soitimme ainakin 47:ään paikkaan tuloksetta. Tammikuu on vuoden surkeinta työhakuaikaa ja sen huomasimme pian. Joulun sesonki alkoi olla ohi ja kaupan ala viettää alkuvuodesta hiljaisinta kuukauttaan. Tähän aikaan vuodesta Australiaan saapuu myös paljon uusia reppureissaajia, joten työvoimaa on tarjolla enemmän kuin itse työtä. Suoritimme varmuuden vuoksi myös australialaisen anniskelupassin mikä oli yhdistelmä nippelitietoa, historiaa ja itsepuolustustaitoja. Joka osavaltion alkoholilait poikkeavat toisistaan mutta minulle tuli täytenä yllätyksenä, että Pohjois-Territoriossa alkoholin myyntiä ei ole pelkästään rajattu kellonaikoihin vaan myös litroihin. Valitettavasti on totta, että alueet, joissa on enemmän aboriginaaleja ovat tarkemmin valvottuja. Syy tähän löytyy historiasta ja tuoreimmat tapaukset vieläpä viime vuosisadalta, jolloin eurooppalaiset maahantunkeutujat maksoivat alistetuille aboriginaaleille palkan usein tupakan, viinan ja muiden päihteiden muodossa. Jokainen voi arvata mihin tuollainen käytäntö johtaa ja sen jäljet ovat vielä nähtävissä jälkipolvissa. Kuuden tunnin nettikurssin jälkeen minulla oli kuin olikin hallussani virallinen todistus siitä, että voin työskennellä ravintola-alalla missä päin Australiaa tahansa seuraavat kolme vuotta.

Syntymäpäiväni sattui Brisbanessa oloajallemme enkä kyllä koskaan uskonut juhlistavani Australiassa sitä, että olen tallannut tätä palloa neljännesvuosisadan. Juhlafiilistä ei meinannut löytyä millään mutta päädyimme lopulta sekalaisella kokoonpanolla hostellin kattoterassille Ayrista tutun kanadalaisen Bastienin ja muutaman uuden selkäreppulaisen kanssa. Bastien oli kuullut lähistöllä sijaitsevasta salakapakasta ja houkutteli meidät mukaan katsomaan pitääkö huhu paikkansa. Ja pitihän se. Kaksikerroksisen pubin yläkerrassa olevasta yhdestä naistenvessan kopista meni ovi toiseen pienempään baariin, jossa oli ihan omat musiikit, sisustukset ja jumatarjontansa.

Juomalasit olivat myös persoonallisia.

Brisbanessa pidimme mm. siitä, että pääsimme luonnon helmaan koska tahansa. Puistoja ja viheralueita oli sopivasti ja kohtasimme parina iltalenkillä opossumin, gekkoja ja australianpyhäiibiksiä, joita on joka puolella mannerta.

Siipijumpat käynnissä. Penkistä huomaa ketkä tässä puistossa hallitsevat. Lintuja oli enemmän kuin ihmisiä.

Vetelän näköinen kaveri mutta jalat liikkuivat vikkelään tarvittaessa.

Opossumi rosvoretkellä. Tämä yksilö piti melkoista mekkalaa roskapöntössä ja luulimme aluksi, että lähistöllä on lapsia leikkimässä.

Brisbanen laitamilla järjestetään kesäaikaan viikoittain ruokamessut ja mehän ei tällaisia karkeloita haluttu jättää mistään hinnasta väliin. Otimme bussin satamaan ja lähdimme opossumin tavoin hemmottelemaan makuaistejamme. Tapahtuma oli todella suosittu paikallisten ja turistien keskuudessa ja on ihme ettei sille oltu varattu suurempaa aluetta käyttöön. Ihmismassassa sai pelätä koko ajan saavansa jäätelötötterön tai ketsupit selkämykseensä. Tarjolla oli herkkuja monesta eri maasta mutta pohjoismaista Ruotsi oli ainoa joka loisti läsnäolollaan. Lähdimme tapahtumasta vasta iltamyöhään mahat pinkeinä ja ainoana murheenamme se, ettei kaikkea ehtinyt maistaa.

