Ilmastonmuutos etenee, vaikka Susanna Koski ei löytänyt sitä metsästä
Kansanedustaja Susanna Koski on aloittanut hirvenmetsästysharrastuksen. Harrastuksensa parissa hän on todennut seuraavaa:
”Olen herkeämättä etsinyt merkkejä monimuotoisuudelle maalatuista uhkakuvista, mutta käytännön kokemus on ainakin tällä henkilökohtaisella otannalla osoittanut puheet pikemminkin teoretisoiviksi ja todellisuudesta vieraantuneiksi.”
Tämä ei ole vitsi. Susanna Koski on käynyt metsässä, ja koska hän ei ole havainnut monimuotoisuuden vähentyneen, hän arvioi, että tutkijoiden lausunnot monimuotoisuuden vähenemisestä ovat ”todellisuudesta vieraantuneita”. Koski kirjoitti aiheesta Maaseudun Tulevaisuuteen kolumnin. Sen ydinviesti oli suunnattu kirkolle, joka on nostanut ilmastonmuutoksen torjumisen framille.
”Kaikkiaan olen sitä mieltä, että kirkon tulisi keskittyä ydintehtäviinsä. – – Kunnioittaen rohkenen epäillä, että esimerkiksi seurakuntien kirkkoherroilla olisi ilmastopolitiikka osaamisen kovinta ydintä.”
Toisin kuin Susanna Koskella. Hän tietää, ettei metsien monimuotoisuus ole uhattuna, koska on käynyt metsässä tappamassa hirviä.
Tämä on poikkeuksellinen näkökulma IPCC:n pahaenteisen ilmastonmuutosraportin jälkimainingeissa. Jopa Trump on päätellyt, ettei ilmastonmuutos olekaan huijausta. Se ei tosin Trumpin mukaan välttämättä johdu ihmisestä eikä se varsinkaan ole syy suitsia taloutta.
Tämä logiikka on merkillistä. Missä maailmassa talous voisi kasvaa, jos ilmastonmuutos tuhoaa sen?
Kyllä niitä metsiä voi lisää hakata
Koski ei ole yksin ajatuksensa kanssa. Kun Suomen Ilmastopaneelin puheenjohtaja Markku Ollikainen huomautti, että Suomessa on meneillään metsäkato, eikä puusta pitäisi missään nimessä valmistaa biopolttoaineita, pääministeri Juha Sipilä vastasi, että metsien kasvu on Suomessa riittävällä tasolla eikä hakkuita tai biopolttoainehankkeita ole syytä rajoittaa.
Hallitus haluaa kasvattaa hakkuita 65 miljoonasta kuutiometristä 80 kuutiometriin vuodessa, vaikka ilmastoasiantuntijat varoittavat, että se pienentää hiilinielua puoleen nykyisestä vuoteen 2030 mennessä. Hiilinielu tarkoittaa metsiä ja muuta biomassaa, jotka sitovat hiilidioksidia.
Ilmastonmuutos on feministinen aihe siksi, että naiset kärsivät sen seurauksista eniten. Yhdistyneiden kansakuntien elintarvike- ja maatalousjärjestön (FAO) mukaan 70 prosenttia maailman köyhistä on naisia, ja köyhyys vaikeuttaa ilmastonmuutokseen varautumista. Ilmastonmuutos myös todennäköisesti lisää köyhyyttä, mikä taas voi syventää sukupuolten välistä epätasa-arvoa.
Naiset ja lapset menettävät henkensä luonnonmullistuksissa useammin kuin miehet. Naisten riski kokea seksuaalista väkivaltaa ja joutua mullistuksen seurauksena entistä köyhempään asemaan kasvaa. Heidän asemaansa heikentää erityisesti se, että he pitävät useimmiten huolta lapsista, ja tämä voi vaikeuttaa työllistymistä katastrofin jälkeen etenkin köyhissä maissa. Naiset saavat myös harvemmin tai vähemmän korvauksia omaisuutensa menettämisestä kuin miehet.
Pahin kaikista: lentäminen
Ilmastonmuutoksen vähättely on usein paljon arkisempaa kuin Kosken tapauksessa. Mutta kun Intia ja Kiina kuitenkin saastuttavat enemmän, niin miksi meidän pitäisi vähentää, kuuluu tuttu virsi. Yhden intialaisen päästöt ovat keskimäärin 1,8 tonnia ja suomalaisen 10,7 tonnia vuodessa, muistuttaa toimittaja Jenni Frilander. Intia on panostanut valtavasti aurinkoenergiaan, ja Kiina on suurin uusiutuvaan energiaan investoiva maa.
Elintaso kiihdyttää ilmastonmuutosta. Siitä ovat paljon enemmän vastuussa vauraat länsimaalaiset kuin köyhät kiinalaiset ja intialaiset. Kaikesta muusta olisin itse valmis joustamaan, mutta lentämisen vähentäminen nollaan tuntuu vaikealta. Ei lämmitä, vaikka olen karsinut vuosittaiset lennot noin yhteen meno-paluuseen, kun tuo yksi matka on valtaosa hiilijalanjäljestäni. Samaa ongelmaa potee toimittaja Ronja Salmi. Hänen on kuulemma vaikea pysyä järjissään marraskuussa lentämättä pois Suomesta. Itse en kavahda marraskuuta mutta kaipaan eri kulttuureja. Edes kerran vuodessa.
Tutkija Juha Pihkalan mukaan paljon lentäviä ei pitäisi vainota. On kohtuutonta vaatia, että yksilö muuttaisi elintapojaan täysin ja välittömästi.
”Täydellisyyteen pyrkiminenkin eli jatkuva riittämättömyyden tunne vie myös hirveästi voimavaroja. Pitää pyrkiä mahdollisimman suureen linjakkuuteen, mutta siihen pyrkiminen vaatii kärsivällisyyttä”, hän sanoo.
Pihkalan mielestä Suomessa ei pitäisi vajota ilmastoepätoivoon. Olemme ottaneet harppauksia oikeaan suuntaan ilman ja vesistöjen suojelussa, vaikka paljon on vielä kesken.
Ei ole mitään takeita siitä, että meidän pyrkimyksemme ennättävät ehkäisemään vääjäämätöntä tuhoa. Se ei kuitenkaan ole syy lakata yrittämästä. Erityisen tärkeää tuo yrittäminen on poliittisessa päätökseteossa. Suomen pitää olla ilmastonmuutoksen ehkäisyssä edelläkävijä, ei vanhakantainen vänkääjä.
Yhdestä asiasta olen samaa mieltä Susanna Kosken kanssa: ennen kaikkea on syytä kuunnella asiantuntijoita, joiden ydinosaamista ilmastonmuutos on. Tätä ohjetta Susanna Kosken – ja Juha Sipilän – pitäisi itsekin noudattaa.