Maine on vallankäytön väline

Minkälainen maine sinulla on? Ehkä hyvä, mutta oletko varma? 

Et tietenkään osaa vastata. Maine on muiden ihmisten luoma epämääräinen arvoasteikko, joka perustuu juoruihin, tunteisiin, sukupuoleen ja seksuaalisuuteen.

Maine ei kohtele kaikkia samalla tavalla. Brett Kavanaugh nimettiin korkeimman oikeuden tuomariksi, vaikka kolme naista syytti häntä seksuaalisesta häirinnästä. Kavanaugh’n opiskelukaveri Renate Schroeder Dolphin allekirjoitti kirjeen, jonka mukaan Kavanaugh kunnioitti naisia. Myöhemmin hän sai tietää, että Kavanaugh oli rehennellyt vuosikirjassaan harrastaneensa seksiä Renaten kanssa samoin kuin moni muu. Tämä ei ollut totta. Miten ironista ja traagista.

Naiset menettävät maineensa helpommin kuin miehet. ”Tarvittiin vain yksi poika tuhoamaan akateemisen urani vuosikausiksi”, kirjoittaa Leslie Bennets The Guardianissa. Bennets sanoo kärsineensä juorun seurauksista lähes puoli vuosisataa. Kyse oli samasta kuin Dolphinin tapauksessa: huorittelusta. Kavanaugh’n oikeudenkäynti herätti monen naisen kollektiiviset muistot kouluvuosien seksuaalisesta halventamisesta ja alistamisesta. Maine on ikiaikainen tapa kontrolloida naisten seksuaalisuutta.

Minuakin huoriteltiin lukiossa. Oletettavasti siksi, että olin liian näkyvä ja äänekäs. Tapailin ihmisiä mutta en ollut ikinä harrastanut seksiä. Sillä ei ollut mitään merkitystä, tietenkään. Se oli kivulias kokemus. Häpesin itseäni ilman syytä. 

Lapsena saatu ”huono maine” voi vainota pitkään: näin kävi myös Robyn Swirlingille, jonka kouluvuosista tuli painajaista jatkuvan seksuaalisen ehdottelun, nimittelyn ja ahdistelun vuoksi. 

”Mietin, tietävätkö tai välittävätkö Brett Kavanaugh ja hänen koulukaverinsa siitä, että oletetuilla seksuaalisilla valloituksilla rehvastelulla on suora yhteys siihen, miten pojat ja miehet kokevat oikeudekseen käyttää hyväksi ja säädellä naisten vartaloita?” Swirling kirjoittaa.

”Tiedättekö, minkä pitäisi olla tällä hetkellä vitsiemme aihe? Pakkomielteemme maineesta. Ajattelemme, että se on inhimillisyyttä tärkeämpi asia”, sanoo koomikko Hannah Gadsby Nanette-komediaspesiaalissaan.

”Miehet hallitsevat tarinoitamme, ja samalla he menettävät kosketustaan omaan inhimillisyyteensä. Emmekä me välitä, kunhan he vain saavat pitää kallisarvoisen maineensa”, hän jatkaa.

Naiset myös eroavat mainehaitan vuoksi miehiä kerkeämmin. Ei mennyt kauaa Anneli Jäätteenmäen yllättävän faksin paljastumisesta, kun hän jo luopui pääministerin tehtävästään. Tiedonvälityksen digitalisoituminen on helpottanut maineen tahraamista. Monica Lewinsky on sanonut olevansa ensimmäinen ihminen, jonka maineen internet tuhosi.

Muut päättävät maineesi

Siispä joka kerta kun joku mainitsee minulle siitä, että jollakin ihmisellä – yleensä naisella – on tietynlainen maine, tunnen kasvojeni vääntyvän vastenmielisyydestä. Maine on vallankäytön väline, jolla pyritään hallitsemaan yksilön valintoja, käytöstä ja ajatuksia.

Hankalan ihmisen tai h****n maine on helppo saada väärin perustein. Ja oikeastaan, mitkään perusteet eivät voi olla oikeita toisen ihmisen oletetun seksuaalisen aktiivisuuden arvostelulle. Hankala ihminen taas voi hyvin olla se tyyppi, joka uskaltaa sanoa ääneen, että jotain on pielessä. Päätökset ovat huonoja, järjestelmä ei toimi, vastuuta ei kanneta. 