Harry Potter-fanien herkku.

Parisen viikkoa Brisbanessa kului nopeasti ja raha sitäkin nopeammin, joten tartuimme ensimmäiseen luotettavan oloiseen työtarjoukseen New South Walesin osavaltiossa. Wentworth Central Motor Inn Milduran kupeessa lupaili meille farmitöitä ja varasimme lennot Melbourneen, josta matkaisimme yhdeksän tuntia bussissa osavaltioiden rajalle. Viimeisinä päiväinä kävimme Brisbanen kirjamessuilla. Kyseessä oli hyväntekeväisyystapahtuma, jonne yksityisihmiset olivat lahjoittaneet kirjoja, joiden tuotot menevät kriisiapuun. Teimme molemmat löytöjä ja jälleen oli pakko miettiä oliko meillä edes tilaa ottaa kaikkea mukaan lentokoneeseen saatika viedä opuksia Suomeen asti tulevaisuudessa.

Tällä kirjatoukalla meinasi lähteä kirjalöytöjen määrä käsistä!

Peruuntuneet Airlie Beach ja Whitsundays-risteily sekoittivat hieman reissusuunnitelmia, sillä nyt meillä olikin muutama lisäpäivä käytettävissämme ennen kuin Oona lentäisi Suomeen. Jätimme James Cookin hengen taaksemme ja ajoimme Bundabergiin. Nimeä ei voi välttää kuulemasta/näkemästä lyhyelläkään Australian matkalla. Kaupunki on Milduran (tästä tulevissa blogiteksteissä enemmän) ohella yksi Australian maatalouskeskittymistä ja hedelmien ja vihannesten lisäksi Bundabergin sokeri, mehut ja virvoitusjuomat hallitsevat kauppojen hyllyjä. Sekä Bundaberg että Mildura ovat myöskin kuuluisia reppureissaajien keskuudessa sekä hyvässä että pahassa. Siellä missä on farmeja on töitä ja missä on töitä on myös reppureissaajia. Kun omista oikeuksistaan tietämätöntä työvoimaa saapuu kaupunkiin solkenaan mahtuu mukaan myös vilunkipeliä harrastavia työnvälittäjiä, farmareita ja hostellinomistajia. Välistä vedetään ja paljon mutta toisaalta jos ei perehdy työehtoihin ja palkkaukseen niin mielestäni vikaa on myös itsessä. Näitä tarinoita on saanut lukea paljon pitkin vuotta facebookin reppureissaajaryhmissä. Katsastimme mielenkiinnosta erään working hostellin tulevat työt mielessä mutta omistaja ei ollut paikalla. Jätimme ajatuksen muhimaan ja päätimme miettiä Bundabergiä myöhemmin. Maalaiskaupungin läpi ajaessamme ihailimme valtavia viljelyksiä ja vaikutti siltä, että mitä ei Bundabergissä kasvateta sitä ei myöskään tarvita. Pohjoisen sateetkin alkoivat jäädä taakse ja taivas ilahdutti meitä kahdella sateenkaarella.

Ennen Bundabergiä olleella taukopaikalla törmäsimme isoimpaan koskaan näkemäämme kaktukseen.

Yövyimme Hervey Bayssa, josta on kasvanut matkailun ansiosta yli 50 000 asukkaan kaupunki. Siinä missä Airlie Beachiltä lähdetään Whitsundaysilel niin Hervey Baylta otetaan lautta Fraser Islandille, maailman suurimmalle hiekkasaarelle. Me olimme alun alkaenkin priorisoineet Whitsundaysin Fraserin edelle mutta koska luonnonvoimat estivät risteilyn, pähkäilimme nyt mahdollisuuttaa käydä Fraserilla, joka houkuttelee ihmisiä sademetsillään ja monipuolisella eläimistöllään. Saarella on mahdollista päästä ihailemaan dingojen, ryhä- ja lahtivalaiden sekä lukuisten matelijoiden elämää. Koska joululoma oli vielä meneillään ei meillä ollut toivoakaan päästä Fraserille kohtuuhinnalla. Tämäkin siirretään tulevaisuuten to do-listalle Whitsundaysin kanssa.

