Ladataan...
Tiina The Feminist

Sysmällä ei mene nyt hyvin. Vuoden 2017 Kouluterveyskyselyn mukaan Sysmän yhtenäiskoulu on yksi niistä kouluista, joissa kiusaaminen on tavallista yleisempää.

"Asia käännetään helposti niin, että kiusattu lapsi on semmoinen tai tämmöinen. Hänet syyllistetään omasta identiteetistään ja vaikka siitä, miltä hän näyttää. Vakava kiusaaminen kääntyy myös hyvin nopeasti kiusatun lapsen perheen syyksi ja ongelmaksi", kertoo nimetön vanhempi Ylen MOT:n jutussa.

Vanhempainyhdistyksen puheenjohtaja Maarit Hildén sanoo, että hän on käynyt kiusaamisesta keskustelua koulun kanssa vuosia, tuloksetta. Opettajat ovat esimerkiksi nauraneet mukana, kun oppilasta on kiusattu luokassa.

Pohjanoteerauksen teki kuitenkin koulun rehtori Tuula Vuorinen kiusaamista kommentoidessaan:

"Minusta on aika outoa, että jo 12-vuotiaat rupeavat ilmoittamaan olevansa homoja tai lesboja tai jotakin tällaista. Siihen liittyy hyvin erikoinen pukeutuminen. Se herättää toisissa oppilaissa närkästystä, vihastusta ja ehkä pelkoakin. Sitten he tietysti kohtelevat tätä oppilasta sillä tavoin kuin tuntevat. Sitten tulee kokemus siitä, että kiusataan ja syrjitään, vaikka oppilas tavallaan on itse hakenut sen huomion."

Hän kuvailee Ylen jutussa joidenkin oppilaiden pukeutumista hutsahtavaksi.

"Kaverit voivat ihan oikeasti sanoa, että sähän näytät ihan huoralta. Sehän on tavallaan jo loukkaus. Mutta kun näyttää siltä", rehtori naurahtaa.

Vuorinen on itkenyt julkisuudessa jälkikäteen, että hänen sanomisiaan on tulkittu väärin. Häntä on harmittanut ja hänen joululomansa on mennyt pilalle.

THL:n Kouluterveyskyselyn mukaan 24 prosenttia yläluokkalaisista ja 19 prosenttia alaluokkalaista kokee syrjivää kiusaamista. Yli sataa tuhatta suomalaista kiusataan työelämässä.

Yksi syy tähän on se, että monessa paikassa kiusaaminen hyväksytään ja sitä jopa ihannoidaan.

Karismaattinen kiusaaja on sankari

Minulla on paljon kokemusta kiusaamisesta. Aloitin yläasteen tyttöluokalla koulussa, jonka valitsin kuvataidepainotuksen vuoksi. Pian kävi ilmi, että se oli huono päätös. Luokkani kovikset puhuivat kotitaloustunnilla suureen ääneen, ketkä kaikki saisivat kevätjuhlan jälkeen turpaan, minä olin yksi heistä. En ehtinyt saada turpaani, koska vaihdoin koulua ennen sitä. Olin maailman helpoin kohde: nörtti, jolla oli melkein kympin keskiarvo ja kuuluva ääni. "Tämä ei sovi minun luonteelleni", piipitti luokanvalvojani, kun pyysimme häntä puuttumaan.

Sain uudesta koulusta uusia kiusaajia, jotka tosin kiusasivat kaikkia. Minua ei uhkailtu väkivallalla, mutta kiusaajat naureskelivat minulle ja pilkkasivat minua. Nämä pojat olivat karismaattisia läpänheittäjiä, ja varsinkin naisopettajat pitivät heistä. Biologian opettaja nauroi heidän vitseilleen kuin ihastunut pikkutyttö.

Sittemmin olen ollut 14 vuotta toimittaja. Näiden vuosien aikana on tapahtunut seuraavaa: yksi esimies huusi minulle puhelimessa kurkku suorana, että olen huono, ja saman lehden toinen esimies oli kroonisesti tyly ja epäystävällinen. Se oli heille ominaista, kaikki tiesivät sen. Lehdessä työskentelyä kutsuttiin armeijaksi, se oli hauska vitsi.

