Antamisen ilo

Toimin vapaaehtoisena tukihenkilönä tukea tarvitsevalle lapselle. Vapaaehtoistyö ei aina ole kovinkaan palkitsevaa, sillä kiitosta ei aina saa suoraan. Työni ”tulokset” saattavat näkyä vasta vuosien tai vuosikymmenten päästä, mutta en siitä välttämättä saa ikinä tietää.

Mikä siinä sitten motivoi? On aivan ihanaa antaa aikaa lapselle, joka sitä selkeästi tarvitsee. Yhdessä tulee elettyä ja koettua asioita, joihin kummallakaan ei olisi mahdollisuuksia muuten. Lapsen kasvaessa kasvaa itsekin. Välillä koetaan yhdessä vaikeitakin asioita, mutta kumpikin oppii niistä selviytymään. Parasta on nähdä hymy ja ilo lapsen kasvoilla, kun on yhdessä onnistuttu jossain tai on muuten vaan ollut hauskaa.

Vapaaehtoistyötä on tarjolla vaikka kuinka paljon. Jokainen voi osaamisensa mukaan löytää mielekästä tekemistä ja saada paljon enemmän itselleen, kuin antaa. Taloudellista hyötyä ei vapaaehtoisuudessa ole, eikä aikaakaan saa takaisin, mutta arvokkaampaa ainakin itselleni on tuottaa iloa muille ja itselleni. Mitä muuta sillä ajalla edes tekisin. Todennäköisesti tuhlaisin sen koneella tai telkkaria katsellessa tai tekemättä mitään. Koen saaneeni paljon arvokkaampia muistoja, kun olen lähtenyt mukaan vapaaehtoistoimintaan. Samalla olen saanut uusia ystäviä, oppinut itsestäni ja muista sekä oppinut myös ammatillisia taitoja. Voisi myös sanoa, että vapaaehtoistyötä tehdään osittain itsekkäistä syistä, mutta sillä ei ole väliä, jos myös muut hyötyvät.

Löytyykö täältä Lilystä muita vapaaehtoistyöntekijöitä? Kokemuksia antamisen ilosta saa jakaa! 😉