Luokkaeroista

Viime aikoina olen saanut huomata, että Suomessa todellakin eletään hyvin monenlaista elämää. On rikkaita ja on köyhiä. Tämä ei liene uutta, mutta luokkaerot tuntuvat olevan kasvussa.

Pääsin tutustumaan taannoin hyvin ylelliseen elämään. Suomessa on todellakin rikkaita, joilla on varaa elää ylellisesti ja kulkea taksilla paikasta toiseen, vaikka omakin auto seisoo luksustalon pihassa. On varaa kestitä hyvätuloisia ystäviä ja viettää muutenkin, noh, taloudellisesti huoletonta elämää.

Olen tutustunut myös siihen kääntöpuoleen. Monet laskevat viimeisiä senttejään saadakseen edes leipää ja kaurapuuroa pöytäänsä. Jos varaa ei ole, on pakko mennä hakemaan ruokansa leipäjonosta. Esimerkiksi Myllypuron leipäjonon näkeminen saa aikaan ainakin minussa huolta niistä lukuisista ihmisistä, jotka yrittävät elättää itsensä ja perheensä ilmaisen ruuan toivossa. Onhan Suomessa suhteellisen hyvä sosiaaliturva, en sitä kiistä, mutta se ei monella tunnu riittävän edes välttämättömimpään. Perustoimeentulosta tulisi riittää ruokaan, asuntoon, vaatteisiin ja matkakuluihin, mutta nykyaikana olisi hyvä saada rahat riittämään myös lehtiin ja nettiin, jotta pysyisi maailman tapahtumista perillä ja siten osallisena yhteiskunnassa.

Köyhyys on siitä hankala käsite, että se määritellään numeerisesti, vaikka kokemus köyhyydestä onkin suhteellista. Moni tulojensa puolesta keskituloinen voi kokea olevansa köyhä, mutta yhteiskunta ei tätä subjektiivista kokemusta tue. Toisaalta pienituloinen voi olla täysin tyytyväinen elämäänsä, vaikka tuloja ei kovin paljon olisikaan ja tällöin ei esimerkiksi halua mennä töihin parantaakseen toimeentuloaan. Pitäisikö omasta valinnasta seuraava työttömyys hyväksyä, vaikka työtön ei tue yhteiskunnan muita jäseniä verorahoilla?

Olen saanut tutustua ihmisiin, jotka elävät edunvalvonnan alaisena. Edunvalvonta on mielestäni erittäin hyvä asia, jos ei ole enää kykyä huolehtia omista raha-asioistaan esimerkiksi muistiongelmien vuoksi. Mutta edunvalvonnan alaisena eläminen huokuttelevalta mielestäni näytä. Ihminen saattaa saada vain muutamia kymppejä kuukaudessa rahaa käyttääkseen ne mihin haluaa. Meillä muilla on sentään mahdollisuus itse valita, mihin rahamme tuhlaamme, vaikka rahaa olisikin vain vähän.

Itse elän opiskelijana melko pienillä tuloilla. Opintotuki ja asumistuki tulee säännöllisesti, vaikka ne eivät riitä kaikkiin menoihini. Opintojen ohessa teen töitä sen mitä ehdin, jotta pystyn elämään mieleisessäni asunnossa. Asunto vaikuttaa elämänlaatuuni niin paljon, että olen ollut valmis luopumaan osasta vapaa-aikaani ja joistakin hankinnoista. Vaikka olen pienituloinen eli köyhä, koen eläväni melko rikasta elämää. Minulla on lähes aina varaa haluamiini asioihin ja ennen kaikkea ystäviä ja perhettä ympärilläni. Kaikilla ei kuitenkaan ole mahdollisuutta tehdä töitä, kuten minulla. Esimerkiksi nuorisotyöttömyydestä on puhuttu paljon. Alallani on paljon töitä tarjolla, joka helpottaa tilannettani huomattavasti. Jos opiskelisin alaa, jolla töitä ei ole niin paljon tarjolla, joutuisin tekemään ns. hanttihommia tai tinkimään elämänlaadustani. Oma yritteliäisyys ja aloitteellisuus toki auttaa, mutta entä, jos ei ole mahdollisuuksia parantaa omaa tilannettaan.

Mitä sitten ajattelen nähtyäni tuloerojen vaikutuksia elämänlaatuun? Köyhyys on todella kuluttavaa. Huoli rahasta ja omasta toimeentulosta vaikuttaa päivittäiseen selviämiseen ja elämänlaatuun kohtuuttoman paljon. Tiedättehän tunteen, kun tuntuu, ettei rahat millään riitä ensi kuun vuokraan? Kuinka silloin ei jaksa oikeen nauttia siitä kauniista auringonlaskusta ja lasten naurusta. Toisaalta en kaipaa rikasta elämäntapaakaan. Minulle riittää, että voin kaupassa valita sen keskihintaisen leivän ja ehkä juustoakin sen päälle. En usko, että elämänlaatuni olisi juurikaan parempaa, jos pankkitililläni olisi enemmän rahaa, kuin tarvitsen hyvään elämään. Hyvä elämä tarkoittaa minulle kotia, ystäviä, maukasta ruokaa ja perheenjäseniä. Siihen ei niin kauheen paljon rahaa tarvita. Toki kaipaan jo opiskeluiden jälkeistä aikaa, kun ei tarvitse miettiä aivan jokaista senttiä. Töitä en kuitenkaan aio tehdä rahan takia, vaan mielihyvän, työkavereiden ja hyödyllisyyden tunteen vuoksi.

Mitä te ajattelette tuloeroista? Kaipaatteko enemmän rahaa vai riittääkö vähempikin? Loppujen lopuksi, mitä se hyvä elämä onkaan? Ja nyt teille viisaille pohdittavaa, miten tukea toimeentulonsa kanssa kamppailevien arkea. Sen jos tiedätte, olette varmasti ratkaisseet monien poliitikkojen ongelmat!