Myöhemmin työskentelin toimituksessa, jonka esimies puhui naisista kuvottavaan sävyyn ja pakotti meidät työskentelemään rikollisten läheisyydessä. Toinen esimies huusi ja kiroili toimituksessa päivittäin, joi paljon (myös työajalla) ja inhosi milloin ketäkin toimituksen jäsentä. 

Kaksi kertaa olen kokenut henkilökohtaisempaa kiusaamista, jossa esimies on kyseenalaistanut ammattitaitoni ja tarkoitusperäni, haukkunut minua sekä käyttänyt valtaansa esimerkiksi kieltämällä minulta työntekijänä asioita, joihin olen oikeutettu.

Kuulin samalla alalla työskentelevältä kollegalta, miten heidän toimituksessaan karismaattinen visualisti otti vuorotellen yhden toimituksen jäsenistä silmätikukseen, huusi ja raivosi ja käyttäytyi humalassa aggressiivisesti. Kukaan ei tehnyt mitään.

Mutta kun se on niin hyvä

En usko, että yksikään mainitsemistani esimerkkihenkilöistä on saanut harjoittamastaan henkisestä väkivallasta merkittäviä seurauksia. Syitä on useita, näin arvelen: he ovat olleet hyviä työssään. He ovat onnistuneet tekemään kaupallisesti menestyviä tuotteita ja vakuuttaneet esimiehilleen olevansa korvaamattomia.

Osa on tosin siirtynyt toisiin tehtäviin tai irtisanoutunut. Heidän tapauksessaan kyse lienee jostakin muusta: siitä, että vahvojen ihmisten uhmaaminen koetaan työyhteisöissä uhkaksi. Vallitsevaa tilannetta ei haluta horjuttaa, huonoa käytöstä siedetään, koska niin on ennenkin tehty.

Nämä kiusaajat ovat kuin känninen isoisetä perheen joulunvietossa. Kaikki tietävät, että häntä kannattaa varoa ja että hän alkaa jossain vaiheessa haukkua kaikkia, silti hänen käytöstään hyssytellään ja hän saa kutsun juhlaan seuraavanakin vuonna.

Kolmas syy puuttumattomuuteen on se, että kiusaajat osaavat antaa itsestään karismaattisen ja vahvan vaikutelman. He osaavat olla hurmaavia, nokkelia ja luovia. He uskaltavat sanoa ääneen rumia sanoja ja haukkua muita. On kuin joissakin ihmisissä asuisi pieni lapsi, joka janoaa luokan pahiksen hyväksyntää ja haluaa kuulua hänen jengiinsä, jotta olisi itsekin yhtä cool.

Kiusaajat menestyvät ja etenevät työelämässä. Kiusaajat voittavat palkintoja, heitä kehutaan ja taputetaan selkään. Kiusaajat tekevät henkisestä väkivallasta taidetta, joka vaatii ympärilleen hiljaisen ja ihailevan yleisön. 

Kiusaaminen ei kuulu ainoastaan kouluihin ja homofobisten rehtorien valtapiiriin. Kiusaaminen jatkuu aikuisuuteen ja värittää lasten käsitystä siitä, miten kiusaamistapauksessa tulee toimia. Miten aikuiset, jotka hyväksyvät kiusaamista omassa elinympäristössään, voisivat opettaa lapsille, että kiusaamisesta täytyy aina kertoa? 

Toivon jokaiselta, joka järkyttyi Vuorisen tökeröistä kommenteista, itsereflektiota. Olenko minä todistanut kiusaamista tai kiusatun vaientamista tai jopa osallistunut siihen itse? Olenko painanut villasella ja sulkenut silmäni? Olenko joutunut itse kiusatuksi ja irtisanoutunut, koska olen pitänyt sitä turvallisempana vaihtoehtona kuin taistelua? 

Henkisen väkivallan normalisointi syövyttää yhteisöä. Se loppuu vain, kun tarpeeksi moni uskaltaa sanoa ääneen: minä en hyväksy tätä.

Ladataan...