Tuntuu, että ihmiset ovat yhä varovaisempia maineensa suhteen. Aikana, jona mielipiteiden ilmaisu on yhä helpompaa, nopeampaa ja julkisempaa, moni tuntuu pelkäävän, että heistä muodostuva julkikuva on heille haitallinen. 

”Mä laitoin mun Twitter-tilin salaiseksi, koska se ei kuvasta mun tänhetkistä työmarkkinabrändiä”, sanoi nuori nainen kadulla kävelykumppanilleen vailla ironian häivää.

”Maine on paradoksi”, kirjoittaa yrittäjä Darius Foroux blogissaan. Mitä enemmän sitä yrittää kiillottaa, sitä vähemmän siitä on hyötyä.

Hänen mielestään henkilökohtaisen brändin rakentaminen on yksi huonoimmista uraneuvoista. ”Älä ole idiootti. Se on kaikki, mitä sinun pitää tietää itsesi brändäämisestä. – – Maine on muiden ihmisten käsitys sinusta. Kiinnitä aina huomiota luonteeseesi, älä maineeseesi”, hän jatkaa.

Sovinnaisuuden ihanne

Priya Ramani kirjoittaa Live Mint -lehdessä siitä, miten työnhakijan someaktiivisuuden tarkastelu on Intiassa yleistä. Suomessa työnhakijan googlaaminen ilman hakijan suostumusta on kiellettyä. Tätä on tietysti hankala vahtia. Ja ainahan voi kysyä muilta. Onko se hyvä vai hankala tyyppi? Maine voi myös edeltää hakijaa. 

Vaikka pidän maineen kyttäämistä vastenmielisenä, en tietenkään ajattele, että sananvapauden nimissä saisi halventaa tai solvata muita ihmisiä. Tästä hyvänä esimerkkinä Aleksi Valavuori, Aki Ruotsala ja Riikka Moilanen. Kaksi ensimmäistä saivat potkut homokommenteistaan, Moilanen verrattuaan vähäosaisia ihmisiä roskaan.

Maineen tarkkailussa on kuitenkin kyse laajemmasta ilmiöstä. Siitä, miten sovinnaisuudesta, hyvästä asenteesta ja kunnollisuudesta on tullut yhä arvostetumpia hyveitä.

Maine ei ole asia, jota vain aikuiset kuratoivat viimeisen päälle sosiaalisessa mediassa. Lapset alkavat välittää maineestaan jo lastentarhassa, kertoo Time-lehti. Tohtorikoulutettava Ike Silver ei pidä tätä huolestuttavana ilmiönä. Toisten ajatusten huomioiminen voi opettaa lasta käsittämään, miten hänen käytöksensä vaikuttaa muihin.

Toisaalta maineen murehtiminen on saanut osan ihmisistä mukautumaan hajuttomaan, mauttomaan ja mielipiteettömään muottiin, joka hymyilee nätisti eikä uskalla kyseenalaistaa mitään. 

Unohda maineesi

Maine voi merkitä myös hiljaista tietoa, josta on hyötyä. Olennaista on, kenen maineesta puhutaan ja onko kohteella valtaa. Jos kollega kertoo, että yrityksessä on alistava kulttuuri tai pelon ilmapiiri, kannattaa kuunnella. Ja jos ihmisellä on maine ilkeänä ja sadistisena kyykyttäjänä, se voi myös olla totta.

Kannattaa aina miettiä, mihin maine perustuu ja kuka maineesta kertoo. Pelkkä ”hän on hankala ihminen” on hyvin epämääräinen syytös. Minkä vuoksi? Mitä hän on konkreettisesti tehnyt? Voiko sen todistaa? 

Maineen pakkomielteinen varjeleminen on osa viktoriaanista puritaanisuutta, jossa muiden mielipide määrittää ihmisen arvon.

Olisivatpa ihmiset enemmän huolissaan toistensa hyvinvoinnista ja vähemmän huolissaan maineestaan. 

En tiedä, minkälainen maine minulla on, eikä se tavallaan minulle kuulukaan. Mutta sen tiedän, etten jättäisi mainehaitan pelossa puolustamasta asioita, jotka ovat mainettani tärkeämpiä.