Seuraava paikka etelään mentäessä olisi Noosa ja käänsimme Corollan keulan sinne. Noosa oli rakkautta ensi silmäyksellä. Ymmärsimme heti miksi Noosan kansallispuisto, kilometrien pituiset hiekkarannat ja mutkittelevat mäkiset kadut, joita reunustivat eukalyptuspuut ja paperbark-puut (onkohan suomennosta olemassakaan?) sekä ruokapaikat ja surffikaupat ovat monelle australialaisperheelle takuuvarma rentoutumispaikka kerta toisensa jälkeen. Olimme ottaneet etukäteen selvää että kansallispuiston läpi kulki reittejä hiljaisemmille rannoille ja kiviseinämaisemille. Siispä lenkkarit jalkaan, kasvot valkoiseksi rasvasta ja reippailemaan +30 asteessa.

Tarkkasilmäiset voivat huomata puussa pienen pulleamahaisen nauravan kookaburran.

Kävelyreitin jälkeiset maisemat saivat jäämään meidät kuvausreissulle ja kuuntelemaan meren kohinaa pitkäksi aikaa. Näillä rannoilla meri pitää itse huolen siitä, ettei ihminen pääse liiaksi pilaamaan rantahietikkoa ja vettä. Alueella on nimittäin paljon meduusoja, jonka vuoksi uiminen oli ehdottomasti kielletty. Kenkiä emme uskaltaneet ottaa pois box jelly fishin, kuutiomeduusan, sen kaikkein myrkyllisimmän meduusan pelossa.

Rannalla hyppely oli kuin miinakentässä kävely näiden muovipallon näköisten merenelävien takia.

Kallion liukkaudesta huolimatta menimme niin lähelle kuin uskalsimme, jotta näkisimme aaltojen kuluttamat kiviseinämät läheltä. Tämä oli paikka, jonne liikenteen tai ihmisten aiheuttamat äänet eivät kuuluuneet ja sielu todellakin lepäsi. Käveleskelimme ympäriinsä ja annoimme vaahtopärskeiden ropista kasvoille.

Aaltoileva meri saa aina pysähtymään ja ihailemaan luonnon voimaa.

Kalliot kohosivat kymmenien metrien korkeuteen ja korkeimmalla kohdalla kasvoi jopa muutama puu. Reunalta piti kurkistaa alas välillä ehkä oman henkensäkin uhalla.

Ulkoilupäivän jälkeen jäimme miettimään mihin nyt mentäisiin ja mitä tehtäisiin. Yöpaikkakaan ei ollu tiedossa, joten heitettiin ilmaan ajatus Brisbaneen lähdöstä. Noosan ja Brisbanen välissä on Caboolturen kaupunki, jossa kokeilimme onneamme yöpaikan suhteen. Lähes kaikki oli täyteen buukattu koko Australian viettäessä joululomaa, joten lähdimme vanhanaikaiseen tapaan motellien oville kyselemään, josko jossain olisi tilaa. Epätoivo meinasi jo iskeä kunnes eräästä motellista luvattiin juuri sopivan kokoinen huone hieman suolaiseen hintaan, josta sain lopulta tingittyä 3 dollaria alennusta. Hieman nauratti tämä summa. Olimme onnesta soikeana saadessamme hypätä pehmeisiin valkoisiin lakanoihin ja motellihuone jääkapilla varustettuna oli suoranaista luksusta meidän reppureissaajabudjetin hostelleihin. Otimme tästä opiksemme, että tulevilla reissuilla varaamme majoitukset vähintään paria päivää ennen.

