En halua äänestää oman etuni mukaan

Kun äänestät, teetkö valinnan sen perusteella, mikä puolue lupaa edistää juuri sinun etuasi? Minä en.

Otetaanpa vähän takaisin. Kyllä minäkin omaa etuani ajattelen. Mutta ajattelen sitä ensisijaisesti asioissa, joissa olen altavastaaja. Koska olen nainen (tai en tiedä, olenko, mutta muutkaan kategoriat eivät puhuttele) ja seksuaalivähemmistön edustaja, olen kahdella tavalla marginaalissa. Näissä asioissa äänestän oman etuni mukaisesti: etsin puoluetta, joka ajaa naisten ja vähemmistöjen oikeuksia.

Mutta kun puhutaan talouspolitiikasta, ajattelen toisin. Tämä johtuu siitä, että olen melko hyvätuloinen. Suomessa enemmistö ihmisistä tienaa selvästi vähemmän.  Haluan äänestää puoluetta, joka ajaa taloudellisesti marginaalisessa asemassa olevien etua.

Otan mielelläni vastaan veronkorotukset ja keskituloisiin kohdistuvat taloudelliset heikennykset, jos se merkitsee pienituloisten aseman parantamista. Voisin nostaa veroprosenttiani, jos se takaisi parempaa hoivaa köyhille ja vanhoille, laadukkaampaa koulutusta lapsille ja nuorille sekä parempaa mielenterveyspalveluiden saatavuutta. Uskon, että listan viimeinen on erityisen tärkeä, täysin alikäytetty ja aliresursoitu keino ehkäistä esimerkiksi työttömyyttä, yhteiskunnan rahojen tuhlaamista ja väkivaltarikoksia.

Mitä minä tästä saan?

Siksi minun on hyvin vaikea ymmärtää hyvätuloisia ihmisiä, jotka tekevät äänestyspäätöksen sen perusteella, mikä puolue tai ehdokas lupaa ajaa juuri hänen taloudellista etuaan. Se on minusta erittäin huono poliittisen päätöksenteon kriteeri.

Miksi he pitävät juuri omaa taloudellista etuaan kaikkein tärkeimpänä? Tuleeko heille koskaan mieleen, että hmm, minähän olen itse asiassa aika hyväosainen, mitäköhän noille heikko-osaisille kuuluu?

Moni on kauhistellut sitä, että köyhät ja huono-osaiset ihmiset äänestävät omaa etuaan vastaan. Näin ovat tehneet esimerkiksi Trumpin ja republikaanien äänestäjät Yhdysvalloissa sekä Brexitin äänestäjät Isossa-Britanniassa. Moni hyväosainen on leimannut nämä köyhät ihmiset tyhmiksi ja kouluttamattomiksi.

”Ajatus siitä, että työväenluokkaiset äänestäjät lähestyisivät politiikkaa eri tavoin kuin muut, on äärimmäisen alentuva”, kirjoittaa The Guardianin kolumnisti Gary Younge.

Hänen mukaansa ainut tapa vaikuttaa näiden ihmisten päätöksiin on ymmärtää heidän äänestämiskäyttäytymisensä taustoja sen sijaan, että heidät leimataan yksinkertaisiksi ja tietämättömiksi. Olennaista on, että monet heistä ajattelevat äänestävänsä jonkin korkeamman arvon mukaisesti, Younge sanoo. Sellaisen, jonka merkitys ylittää heidän omat taloudelliset intressinsä.

Tämä peruste minun on helppo ymmärtää. Teenhän itse tavallaan samoin äänestäessäni tasa-arvon puolesta omaa taloudellista etuani vastaan.

Tekeekö rikkaus epäempaattiseksi?

Tuoreen yhdysvaltalaisselvityksen mukaan vähemmistöjen äänioikeuden suojeleminen on heikentynyt jyrkästi. Esimerkiksi kielivähemmistöt ovat saaneet vaalimateriaaleja entistä huonommin omalla kielellään ja esteettömät äänestyspaikat ovat vähentyneet. Se on huolestuttavaa, sillä keskiluokkaiset, keski-ikäiset ja korkeasti koulutetut ihmiset äänestävät tutkitusti eniten, huono-osaiset kaikkein vähiten. Hyväosaiset siis päättävät, mitä meille kaikille tapahtuu.

Brittitutkimuksen mukaan korkea sosioekonominen asema heikentää ihmisen empatiakykyä. Tutkimustilanteessa keski- ja yläluokkaan kuuluvat ottivat vähemmän kontaktia ja hymyilivät vähemmän kuin työväenluokan edustajat. Mitä yksilökeskeisempiä ihmiset ovat, sitä herkemmin he tuomitsevat muita huonoista valinnoista ja ajattelevat, että nämä ovat itse syyllisiä omiin ongelmiinsa.

Palasin jälleen Helsingin Sanomien vanhaan juttuun, jonka mukaan rikkaat pitävät köyhiä laiskoina ja nuhjuisina. Onko tämä se tapa, jolla omaa taloudellista etuaan miettivät hyvätuloiset perustelevat äänestyspäätöksensä?

Ehkä olennaisin sana tässä yhteydessä on empatia. Pystynkö asettumaan toisen ihmisen asemaan ja näkemään, mitkä ulkoiset seikat ovat johtaneet siihen, että joku voi huonosti?

En toimi aina eettisesti enkä uskottele asettavani muiden etua omani edelle joka tilanteessa. En myöskään elättele turhia toiveita siitä, että edustuksellinen demokratia voisi ratkaista yhteiskunnan tasa-arvo-ongelmat.

Mutta yritän tehdä parhaani, jotta en sokeutusi sille, mitä minulla jo on.