Ladataan...
Tiina The Feminist

"Naisten vuosi totta tosiaan", kirjoitti The New York Times, kun edustajainhuoneeseen valittiin Yhdysvaltain kongressivaaleissa ennätysmäärä naisia. Yksi heistä oli demokraatti Alexandria Ocasio-Cortez, kaikkien aikojen nuorin kongressiin noussut nainen. Trumpin valinnan jälkeen on totta tosiaan tapahtunut hyvääkin. Kuluneen vuoden aikana metoo on nostanut esiin seksuaalisen häirinnän ja väkivallan yleisyyden, naisten marsseja on järjestetty ympäri maailmaa ja vanhoillisen Irlannin tiukka aborttilaki kumottiin. 

"Mutta jos vuosi 2018 oli naisten vuosi, annan munasarjani pois ja luovutan välittömästi", kirjoittaa toimittaja Harriet Hall The Independent -lehdessä.

Naiseus ei tietenkään liity munasarjoihin eikä feminismi ole vain naisten liike, mutta Hall on oikeilla jäljillä. Tutkittuaan perusteellisesti 15 miljoonaa twiittiä Amnesty International tuli siihen johtopäätökseen, että Twitter on myrkyllinen paikka naisille. Paikka, jossa naisiin kohdistuva väkivalta ja häirintä kukoistavat. Twitter on ilmoittanut, että se pyrkii parantamaan tilannetta. Amnestyn mukaan Twitter ei ole tutkinut riittävästi tapahtunutta häirintää.

Yhä vuonna 2018 raiskausoikeudenkäyntiin voidaan tuoda todistusaineistoksi teini-ikäisen tytön pikkuhousut, joilla pyritään heikentämään asianomistajan uskottavuutta, Hall muistuttaa. End Violence Against Women -järjestön kyselytutkimuksen mukaan kolmasosa brittimiehistä ja viidesosa naisista ajattelee, ettei yleensä ole kyse raiskauksesta, jos nainen on flirttaillut treffeillä. Joulukuussa 2018 julkaistun Femicide Cencus -järjestön raportin mukaan miesten tappamien naisten määrä on pysynyt samana kuin vuosikymmen sitten.

Listaa voisi jatkaa. Trump ja Suomen hallitus ovat heikentäneet naisten ja vähemmistöjen asemaa myös tänä vuonna. Brett Kavanaugh nimitettiin korkeimman oikeuden tuomariksi, vaikka kolme naista syytti häntä seksuaalisesta häirinnästä. Timo Soini ihaili julkisesti Argentiinaa, joka kieltää naisia päättämästä omasta ruumiistaan. Professori Jordan Peterson, vähemmistöjen oikeuksia ja feminismiä halveksiva professori Kanadasta, kävi Suomessa ja sai aikaan ihailevia huokauksia, vaikka hän laskettelee luennoillaan valheilta. Hänellä on lukemattomia seuraajia ympäri maailman. Töitä riittää, koska yksi askel eteenpäin vaikuttaa merkitsevän kahta askelta taaksepäin.

Tässä viisi feminististä kamppailua, joita käydään vuonna 2019.

1. Trumpin leikkaukset kurittavat etenkin naisia

Trump teki heti virkaanastumisensa jälkeen päätöksen, joka vaikutti naisten oikeuksiin kielteisesti kehitysmaissa asti. Hän leikkasi valtion tuet kaikilta terveysjärjestöiltä, jotka tarjoavat abortteja ja aborttineuvontaa ulkomailla. Seurausten arvioitiin olevan katastrofaaliset, sillä tuhannet naiset ympäri maailman kuolevat vaarallisissa aborteissa.

Veto synnytti  SheDecides-kansalaisoikeusliikkeen, joka pyrki paikkaamaan Trumpin päätöksen seurauksia. SheDecieds onnistui keräämään 450 miljoonan dollarin rahoituksen. Se on laajentunut liikkeeksi, joka kampanjoi entistä laajemmin naisten oikeuksien puolesta eikä ole enää pelkkä reaktio Trumpin politiikalle. Liikkeellä on jo 50 000 rekisteröitynyttä kannattajaa.

Vuodesta 2019 ei tule Trumpin budjettiestiyksen valossa sen parempi. Esitys aliarvioi seksivalistuksen merkityksen ja leikkaa palveluita, joita käyttävät etenkin köyhät naiset. Joululuussa osa Yhdysvaltain hallinnosta suljettiin, koska Trump ei saanut kongressilta takeita siitä, että hänen toivomansa Meksikon muuri rakennetaan.

