Jyrki Lehtola ja etuoikeutettu transeliitti

Jyrki Lehtola katsoi ympärilleen ja näki, mikä oli hyvää. Hyviä olivat maaseudun huono-osaiset ihmiset, joiden oikeuksista kukaan ei välittänyt. Pahoja sen sijaan olivat laiskat, etuoikeutetut kaupunkilaiset, jotka harjoittivat hashtag-aktivismia, murehtivat leipäjuurensa hyvinvoinnista, wolttasivat ruokaa, vaikka siitä tuli huono omatunto, ja kertoivat somessa kannattavansa vähemmistöjen oikeuksia vain siksi, että vaikuttaisivat hyviltä ihmisiltä.

Tässä on Jyrki Lehtolan Suuri Aihe, josta hän on vuosien varrella kirjoittanut noin 15 460 kolumnia. Ennen Jyrki Lehtola oli yksi Suomen terävimmistä satiirikoista. Sitten aika ajoi Jyrki Lehtolan ohi.

Saatoin tuskin uskoa silmiäni, kun huomasin Jyrki Lehtolan katsoneen minut niin merkittäväksi mielipidevaikuttajaksi, että käsitteli kolumnissaan blogipostaustani usean kappaleen verran.

Lehtolan mielestä oli hupaisaa, että olin verrannut suomalaisessa mediassa esiintyviä vähemmistövastaisia kommentteja ja Itä-Euroopassa esiintyvää vähemmistöjen kaltoinkohtelua.

”Maailmassa on vain yhdenlaisia huono-osaisia ja ne ovat niitä, joilla on lämmin koti, ylikuuma Twitter-tili ja mukavan viileä blogi, joissa kutsua muita etuoikeutetuiksi”, Lehtola kirjoittaa.

En tiedä, viitataanko viileällä blogilla minuun, mutta otan kohteliaisuuden vastaan.

Sitten siihen väärinkäsitykseen. En väitä olevani huono-osainen. Olen pienituloisesta yksinhuoltajaperheestä tuleva seksuaalivähemmistön edustaja, joka on tehnyt töitä 14-vuotiaasta saakka. Mutta nyt minulla on korkeakoulututkinto, omistusasunto ja kesäpaikka. Lisäksi olen valkoinen ja nykyään keskiluokkainen, palkkani on melko hyvä ja minulla on erinomaiset mahdollisuudet ilmaista mielipiteeni julkisuudessa.
Aamulehden kulttuuritoimittajan poika Jyrki Lehtola on siis oikeassa. Totta ihmeessä olen etuoikeutettu!

(Kiehtova sivuseikka muuten on, että Lehtola kutsuu minua kolumnissaan ”etuoikeutetuksi kirjailijaksi”. Kirjailijaliiton selvityksen mukaan kirjailijoiden vuosiansioiden mediaani on 11 000 euroa. Itse en ole yltänyt kirjallisten tuotosteni osalta lähellekään tätä vuosituloa. Onneksi on kuitenkin tämä päivätyö.)

”Eivät välitä muusta kuin itsestään”

Blogissaan Lehtola niputtaa etuoikeutettujen ryhmään yllättäen myös transihmiset. Yksi heistä on Lehtolan mukaan transaktivisti, vaikuttaja Mona Bling. Lehtola kirjoittaa:

”Voi toki olla niinkin, että äärioikeiston nousuun vaikuttavat myös ne etuoikeutetut, joiden taistelu keskittyy niin vahvasti persoonapronominitasolle, että heikoille ja hävinneille syntyy kuva etuoikeutetuista, jotka eivät välitä muusta kuin itsestään ja ajatuksistaan.”