Monelta kannalta punnitsemisen ja kiivaiden keskusteluiden jälkeen päätimme aamulla, että käymme katsastamassa lähellä olevan lasitalovuoret ja sen jälkeen palaamme Noosaan monestakin syystä. Ensinnäkin minua alkoi ahdistaa tietullit ja ajaminen (etenkin vuokra-autolla) miljoonakaupungissa, toisekseen Oona halusi saada ruskeampaa väriä pintaan ennen kuin palaisi Suomeen ja kolmanneksi olimme kaikki olleet jo Brisbanessa ja kaipasimme aktiiviloman loppuun nyt jotain rentouttavaa tekemistä ja asettumista yhteen paikkaan useammaksi yöksi.

Nämäkin vuoristot ovat James Cookin nimeämiä.

Noosaan paluun jälkeen alkoi todellinen löhölomaosuus. Löysimme mukavan hostellin keskeiseltä paikalta ja respassa saatiin yllättäen palvelua suomeksi. Helsinkiläisnainen oli asunut viisi vuotta Australiassa ja kertoi meille vinkkejä lähialueen aktiviteetteihin liittyen. Perehdyimme myös tarkemmin Noosan jäätelötarjontaan, koska huomasimme, että kioskeja oli monia. Erääseen jäätelöbaariin oli jopa kymmenien ihmisten mittainen jono ja toisessa valmistettiin jäätelö suoraan asiakkaan kasvojen edessä käyttäen typpeä (Nitrogenie Ice cream) apuna prosessissa. Totesimme Noosan todellakin olevan meidän paikka! Valitsimme jäätelöbaareista parhaan ja menimme tilaamaan kunnon annokset. Ensimmäinen meistä tilasi kahden pallon annoksen ja myyjä tökkäsi siihen kaksi lusikkaa olettaen, että jakaisimme tämän runsaan herkun ja oli jo siirtymässä seuraavan asiakkaan luo. Poika ei selvästikään tiennyt keitä oli palvelemassa, sillä emme koskaan missään tilanteessa tyytyisi jakamaan YHTÄ tötteröä. Tilasimme kaikki omat ähkyn partaalle ajavat annoksemme ja myyjä jäi tyytyväisenä latomaan kolikoita kassaan.

Käytimme kaksi päivää rantaelämään mutta pidättäydyimme uimisesta, sillä joka rannalla oli varoitukset meduusoista. Kaikki eivät todellakaan ole tappavia vaan kesyimmät polttavat vain hieman ihoa. Myöskään tämä kokemus ei tuntunut miellyttävältä vaikka aussilapset näyttivät jopa leikkivät rantaan ajautuneilla meduusoilla. Paikalliset suhtautuivat luonnollisesti leppoisammin varoituskyltteihin ja olivat pukeutuneet pitkähihaisiin ja -lahkeisiin tai käyttivät kokopukua veteen mennessään. Surffauksen ystävätkin näyttivät varustautuvan erityisen hyvin eivätkä jättäneet täydellisen kannattelevia aaltoja väliin mistään hinnasta.

Saatoimme Oonan parin päivän päästä linja-autoasemalle päämääränä Brisbane, josta hän jatkaisi bussilla Sydneyhyn. Onneksemme saimme myös palauttaa vuokra-automme Noosaan, joten olimme siitä hetkestä lähtien Tuulin kanssa avoimia kaikille suunnitelmille. Vollotimme kurkku suorana jättäessämme hyvästejä pikkusiskolle ja menimme Tuulin kanssa sen jälkeen istumaan bussiasemalle ja miettimään mitäs nyt tehtäisiin. Ei ollut autoa tai muutakaan kulkupeliä mihinkään suuntaan, ei töitä, ei yöpaikkaa, ei velvotteita eikä suunnitelmia. Lähdetäänkö Brisbaneen seuraavalla bussilla? Lähdetään vaan! Näppäilin Oonalle pikaisesti viestin, että nähdäänkin parin tunnin päästä uudestaan, varattiin just liput seuraavaan Greyhoundin bussiin. Se onkin sitten oma kahden viikon seikkailunsa Queenslandin ikuisen kesän pääkaupungissa.