Roolipeliä

Otapa hiukan etukumara asento ja kädet lähelle vartaloa. Hengittele nopeammin ja katsele levottomasti ympärille. Varmistele, että hiussuortuvat ovat oikeassa asennossa ja asettele vaatteita tiivimmin ympärillesi. Puhu hiukan nopeammin ja korkeammalta ja kuuntele keskustelukumppanin sanoja tarkkaan sekä myötäile häntä. Miltä tämä tuntuu? Melko ahdistavalta mielestäni. Tuntuu, kuin ihmiset katsoisivat pahasti ja tekisi mieli pyytää anteeksi olemassa oloaan.

Tämän jälkeen voisit suoristaa selkäsi ja seisoa leveämmässä haara-asennossa. Käsille on paljon tilaa ympärillä. Ota rohkeasti askeleita keskellä tilaa, sillä sinulla on siihen oikeus. Puhu kovaa, hitaasti ja matalalla äänellä. Sinulla on tärkeää sanottavaa, joten anna muiden kuunnella. Miltä tämä sinusta tuntuu? Minulle tulee melko voimakas ja itsevarma olo muuttuessani asentoa tähän suuntaan.

Osallistuin tänään draamakasvatukseen, jossa näyttelimme erilaisia rooleja parin kanssa. Pääsimme kokeilemaan sekä alhaisen statuksen että voimakkaan statuksen eleitä ja asentoja sekä puhetapaa. Suurin osa ihmisistä sijoittuu johonkin näiden väliin ja statuksemme vaihtelee tilanteesta riippuen. Välillä otamme johtajanroolia, välillä kuuntelemme vahvempaa henkilöä. Alhaisen statuksen henkilöä on ehkä helpompi lähestyä ja hän vaikuttaa miellyttävämmältä myötäillessään muita. Voimakkaan statuksen ihmiset saattavat vaikuttaa epämiellyttäviltä, mikäli he eivät kuuntele muita. Opin, että voimakkaan statuksen henkilöt voivat olla myös mukavia ja ohjata sekä auttaa muita, mikäli he osaavat kuunnella. ”Ai, sinä olet eksyksissä. Ihan rauhassa vaan, minä tiedän, missä etsimäsi paikka on. Menet vain suoraan tästä ja käännyt seuraavassa risteyksessä oikealle…”

Draamakasvatuksessa oli helppo seurata näyttelijöitä, jotka ottivat eri rooleja. He kuvasivat hyvin erilaisten ihmisten tapaa olla ja elehtiä. Samalla tuli pohdittua omaa statusta ja rooleja eri tilanteissa sekä analysoitua tuttujensa tapaa olla. Esimerkiksi yksi tutuistani on selkeästä vahvan statuksen omaava. Hän puhuu rauhallisesti, kuuluvasti ja pitkään. Hän käyttää paljon tilaa ja saattaa keskeyttää muita joskus röyhkeästikin. Itse olen hiukan varautunut ja annan mielellään tilaa muille. Osaan kuitenkin tarvittaessa ottaa tilaa itselleni ja ohjata muita toimimaan haluamallani tavalla, mikäli tilanne vaatii organisointia ja kukaan ei ole ottamassa organisoijan roolia. Koen olevani siis jotain alhaisen ja voimakkaan statuksen välistä.

Millaisia rooleja teillä on työelämässä, kotona, opiskeluissa tai harrastuksissa. Otatteko helpommin vastaan ohjeita vai haluatteko ohjata muita? Kokeilitko alussa kuvaamiani asentoja ja miltä ne tuntuivat? Innostuin aiheesta tosissani ja oli pakko päästä jakamaan tämä teidän kanssanne!

Suhteet Oma elämä Opiskelu Syvällistä

Päiväkotien arki

Onko lapsesi päiväkodissa? Oletko tyytyväinen lapsesi saamaan hoitoon vai osaisitko hoitaa itse lapsesi paremmin? Saako hän tarpeeksi huolenpitoa ja huomiota? Osaako päiväkodin henkilökunta tukea sinua vanhempana ja oletko saanut hyviä vinkkejä henkilökunnalta lapsesi hyvinvoinnin parantamiseksi?

Olen tekemässä kouluprojektia kiireettömyydestä ja ajan antamisesta lapselle varhaiskasvatuksessa. Kaipaisin vanhempien kokemuksia lapsensa hoidosta varsinkin päiväkotien kiireeseen ja stressiin liittyen. Aihetta en ole vielä tarkemmin rajannut, mutta voin kertoa jatkossa kouluprojektini etenemisestä, mikäli aihe herättää kiinnostusta. Kokemuksistanne olisi hyötyä, jotta voisin ottaa huomioon asiakkaiden eli vanhempien ja lasten näkökulmia. Tarkoituksena olisi kehittää jonkinlaista kehitys- tai tutkimussuunnitelmaa aiheeseen liittyen. Vaikka lapsesi ei vielä olisi päiväkodissa tai et aio lastasi päiväkotiin laittaakaan, näkökulmia aiheeseen saa jakaa. Olisi mielenkiintoista tietää, miksi lapsesi ei päiväkodissa ole ja onko kiireellä jotain tekemistä asian kanssa.

Tiikerililja jää odottamaan keskustelua aiheesta!

Suhteet Oma elämä Opiskelu Uutiset ja yhteiskunta