Vaatteiden sukupuolittaminen on yksi maailman typerimmistä keksinnöistä

Netissä myydään liimaa, jonka avulla voi kiinnittää tyttövauvan kaljuun kalloon rusetin tai kukkasen. Girlie Glue – It’s never too early to be girlie! sivusto mainostaa. (Käytän sanaa tyttövauva, koska tällaisia tuotteita ostavat vanhemmat ovat selvästi päättäneet etukäteen, mitä sukupuolta lapsi edustaa.)

Girlie Gluen on keksinyt äiti, joka turhautui, kun ei löytänyt markkinoilta hiuskoristetta, joka sopisi hänen hiuksettomille vauvoilleen.

Siis hetkinen. Miksi vauva tarvitsee hiuskoristeen, jos hänellä ei ole hiuksia? 

Syy on ilmiselvä. On tärkeää ilmoittaa ulkopuolisille, että lapsen on tarkoitus olla tyttö. Niin tärkeää, että hänet pitää merkata tytöksi päähän liimattavalla koristeella. Yhtä veret seisauttava keksintö on amerikkalainen gender reveal -juhla, joissa juhlavieraille paljastetaan, onko syntyvä vauva tyttö vai poika (koska muita vaihtoehtojahan ei toki ole). Ikävä kyllä tuo trendi on rantautumassa myös Suomeen.

Sama sukupuolittaminen jatkuu tietysti lelu- ja vaateosastolla. Jos etsin kummilapselleni lahjaa, myyjä haluaa tietää, onko hän tyttö vai poika. En minä tiedä, vastaan. Onko sillä väliä?

Lasten sukupuolittaminen alkaa jo vauvaiässä. Vanhemmat kohtelevat lapsia eri tavoin sukupuolen perusteella. Tällä on kauaskantoisia seurauksia: se vaikuttaa lapsen aivoihin. Ne muovautuvat sen mukaan, minkälaisessa ympäristössä lapsi elää ja millaisesta käytöksestä häntä palkitaan. Kirjassaan Pink Brain, Blue Brain neurotieteilijä Lise Eliot kertoo, että tapa, jolla lapsille puhutaan ja asiat, joihin heitä rohkaistaan, vaikuttavat heidän aivoihinsa enemmän kuin biologia. Tytöt eivät ole luonnostaan empaattisempia kuin pojat – heille tunteiden näyttäminen on vain kulttuurisesti hyväksyttävämpää. 

Meillä on söpöjä tyttöpaitoja, joissa lukee: ”Olen liian nätti laskemaan matematiikkaa” ja reipashenkisiä poikapaitoja, joissa lukee ”Kova jätkä”. Sukupuolitettu vaatetarjonta vaikuttaa myös käyttäytymiseen. Tutkimuksen mukaan pinkkiin pukeutuvaa lasta söpöteltiin tarhassa, tummiin väreihin ja supersankarikuoseihin sonnustautunutta lasta kehuttiin reippaaksi. Tiesittekö, että pinkki oli vielä 60 vuotta sitten poikien väri?

Vaatteiden kautta lapsia ajetaan heteronormatiiviseen muottiin, josta on haittaa pitkälle aikuisuuteen. (Kirjoitan lapsista ja sukupuolittamisesta joskus perusteellisemmin, aihe on nimittäin häiritsevä hyvin syvällä tasolla).

Mies mekossa on yhä naurun asia

Suhteeni sukupuolitettuihin vaatteisiin ei ole ristiriitainen vaan avoimen vihamielinen. On järjenvastaista erottaa vaatteet sukupuolen eikä henkilökohtaisen preferenssin perusteella. Himoitsen miesten tyylikkäitä, hyvälaatuisia vaatteita ja niiden suoria linjoja. 

Yläasteella vaatetyylini oli luokkaa weirdo: käytin esimerkiksi oransseja kukkahousuja ja oranssia kukkapaitaa silläkin uhalla, että se sai kovikset kiusaamaan minua. 

Myöhemmin aloin käyttää hyvin naisellisia vaatteita, koska muutkin tekivät niin. En osannut edes kyseenalaistaa sitä, koska en ollut vielä kuullut feminismistä. Tähän väliin disclaimeri: en missän nimessä pidä naisellisia vaatteita pahana asiana. On kuitenkin ongelmallista, jos oletetaan, että naiseksi itsensä tuntevan ihmisen on käytettävä nimenomaan niitä.

Tyylini muuttui maskuliinisemmaksi parikymppisenä, kun aloin opiskella naistutkimusta ja tajusin, että voin oikeastaan pukeutua ihan miten haluan. Pian kävi kuitenkin ilmeiseksi, että haluamani vaatteet sijaitsivat miesten osastolla ja olivat minulle liian isoja.

