Opiskelija ei saa valita asuntoaan?

Onko opiskelijalla oikeus valita asuinpaikkansa ja asuntonsa? Nyt eletään taas aikaa, jolloin uudet opiskelija etsivät kuumeisesti asuntoja uusilta opiskelupaikkakunniltaan. Esimerkiksi Helsingissä tilanne on se, että uudet opiskelijat voivat saada ainoastaan solu-, kaveri- tai perhe-asuntoja HOAS:lta. Yksiöistä tai sen suuremmista asunnoista on turha haaveilla, mikäli varaa yksityisille markkinoille ei ole. Toivomuksia kaupunginosasta saa esittää, mutta halutessaan varmistaa asunnon saannin ennen opintojen alkua ei opiskelijan turhaa sovi nirsoilla.

Solu-asumisessa on hyviä puolia. Tutustuu uusiin ihmisiin uudessa kaupungissa ja oppii jakamaan vastuuta kodinhoidosta useamman ihmisen kesken. Totta kai kimppakämpät ovat myös edullisia. Solu-asuntoja on paljon enemmän tarjolla, kuin yksiöitä, joten niitä tarjotaankin helpommin opiskelijoille.

Omat kokemukset solu-asumisesta ei olleet niin hyvät. Muutin ensimmäisenä opiskeluvuotenani soluun erääseen Helsingin rajalla sijaitsevaan lähiöön. Ensimmäinen kuukausi oli ihanaa aikaa. Sain nimittäin asua yksin, kun kahden hengen solusta oli kämppis juuri muuttanut pois ja uutta ei ollut vielä tullut. Sain asettua asuntoon kaikessa rauhassa ja nauttia olostani. Sitten koitti kuun vaihde ja töistä tullessani oven edessä odotti auto täynnä muuttokuormaa ja maahanmuuttajia. Maahanmuuttajissa ei sinänsä ole mitään pahaa, mutta kulttuurierot todellakin huomasi arjessa. Siihen solumme toiseen huoneeseen muuttikin aika monta juuri maahan muuttanutta tyttöä. Pääsin kuulemaan kiehtovia tarinoita maailman toiselta puolelta, mutta myös kiukustumaan ruuanlaiton tuomasta savusta keittiössä ja aukiolevasta pakastimen ovesta. Tarinoita riittäisi siitä, miten sain usein huomauttaa suomalaiselle arkipäiväisistä asioista. Aika paljon tilaa yritin antaa heillekin, mutta jossain kohtaa menee raja, ettei jaksa enää kotonaan herätä vapaapäivänään kuudelta jumalanpalvelukseen tai palovarottimen hälytykseen.

Asuminen on yhteydessä hyvinvointiin. Ihminen tarvitsee paikan, jossa rauhoittua ja levätä, useimmille se on koti. Opiskelijalle on tärkeää myös voida keskittyä opiskeluun. Kämppiksen järjestäessä bileet, ei lukemisesta tule mitään, mutta ei myöskään nukkumisesta. Väsynyt opiskelija = huonommat oppimistulokset.

Yhdeksän kuukautta solussa jaksoin elää. Hain useamman kuukauden ajan uutta asuntoa, yksiötä mieluiten. Yksiön sainkin hyvältä alueelta valituskirjeiden jälkeen. Olen ikionnellinen siitä, että saan asua yksin ja minulla on oma rauha tehdä asiat oman tahtoni mukaan. Voisin väittää, että elämänlaatuni kasvoi huomattavasti muuttoni jälkeen. Toki joudun tästä myös maksamaan, mutta onnellisempi elämä on jokaisen työtunnin arvoinen.

Oman tarinani kautta haluaisin herättää keskustelua siitä, pitäisikö opiskelijoilla olla mahdollisuus valita solun ja yksiön välillä. Opiskelijat joutuvat joka tapauksessa elämään pienemmillä tuloilla. Onko oikein, että he asuvat myös pienemmissä asunnoissa vieraiden kanssa? Eikö yksiöitä pitäisi olla enemmän tarjolla, jotta opiskelijatkin voisivat asua yksin halutessaan? Jos yksiöitä olisi tarvittava määrä opiskelijahintaan tarjolla, voisi jokainen valita maksavansa yksin asumisesta hiukan enemmän tai asuvansa solussa ja käyttävänsä rahaa johonkin muuhun.

Mitä mieltä opiskelijoiden asumisesta? Omia tarinoita jaettavaksi?

Kuva täältä.

Suhteet Oma elämä Opiskelu Uutiset ja yhteiskunta