Trumpin vaikutus valuu Yhdysvaltain rajojen ulkopuolelle, mikä näkyy populistipuolueiden suosiossa ja uusnatsismin nousussa. Tässä riittää taistelua ei vain ensi vuodelle vaan pitkälle tulevaisuuteen.

2. Transihmisten oikeudet yhä vaakalaudalla

Trumpista puheen ollen, yksi hänen hallintonsa pahimmista iskuista vähemmistöjä kohtaan vuonna 2018 oli julkisuuteen vuodettu muistio, joka esitti, ettei ole olemassa kuin kaksi sukupuolta. Toisin sanoen transihmisiä ei ole olemassa. Teoriassa tämä voisi tarkoittaa esimerkiksi transihmisten henkilöllisyystodistusten mitätöimistä. Muistio esittää, että sukupuolen voisi tarvittaessa tarkistaa sukupuolielimistä ja että sukupuoleen perustuvan syrjinnän kielto koskisi jatkossa vain miehiä tai naisia, ei transihmisiä. Voimaan tullessaan nämä linjaukset voisivat vaarantaa transihmisten ihmisoikeudet.

Tämä oli looginen jatke Trumpin hallinnon transvastaiselle politiikalle, joka näyttää vain pahenevan. "Ei epäilystäkään etteikö vuosi 2019 toisi mukanaan uusia hyökkäyksiä ihmisten elämää, oikeuksia ja hyvinvointia kohtaan. Mutta uskokaa vain, että vastarinta näitä hyökkäyksiä kohtaan jatkuu", kirjoittaa ACLU-järjestön asianajaja Chase Strangio Out-lehdessä.

Suomi on saanut huomautuksia ihmisoikeuksia rikkovasta translaistaan, joka vaatii, että sukupuolenkorjausleikkaukseen menevä ihminen on lisääntymiskyvytön. Lakialoite ei etene, koska "tällä hallituksella on poliittinen kanta siitä, että sitä ei tehdä", kertoo perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko Vihreässä Langassa.

"Olisi syytä miettiä, mitä tarkoittaa, jos seksuaalisuuteen ja sukupuoleen liittyvien lainsäädännöllisten muutosten edistäminen eräällä tavalla siirtyy eduskunnasta kansalaisten harteille", sanoo Nina Järviö, jonka tuore väitöskirja käsittelee Tahdon2013-kampanjaan ja translakiin liittyvää kansalaistoimintaa Suomessa.

3. Eduskuntavaalit ratkaisevat, jatkuuko naisten kurittaminen

Suomen hallituksesta puheen ollen, se on kunnostautunut tekemällä naisvastaista politiikkaa koko olemassaolonsa ajan. Tilanne kärjistyi syksyllä lakkoon, jossa protestoitiin hallituksen yritystä helpottaa pienten yritysten irtisanomisia. 

"On tietenkin karmeata katsoa, että ollaan valmiita viemään leipä lapsen suusta, että saadaan puskettua Rinteen pääministerikampanjaa", kommentoi eurooppa-, urheilu- ja kulttuuriministeri Sampo Terho JHL:n lakkoa tuoreeltaan.

Terho ei avannut, miksi hallitus oli sitten heikentänyt juuri niiden naisten asemaa, jotka laittavat leivän lapsen suuhun, jos heidän työnsä kerran on tärkeää. 70 prosenttia JHL:n jäsenistä on naisia.

Miehet ovat hyötyneet Sipilän hallituksen toimista keskimäärin 144 euroa naisia enemmän. Kiky ja lomarahaleikkaukset ovat kurittaneet etenkin naisvaltaisia aloja. Perhevapaauudistus kuivui kasaan, joten naisten eläkekertymä ja tulokehitys junnaavat paikallaan.

Naisten osuus ensi kevään ehdokkaista on jopa 10 prosenttia suurempi kuin viime eduskuntavaaleissa. Feminististä agendaa näyttäisi olevan ainakin Islannin, Kanadan, Ruotsin ja Espanjan hallituksilla. Nähtäväksi jää, miten kansainvälinen ilmapiiri vaikuttaa Suomen vaaleihin.