Keskitytäänpä tähän hetkeksi. Kuten tiedämme, persoonapronominit ovat merkityksellisiä erityisesti transihmisille, joille väärinsukupuolittaminen on arkipäivää. He toivovat – mielestäni melko kohtuullisesti – että ihmiset kutsuisivat heitä oikeilla pronomineilla. Lehtola luo kirjoituksessaan illuusion jonkinlaisesta transihmisten eliitistä, joka välittää vain itsestään ja omista ajatuksistaan ja haluaa siksi pakottaa tavalliset kansalaiset mielivaltaisesti kutsumaan itseään oikeilla sanoilla.

Erikseen ovat sitten ne oikeasti heikot ja hävinneet, joiden oikeuksista kukaan ei välitä. (Vihje: he asuvat maalla.)

Katsotaanpa tilastoja.

EU:n Transihmisenä Euroopan Unionissa –tutkimuksessa 54 prosenttia transvastaajista oli tullut kuluneen vuoden aikana syrjityksi tai ahdistelluksi transsukupuolisuutensa vuoksi.

Mitä kuuluu sateenkaarinuorille Suomessa –tutkimuksen mukaan transhenkilöistä yli 80 prosenttia oli kokenut jonkinlaista häirintää.

Arvostetussa lääketieteen aikakauslehdessä The Lancetissa julkaistun artikkelin mukaan monet transihmiset elävät marginaalissa ja kärsivät muita heikommasta terveydestä, moninaisesta syrjinnästä ja väkivallasta.

Myös Lehtolan etuoikeutetuksi nimeämä Mona Bling on kertonut saaneensa tappouhkauksia transsukupuolisuutensa takia.

Yhdysvalloissa transihmiset elävät köyhyydessä kaksi kertaa todennäköisemmin kuin valtaväestö. Erityisen alttiita köyhyydelle olivat hiv-positiiviset ja vammaiset transihmiset.

Transnaiset kokevat selvästi muita useammin seksuaalista väkivaltaa. Mustien transnaisten murhia on kutsuttu globaaliksi epidemiaksi.

Amerikkalaistutkimuksen mukaan transsukupuoliset nuoret yrittävät elämänsä aikana muita todennäköisemmin itsemurhaa. Yli puolet tutkimukseen osallistuneista transsukupuolisista pojista oli yrittänyt tappaa itsensä. Myös aikuisten transihmisten itsemurhat ovat selvästi yleisempiä kuin muiden ihmisryhmien keskuudessa.

En tiedä teistä, mutta minusta vaikuttaa siltä, että Lehtolan piikki itsekeskeisistä, persoonapronomineista valittavista ihmisistä ei nyt ihan osunut maaliin.

Kirjallisuuslehti Lumoojan päätoimittaja Mikko Lamberg arvioi Lehtolan Tesla metsässä -esseekokoelmaa Valoa ja mustetta –blogissaan:

”Ironiaan hukutetun tekstin huono puoli on, että lukijalla on kaksi vaihtoehtoa. Joko on rakastettava tekstiä, mistä seuraa epäilys siitä, että lukija haluaa epätoivoisesti signaloida olevansa pilkan ulkopuolella. Tai on kritisoitava, jolloin saa osakseen ilkkumista: ’Ähäkutti, taisi mennä tunteisiin.’ Kummassakin tapauksessa kirjailija pääsee kuin koira veräjästä.”

On sinänsä hämmästyttävää, miten laajasti Lehtolan vitsihuumoria arvostetaan, vaikka alaspäin lyömistä on jo vuosia pidetty vaivaannuttava jopa koomikkojen keskuudessa. Alaspäin lyöminen merkitsee sitä, että ihminen naureskelee itseään heikommassa asemassa olevalle ihmiselle tai ihmisryhmälle.

Lehtolan mielestä siinä ei ole mitään hämmästyttävää.

”Nykyään käytetään termiä ’alaspäin lyöminen’, kun halutaan korottaa oma paheksunta ajatteluksi”, kirjoittaa Lehtola kolumnissaan.

Voisiko kuitenkin olla niin, että alaspäin lyövät enää kolumnistit, joilta on loppunut sanottava?

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *