Suurin haaveeni

Suurin haaveeni

Kerron nyt tämän elämäntilanteeni suurimmasta haaveesta, jossa Sinä voit mahdollisesti auttaa! En ole haaveillut tästä koko ikääni, vaan idea on konkretisoitunut vasta viime vuoden aikana. Haluan vaihto-opiskelemaan Australiaan! Reilu vuosi sitten muutama ystävistäni alkoi suunnittelemaan vaihtojaksoa ulkomaille. Mietin silloin lähteväni heidän kanssaan, mutta uskallus ei riittänyt. Olen jo vuosia ajatellut, ettei minulla ole tarvittavaa kielitaitoa […]

Vanhuus käsi kädessä

Vanhuus käsi kädessä

Näin tänään erittäin ihastuttavan vanhan pariskunnan. Mies auttoi naisen bussista ulos, vaikka itselläänkin oli vaikeuksia liikkua. Nainen puolestaan auttoi miestään kävelemään eteenpäin ja johdatti oikeaan paikkaan, sillä miehellä oli mahdollisesti heikko näkö. Aivan ihanaa huomaavaisuutta luultavasti pitkän yhteisen taipaeen jälkeen. Minä oikein liikutuin! Jäin pohtimaan, onko tällaista huomaavaisuutta ja aitoa toisesta välittämistä havaittavissa vielä omassa sukupolvessani. Kuinka ihanaa olisikaan, […]

Ravintolapäivän kuulumisia

Ravintolapäivän kuulumisia

Kirjoitin taannoin harkitsevani ravintolan perustamista. Tänään se ravintolapäivä sitten koitti ja olinhan minä kauhan varressa. Valmistelut aloitin viikko sitten ystäväni kanssa suunnittelemalla mainoksia, reseptin valinnalla ja ostosten suunnittelulla. Tällä viikolla testailin reseptiä vielä kotona ja laitoin myös naapurini maistelemaan. Torstaina hankittiin tarvikkeet ja niitähän riitti! Harmi etten kuvaa muistanut ottaa tässä vaiheessa… Eilen aloitettiin ruuan valmistus. […]

Tiikerililjan elämää

Kun on pakko…

Tänään herätessäni ensimmäisiä ajatuksiani oli, mitä pitää ja täytyy tehdä seuraavina päivinä.”Pitää saada koulutehtävät tehtyä. Täytyy pestä pyykkiä. Pitää käydä töissä ja saada projektit päätökseen.” Olin heti aamusta siis stressaantunut tekemättömistä töistä. Ärsyttää, kun tekemisestä tulee pakkoa. Miksen ajattelisi, että saan mennä töihin ja opin koulutehtävistä? Koska tehtävää on liikaa. On liian kiire, jotta ehtisin […]

Helppoa ja nopeaa opiskelijaruokaa!

Helppoa ja nopeaa opiskelijaruokaa!

Tein iltapalaksi terveellistä, helppoa ja nopeaa tomaattipapumuhennosta. Reseptin keksin tehdessäni, joten se on helposti muokattavissa kaapin raaka-aineista. 🙂     Laitoin muhennokseen: oliiviöljyä valkosipulia chiliä 1 prk tomaattimurskaa 1 prk papusekoitusta punaisia linssejä suolaa   Kuullotin nopeasti valkosipulia ja chiliä oliiviöljyssä. Lisäsin tomaattimurskan, pavut ja linssejä. Annoin hautua kunnes pavut ja linssit olivat pehmeitä ja osa tomaattimurskan […]