4. Misogynia on taas coolia

Katsoin Netflixistä The American Meme -dokumentin, joka sai minut voimaan pahoin. Ei siksi, että sosiaalinen media olisi vastenmielistä (jota se toki jossain määrin on) vaan siksi, että yksi dokumentissa seurattu henkilö on misogynian ja toksisen maskuliinisuuden ruumiillistuma. Hänen nimensä on Kirill Bichutsky. Bichutsky on luonut uran bilevalokuvaajana, joka kaataa naisten paljaille rinnoille ja takamuksille baareissa samppanjaa pornoelokuvista lainatulla estetiikalla ja toisinaan työntää naisten päitä vessanpönttöön. Hän kutsuu itseään nimellä Slut Whisperer, lutkakuiskaaja. Dokumentissa nähdään häiritsevä kohtaus, jossa vanhemmat nauravat, kun heidän poikansa vertaa isokokoista naista valaaseen. 

Instagram-tilillään Bichutsky naureskelee ajatukselle, että on enemmän kuin kaksi sukupuolta, vähättelee nettikiusaamista ja kutsuu naisia jälkeenjääneiksi ja lutkiksi.

Hän on amerikkalaisen unelman ruumiillistuma, muistuttaa toimittaja Lodro Rinzell Marie Claire -lehdessä. Hän ei menestyisi, jos julkkiset ja tavikset eivät pitäisi hänen Instagram-kuvistaan ja jos promoottorit ja tiedottajat eivät kutsuisi häntä bileisiinsä ja maksaisi siitä, että hän lähentelee puolialastomia naisia ja vetää kännit viisi kertaa viikossa.

Hiljattain uutisoitiin, että New Yorkin Jerseyssä sijaitseva ravintola on suljettu tutkinnan ajaksi, koska alastomalle naiselle on tehty Bichutskyn järjestämissä bileissä "seksuaalisia tekoja" yleisön edessä.

Bichutskyn The Slut Whisperer -profiililla on Instagramissa 1,2 miljoonaa seuraajaa. Nuorten arvot ovat koventuneet, ja se näkyy myös Suomessa. Forbesin mukaan Z-sukupolvi on kenties konservatiivisin sukupolvi sitten toisen maailmansodan.

Metoon on siis pystyttävä vuonna 2019 vielä parempaan.

5. Saavatko naiset ihmisoikeudet Yhdysvalloissa? 

Ai niin, yksi pikku juttu. Yhdysvaltain lainsäädäntö ei kirjaimellisesti tunnusta naisten oikeuksia. Kyse on 90 vuotta jatkuneesta kamppailusta, jonka lopputuloksena kaikki osavaltiot eivät vieläkään tunnusta naisten ja miesten yhtäläisiä oikeuksia, muistuttaa sosiologian professori Deana Rohlinger The Conversation -sivustolla.

Vuonna 1972 kongressi hyväksyi Equal Rights Amendmentin ERA:n eli tasa-arvolain, mutta sen taakse ei saatu lain ratifiointiin tarvittavia 38 osavaltiota. Ratifioinnin kautta siitä olisi tullut osa perustuslakia. Vuoden 1982 deadline osavaltioiden tuen keräämiselle meni jo. Itse asiassa se meni jo 36 vuotta sitten.

Nihkeyden taustalla on ollut pelko siitä, että lain säätäminen häiritsisi luonnollista sukupuolijärjestelmää ja vierottaisi naiset heidän aidosta tehtävästään lasten kasvattajina ja kodinhengettärinä.

Vähitellen muutamat osavaltiot ovat alkaneet kääntyä hyväksynnän kannalle. Vuonna 2019 kampanjoidaan Virginiassa. Toisaalta vuosien 1972 ja 1982 välillä viisi osavaltiota ilmoitti haluavansa kumota lain "liian kiistanalaisena": se voisi hämärtää sukupuolirooleja ja edistää aborttien jakamista liukuhihnalta. Taistelu siis jatkuu.

Katsokaa nyt näitä tyyppejä! Suffragetti Alice Paul, toinen oikealta, taisteli naisten äänioikeuden puolesta ja teki ERA:sta ensimmäisen luonnoksen, joka esiteltiin kongressille vuonna 1923. Onnistaisiko tänä vuonna?