Nykyisin ei ole kovin kohahduttavaa pukeutua maskuliinisesti, jos on nainen. Miesten pukeutumista sanktioidaan paljon tiukemmin.

Sukupuoli ja etninen tausta ovat ensimmäiset asiat, jotka huomaamme, kun tapaamme uuden ihmisen. Ja jos sukupuolen määrittäminen on vaikeaa, ihminen hämmästyy, ehkä ärsyyntyy, jopa raivostuu. Siksi on selkeämpää, että kaikista näkee päällepäin, ovatko he naisia vai miehiä. Ja jos ei näe, se häiritsee ja voi aiheuttaa jopa väkivaltaa. 

”Kun mekko ja huulipuna eivät enää viittaa naiseen, kun käsilaukku on vain laukku, kun miehet sukkahousuissa eivät enää kirvoita naurua, vaan nämä ovat vain erilaisia tyylivalintoja, voimme puhua sukupuolineutraalista pukeutumisesta. Siinä maailmassa miehistymisen painetta ei olisi, eikä maskuliinisuuden kriisi aiheuttaisi väkivaltaa. Nainen housuissa ei haasta patriarkaattia, mies mekossa haastaa”, kirjoittaa sosiologian tohtori Ciara Cremin The Telegraphissa.

Hän on oikeassa – naisilla on suurempi liikkumavara pukeutumisen suhteen kuin miehillä. Toisaalta naiset maksavat pinkkiä veroa: melkein kaikki sukupuolitetut tavarat maksavat naisille enemmän. Kerran haastattelin suuren tavaratalon sisäänostajaa, joka myönsi, että miesten vaatteet ovat laadukkaampia kuin naisten. Naiset kun tykkäävät shoppailla useammin! Lisäksi asetelmassa on omituinen taka-ajatus, että naisten vaatteiden ei tarvitse olla niin kestäviä, koska he eivät elä niin reipasta elämää kuin miehet. Siis sellaista, johon kuuluu kaikenlaista miehekästä aktiivisuutta, kuten ulkoilua erämaassa ja tappeluita. Vähemmästäkin vaatteet kuluvat.

Unisex schmunisex

Tiedän, tiedän – on olemassa hienoja vaatemerkkejä, jotka tekevät unisex-vaatteita. Oma suosikkini oli G-Star Raw, jonka valikoimissa on ollut kivan sukupuolettomia vaatteita. Merkin ainut suomalainen liike Helsingin keskustassa tietysti sulkeutui, ja Stockmannillakin sen myynti lakkautettiin. No, G-Starista on tullut Pharrell Williamsin käsissä omituisen suurikokoinen anyway. 

Useimmiten unisex-vaatteet, herranikengät ja boyfriend-farkut näyttävät omaan silmääni aivan liian naisellisilta. Jopa sana boyfriend-farkut on ärsyttävä, koska se sisältää vaatimuksen jonkinlaisen poikaystävän olemassaolosta.

Unisex-muoti nousi pinnalle 1960-luvulla vastalauseena 1950-luvun äärisukupuolitetulle elämäntavalle. Amerikassa unisex-muoti käytännössä tuli ja meni vuonna 1968. Unisex ei missään vaiheessa poistanut sukupuolten erottelua vaan saattoi jopa korostaa sitä. Muotimaailman ohimenevä flirttailu sukupuolten rajaa hämärtävien vaatteiden kanssa loppui viimeistään 1980-luvulla.

Nykyisin androgyyni pukeutuminen on taas muodikasta, mutta vaatteiden erottelu sukupuolen perusteella elää ja voi yhä hyvin.

Kerran Pariisissa myyjä tunki melkein sisälle pukukoppiini kertoakseen, että kokeilemani housut ovat muuten miesten. Minä tiedän kyllä, vastasin. Kostoksi myös ostin nuo housut.

Etenkin jalkineet ovat mahdottomuus: kaikki miesten kengät ovat minulle liian suuria. Pienin koko on 40 tai vähintään 39. Mikä vääryys!

Miksei vaatteita voisi jakaa osastoihin tyylin perusteella? Feminiiniset vaatteet täällä, maskuliiniset tuolla ja androgyynit tässä välissä. Koska mihin tarvitsemme esimerkiksi paitapuseroita, joissa on napit eri puolilla sukupuolen perusteella? Perinteen taustalla on kuulemma se, että rikkaat naiset eivät vanhoina hyvinä aikoina pukeneet itseään, joten napit olivat vasemmalla, jotta pukijan olisi helpompi napittaa paita edestä kiinni. Sinänsä kiva ajatus, mutta itse en ikävä kyllä ole niin äveriäs, että minulla olisi varaa henkilökohtaiseen pukijaan.

Vaatteiden sukupuolittaminen on vanhanaikaista ja syrjivää. Se on syytä lopettaa, koska minä haluan parempia kenkiä.