Paras ystävä

… on semmoinen joka ymmärtää puolesta sanasta. Sellainen, joka tukee aina, olipa tilanne mikä tahansa. Parhaalla ystävällä riittää aina empatiaa ja hänen kanssaan on vietetty lukuisia unohtumattomia hetkiä. Parhaalle ystävälle voi soittaa aina, mutta pitkä soittelemattomuuskaan ei haittaa suhdetta.

Minulla on onni saada viettää aikaa parhaan ystäväni kanssa. Hän on ymmärtänyt hölmötkin päätökseni ja lähtenyt mukaani tyhmiinkin ideoihini. Olemme ehtineet kokea jo monen monta vuotta yhdessä ja lähes aina meillä on ollut mukavaa. Emme ole koskaan riidelleet parhaan ystäväni kanssa.

Tutustuin häneen 13-vuotiaana muutettuani uudelle paikkakunnalle. Heti ensimmäisestä päivästä lähtien meillä synkkasi ja siitä lähtien olemme jakaneet murheemme toisillemme. Kuten aiemmissa kirjoituksissa olen kertonut, ei lapsuuteni ollut kovinkaan helppo, mutta hän on jaksanut tukea aina. Olen kiitollinen, kun elämässäni on niin ihana ihminen. Olen suorastaan etuoikeutettu, ei kaikilla ole mahdollisuutta samaan!

Muistan, kun yhdessä hipsimme aamuyöllä kotiin liian pitkään jatkuneista juhlista. Muistan, kuinka yhdessä podimme krapulaa ja valmistimme ruokaa helpottamaan oloa. Muistan ne yhteiset pitkät keskustelut yökylässä, kun emme malttaneet nukkua. Tiedän, että yhteisiä muistoja on tulossa vielä rutkasti lisää!

Millainen on sinun paras ystäväsi? Ystävyyden kunniaksi toivoisin jokaisen muistavan kertoa ystävilleen, kuinka tärkeitä he ovat, sillä ystävät ovat elämän suola!

Suhteet Oma elämä Ystävät ja perhe Syvällistä

2-kk vanha!

Tasan kaksi kuukautta sitten kirjoitin ensimmäisen jutun blogiini. Voi kuinka aika onkaan mennyt nopeasti! Haluan jälleen kiittää lukijoita, sillä ilman teitä en olisi jaksanut jatkaa!

Viimeisen kuukauden aikana olen kirjoitellut myös vakavista aiheista. Paljon lukijoita onkin kerännyt juttuni perheväkivallasta. Myös veljeni kuolemasta tuli kirjoitettua. Olen kirjoittanut kipeistäkin aiheista antaakseni voimaa muille samankaltaisten tilanteiden kanssa kamppaileville. Olette saaneet lukea myös Australia-unelmistani täällä ja täällä. Suunnitelmien etenemisestä kirjoittelen myöhemmin lisää. Viimeisen kuukauden aikana on tullut kirjoitettua myös päivittäisistä kuulumisista ja ajatuksistani.

Lilykin muuttui juuri, kun olin oppinut bloggaamaan, joten muutaman jutun olen joutunut opettelemaan uudestaan. Nythän tämä taas sujuu! Lilyn muutostyöt saivat motivaationi jossain vaiheessa viime kuuta hiukan laskemaan, sillä kävijämäärät tippuivat. Myös omat kiireeni ovat laskeneet kirjoitusintoa, mutta suhteellisen säännöllisesti olen onneksi juttuja saanut tehtyä. Motivaatio on jälleen kohoamaan päin, sillä olen saanut hyvän rytmin luotua kesätöille ja vapaa-ajalle.

Uuteen Lilyyn kesti totutella, mutta nyt alan taas viihtymään täällä. Olen myös ylpeä siitä, miten erilaisia juttuja olen onnistunut kirjoittamaan. Elämässä ei ole vain yhdenlaista puolta, miksi siis kirjoittaisin vain samoista aiheista. Kritiikkiäkin olen jo ehtinyt saamaan, ne on kuultu ja opiksi otettu. Enemmän kuitenkin positiivista olen kuullut ja niistä iloinnut! Nyt kiinnoistaisikin kuulla, mikä on ollut paras juttuni ja mistä haluaisit minun kirjoittavan jatkossa. Kommentoijat saavat mitä nöyrimmät Tiikerililjan kiitokset!

Näissä blogin synttäritunnelmissa on hyvä aloitella viikonloppua. Ei anneta sateen häiritä, vaan nautitaan elämästä!

Suhteet Oma elämä Ajattelin tänään