Kuva: History of ERA, CNN

Ladataan...
Tiina The Feminist

Kun kuulin uutisen, tietysti järkytyin. Osittain siksi, että muut olivat kuulleet siitä jo vuonna 2017. Minä en ollut tietoinen toimittaja Ari Lahdenmäen raiskaustuomiosta ennen Journalisti-lehden julkaisemaa juttua. Jutussa kaksitoista naista kertoo yksityiskohtaisesti kuvottavista seksuaalirikoksista, raiskauksista, uhkailusta ja vaientamisesta. Suuri osa ei ollut tehnyt rikosilmoitusta.

Lahdenmäki on arvostettu toimittaja, joka on työskennellyt esimerkiksi Helsingin Sanomille, Journalistille, Imagelle, Long Playlle ja Madventuresille.

"Jutun väitteistä suurin osa ei pidä paikkaansa vaan on sepitettyjä, jopa houreisia, ja loput niistä ovat pahasti vääristeltyjä", Lahdenmäki kommentoi Helsingin Sanomille. Lahdenmäen mukaan Journalisti syyllistyi kunnianloukkaukseen.

Hän sai marraskuussa 2018 kaksi tuomiota: toisen raiskauksesta vuonna 2015 ja toisen seksuaaliseen tekoon pakottamista vuonna 2016. Tuomiot eivät ole lainvoimaisia. Tuomioksi määrättiin ehdollista vankeutta.

Omaisuusrikoksista tuomitseminen on täysin eri kastissa: Porvoon kirkon tuhopoltosta rapsahti aikanaan 10 vuoden vankilatuomio ja 4,3 miljoonan euron korvaukset.

Tiedän, tiedän. Vankila ei ehkäise rikoksen uusimista. En silti lakkaa ihmettelemästä, miten materian tuhoaminen voidaan katsoa suuremmaksi rikokseksi kuin toisen ihmisen koskemattomuuteen kajoaminen tavalla, joka voi aiheuttaa vuosien traumat.

Yksi syy järkytykseeni oli se, että tunnen ihmisiä, jotka ovat työskennelleet Lahdenmäen kanssa. He ovat kertoneet, etteivät tienneet asiasta mitään. Toisaalta Journalistin jutussa anonyymit ihmiset kertovat, miten tiesivät mutta eivät puuttuneet.

Yksi pelkäsi, että joutuisi piirien ulkopuolelle. Toinen ei osannut selittää. 

Seksuaalirikoksia tapahtuu joka päivä kaikkialla, eikä läheisyyden pitäisi tehdä rikoksesta sinänsä sen järkyttävämpää. Mutta minussa se synnytti epätodellisen tunteen: miten minä en ole kuullut enkä nähnyt mitään? Entä ne, jotka olivat paljon lähempänä? 

Raiskauskulttuuri tukee seksuaalista väkivaltaa

"Kaikki tiesivät" -puhetavassa on kaksi puolta. Toisaalta voidaan perustella, että se on vahingollista seksuaalirikosten uhreille. Ei ole olemassa mitään seksuaalirikollisen prototyyppiä, jonka tunnistaa kaukaa ja jonka voi halutessaan helposti ilmiantaa poliisille.

Toisaalta on hyvä puhua myös siitä, miksei ihminen uskalla puuttua, kun joku rehvastelee samassa baaripöydässä seksuaalisilla valloituksillaan. Tai paljastuu, että sama tyyppi on tehnyt jotain paljon pahempaa.

Olen yleensä ikävä puuttuja. Keskustelun ilmapiirin pilaamisen uhalla arvostelen kovaan ääneen, jos joku heittää naisista (tai miksei miehistäkin) stereotyyppisiä tai halventavia kommentteja. Toisaalta pystyn tavoittamaan etäisesti tunteen siitä, ettei vain jaksa tai viitsi. Olen istunut lounaspöydässä ja kuunnellut miespuolisen kollegan "hauskaa" vitsiä siitä, minkälaisia naiset ja miehet yleensä ovat, ja antanut olla.

Ehkä syy on sama: turtumus. Ehkä se saa hiljenemään myös paljon vakavammista asioista.

