Ne tyhmät mummot

Soitinpa pitkästä aikaa rakkaalle mummolleni. Mummollani ikää on jo lähes 90, mutta silti hän asuu yksin omakotitalossa pitkien välimatkojen päässä palveluista. Hän laittaa ruokansa itse, käy kaupassa autolla ja lenkkeilee lähes päivittäin. Täytyy arvostaa tällaista toimeliaisuutta ikääntymisestä huolimatta!

Yksi asia puhelussa sai minut miettiliääksi. Mummoni sanoi sivulauseessa, että tuntuu kuin ihmiset pitäisivät häntä tyhmänä, koska hän on vanha. Vanhanahan ihminen ei enää ymmärrä omaa parastaan ja hänelle täytyy puhua kuin lapselle. Eiku… Voisimmeko sittenkin arvostaa vanhuuden tuomaa kokemusta ja viisautta ja antaa vanhojenkin ihmisten päättää omasta elämästään, sillä kuka olisikaan parempi oman elämän asiantuntija kuin eläjä itse?

Samaa olen pohtinut myös vammaisuuden suhteen. Annetaanko vammaisille liian vähän mahdollisuuksia päättää itse omasta elämästään, kokeilla rajojaan ja opetella tekemään asioita itse? Sehän on helpompaa tehdä asiat toisen puolesta, jos toinen tekee asiat hitaammin ja eritavalla kuin itse tekisi.

Auttaminen ei tietenkään ole huono asia. Välillä voisi vain jäädä pohtimaan, auttaako ihmistä oikeasti tekemällä asioita hänen puolestaan vai olisiko vain parempi jäädä kuuntelemaan, tukemaan ja kunnioittamaan toisen tarpeita ja toiveita.