Seksuaalisesta väkivallasta ja häirinnästä vaikeneminen on osa raiskauskulttuuria. Sitä vahvistetaan misogyynisellä kielellä, uhrien syyllistämisellä, seksuaalisen häirinnän ja väkivallan normalisoinnilla sekä opettamalla tytöille ja naisille, miten he voivat välttää raiskauksen sen sijaan, että miehiä ja poikia opetettaisiin olemaan raiskaamatta.

"Seksuaalinen häirintä on yleistä kouluissa, työpaikoilla ja palveluissa, mutta se johtaa harvoin toimenpiteisiin. Kaupungin tulee ryhtyä konkreettisiin toimiin asian muuttamiseksi", kommentoi Feministisen puolueen puheenjohtaja Katju Aro puolueen valtuustoaloitetta, jossa vaadittiin nollatoleranssia seksuaaliselle häirinnälle Helsingissä. Aloite meni läpi.

Mutta muuttuuko mikään konkreettisesti?

"Ahdistelijoita suojeleva mekanismi toimii kaikkialla yhteiskunnassa. Isompia ja pienempiä ongelmia peitellään tälläkin hetkellä työpaikoilla ja kaveriporukassa, koska niistä puhuminen on epämiellyttävää", kirjoittaa Journalistin päätoimittaja Maria Pettersson pääkirjoituksessaan.

"Jos kollega ahdistelee, älä ole hiljaa. Asioihin puuttuminen auttaa sekä mahdollisia uhreja, yhteisöä että ahdistelijaa itseään", hän jatkaa.

Vasemmistonaisten Valtikan jäsen ja varavaltuutettu Minna Sumelius pitää toksista maksuliinisuutta yhtenä syynä raiskauskulttuuriin. Machoilevaa ja seksuaalisella aggressiivisuudella kehuskelevaa mieheyttä pidetään ihailtavana jopa tiedostavissa piireissä. 

"Puuttuminen toksiseen käytökseen vaatii sen tunnistamista myös sieltä, minne 'se ei kuulu'. Se ei myöskään ole kivaa. Ystävästä luopuminen, jonkun ulossulkeminen yhteisöstä, mielikuvan muuttaminen hyvänä pidetystä tyypistä, – kaikki nämä ovat asioita, jotka aiheuttavat epämukavuusalueelle joutumisen", hän kirjoittaa.

Sumelius ihmettelee, miksei Lahdenmäkeä suljettu ulos piireistä. Kysymys on monimutkainen.

Seurasin Facebookissa keskustelua, jossa puhuttiin seksuaalirikollisten oikeudesta tehdä töitä. Siitä, miten ihmisen ammattitaito ei katoa mihinkään, vaikka häntä syytetään raiskauksesta. Mieleeni nousi Yhdysvaltojen järjestelmä, jossa seksuaalirikollisista pidetään netissä avoimia rekistereitä. Heidän sijaintinsa voi tarkistaa kätevästi kartasta ja ulkonäkönsä kasvokuvista. Alueen asukkaita saatetaan varoittaa sinne muuttavista seksuaalirikollisista, rikollisten pihalle voidaan pystyttää varoituskylttejä, ja heidän liikkumistaan rajoitetaan monin tavoin. Seksuaalirikollisia kielletään jopa osallistumasta Halloweeniin.

Tämä jos mikä on huonoin mahdollinen vaihtoehto. Ulos sulkeminen ei auta. Oman käden oikeutta lietsovat toimenpiteet eivät ehkäise yhtäkään seksuaalirikosta vaan lisäävät niitä. Ne myös aiheuttavat tutkitusti kodittomuutta ja syrjäytymistä.

Jos itse olisin työnantaja, luultavasti odottaisin syytteestä kuullessani, että tuomio annetaan ja että ihminen hakee apua. 

Mutta mitä tekisin, jos ystäväni paljastuisi seksuaalirikolliseksi? En yksinkertaisesti tiedä.

Jäätymisreaktio on raiskauksessa yleinen

Yksi osa raiskauskulttuuria ovat seksuaalirikoksen uhrin toimintaan liittyvät myytit. Kuten se, että ihminen kyllä rimpuilee vastaan, jos ei halua seksiä.

Toimittaja Anne Kantola kirjoittaa kolumnissaan siitä, miksi voi olla vaikea sanoa ei, vaikka kokisi pelkoa.

"Jos aivomme tulkitsevat uhkaavan tilanteen niin, että fyysisesti olemme jäämässä alakynteen, hermostomme reaktiona voi vastaan taistelun sijaan olla kehon lamaantuminen", hän kirjoittaa.

Se, ettei ihminen kamppaile eikä aktiivisesti vastusta lähestymistä ei tarkoita, että se olisi suostumus seksiin.

Amnestyn sukupuoleen ja seksuaalisuuteen perustuvan syrjinnän asiantuntija Pia Puu Oksanen ja Minna Canth akatemiaprofessori Johanna Niemi muistuttavat, että jäätymisreaktio on raiskauksissa yleinen. Ruotsalaistutkimuksen mukaan jopa 70 prosenttia raiskauksen uhreista kokee toonisen immobilisaation, jossa syke harvenee ja verenpaine laskee, koska keho säästää kaikki voimansa selviämiseen. 

Raiskausalainsäädäntö on takapajuinen

Suostumus2018-kansalaisaloite vaatii rikoslakiin muutosta, jossa suostumuksen puute riittäisi raiskauksen määrittäjäksi. Tällä hetkellä raiskaus määritellään siten, että tekoon sisältyy väkivaltaa, sillä uhkaamista tai uhrin puolustuskyvyttömyyttä esimerkiksi tiedottomuudesta johtuen. Toisin sanoen seksiä voi olla, jos toinen osapuoli ei kiivaasti vastusta sitä. Lakialoite etenee eduskuntaan.

"Haluamme, että vähintään tilanteet, joissa toinen on selvästi sanonut 'ei' ja tarinat ovat yhtenevät mutta väkivaltaa ei ole ollut, tulevat tutkintaan raiskauksina. Nyt näin ei ole", sanoo kampanjan aktiivi Iiris Suomela Ylen jutussa.

Keskustelu suostumuksesta on paljastanut raiskauskulttuurin voiman. Sitä on vahvistettu vuosikausia lainsäädännöllä. Vielä 24 vuotta sitten avioliiton sisällä tapahtuva raiskaus ei ollut raiskaus ollenkaan, kirjoittaa toimittaja Heli Suominen samassa Ylen jutussa. 1900-luvun alussa naisen maine saattoi vaikuttaa raiskaustuomioon. Nämä linjaukset vaikuttavat asenteisiin yhä.

Oikeusministeri Antti Häkkänen nosti helmikuussa Suomen Kuvalehden haastattelussa esiin Oikeusministeriön muistion, jonka mukaan raiskauksen määrittely suostumuksen kautta on "elämälle vierasta" ja voisi aiheuttaa oikeudellisia ongelmia.

Häkkänen sai kritiikkiä ja pehmensi sanomisiaan jälkikäteen.

Raiskauslainsäädäntö ja asenneilmapiiri ovat luultavasti suuria syitä siihen, miksi tutut ja tuntemattomat eivät puuttuneet tai sanoneet mitään Lahdenmäenkään tapauksessa. Suuri osa raiskausepäilyistä ei johda tuomioon ja valtaosa raiskauksista jää ilmoittamatta

Nykyinen lainsäädäntö ei myöskään huomioi tekoa edeltäviä tilanteita, kuten manipulointia ja suunnitelmallisuutta. Jos laki muuttuisi, ehkä uhrien ystäviä ei käännytettäisi pois poliisin luota, vaikka itse uhri ei nostaisi syytettä, ehdottavat Pia Puu Oksanen ja Johanna Niemi.

"Sekä yleinen mielipide että liian monet rikosoikeusjärjestelmät langettavat raiskaustilanteessa vastuun naiselle. Naisilta vaaditaan fyysistä itsepuolustusta sen sijaan että raiskaajilta vaadittaisiin rikostensa tekemättä jättämistä. Kun naiset puolustautuvat raiskaajaansa vastaan, he saattavat maksaa siitä hengellään. Kun he eivät puolustaudu, usein heitä ei uskota", kirjoittaa Amnesty Internationalin tutkija Anna Błuś.

Tärkein asia eivät ole yksittäisten ihmisten reaktiot vaan tämä: seksi ilman suostumusta on raiskaus.

Pages