Miten sateenkaarinuoria voisi auttaa? 5 vinkkiä

Olen kirjoittamassa kirjaa urheilua harrastavista sateenkaarinuorista. Nuorten haastatteleminen on ollut mahtavaa: miten älykkäitä ja kypsiä he ovatkaan verrattuna siihen, mitä itse olin saman ikäisenä!

Aiheeseen liittyvä tutkimus on kuitenkin ollut karua luettavaa. Sateenkaarinuoret voivat muita huonommin miltei kaikilla mittareilla.

Kouluterveyskyselyn mukaan sateenkaarinuoret harrastavat liikuntaa vähemmän kuin muut. He myös huolehtivat hyvinvoinnistaan, syömisestään ja nukkumisestaan muita nuoria epäsäännöllisemmin. Jäykkien sukupuoleen ja seksuaalisuuteen liittyvien normien vuoksi heillä on myös muita enemmän mielenterveysongelmia.

60 prosenttia sukupuolivähemmistöön kuuluvista nuorista ja lähes 70 prosenttia seksuaalivähemmistöön kuuluvista nuorista oli kyselyn mukaan ollut huolissaan mielialastaan kuluneen vuoden aikana. Joka neljäs sukupuolivähemmistöön kuuluva nuori ja joka viides seksuaalivähemmistöön kuuluva nuori oli kokenut kuluneen vuoden aikana fyysistä uhkaa. Sukupuolivähemmistöihin kuuluvista nuorista kolmannes ja seksuaalivähemmistöistä miltei 40 prosenttia oli kokenut seksuaalista häirintää.

Vuonna 2014 julkaistun tutkimuksen mukaan 36 prosenttia seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvista nuorista oli kokenut syrjintää ja 63 prosenttia oli nähnyt heihin kohdistuvaa kiusaamista tai syrjintää koulussa.

Myös haastattelemistani nuorista jokainen oli törmännyt vähemmistöihin kohdistuvaan syrjintään. Moni oli myös kokenut sitä itse.

Toisaalta moni sateenkaarinuori saa arvokasta tukea ystäväpiiristään. Se saattaa olla nuorille lapsuudenperhettä läheisempi yhteisö.

”Sateenkaarinuorten kokemukset kertovat paitsi syrjinnästä ja näkymättömyydestä myös vahvuudesta, itsevarmuudesta ja rakkauden onnesta”, todetaan Nuorisotutkimusseuran sateenkaarinuoria käsittelevän tutkimuksen tiivistelmässä.

Transihmisten oikeudet uhattuina

Hiljattain lanseerattu Oikeus olla -kansalaisaloite keräsi parissa päivässä 50 000 allekirjoitusta. Sen tavoitteena on, että 15-vuotiaat saisivat muuttaa juridista sukupuoltaan omalla ilmoituksella ja sitä nuoremmat huoltajan suostumuksella. Myös sukupuolenkorjaushoitoihin liittyvä vaatimus  lisääntymiskyvyttömyydestä ja niin sanottu transrekisteri eli tietokanta sukupuoltaan korjanneista ihmisistä poistettaisiin.

Yhdysvalloissa transnuorten oikeuksia on hiljattain heikennetty merkittävästi. Alabamassa transsukupuolisia tyttöjä on kielletty osallistumasta koululiikuntaan ja tekeillä on lakiesitys, joka tekisi transnuorten hoitamisesta rikoksen.

Vuonna 2021 Yhdysvalloissa on tehty enemmän transsukupuolisia syrjiviä lakiesityksiä kuin koskaan aikaisemmin. Lakiesitysten hyväksyminen voisi estää jopa 45 000 nuorta saamasta tarvitsemiaan transhoitoja. Laihana lohtuna voi nähdä sen, että Joe Biden on maan historian ensimmäinen presidentti, joka on osoittanut tukensa suoraan transnuorille.

”Kaikille transsukupuolisille ja etenkin nuorille haluan sanoa, että olette mielestäni rohkeita. Haluan että tiedätte, että presidentti on teidän puolellanne”, Biden sanoi huhtikuun lopussa kongressissa pitämässään puheessa.

Biden kertoi myös kannattavansa esitystä tasa-arvolaiksi, joka parantaisi seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen asemaa. Jotkut transaktivistit huomauttivat, että sanat kuulostivat ontoilta tilanteessa, jossa lukuisat osavaltiot pyrkivät heikentämään transihmisten oikeuksia. Sitä pidettiin kuitenkin askeleena oikeaan suuntaan.

5 tekoa sateenkaarinuorten hyväksi

Vaikka tilanne on Suomessa erilainen, myös täällä sateenkaarinuoret ovat muita heikommassa asemassa. On toivottavaa, että Oikeus olla -aloite menee läpi eduskunnassa, mutta se on vain pieni osa sateenkaarinuorten aseman parantamista. Onneksi jokainen voi osallistua siihen myös arjen tasolla:

  1. Vältä tarpeetonta sukupuolittamista. Monet sateenkaarinuorten syrjintäkokemukset liittyvät tilanteisiin, joissa korostetaan jakoa kahteen sukupuoleen. Tämä pätee niin opetukseen, lehtijuttuihin, valmentamiseen kuin arkiseen puheeseen. Mitä tiukempi sukupuolijako on, sitä ahdistavammaksi tilanne käy etenkin sukupuolivähemmistöihin kuuluville nuorille.
  2. Älä oleta heteroseksuaalisuutta. Heteronormatiivisuus voi merkitä esimerkiksi kysymyksiä tyttö- tai poikaystävistä, hetero-oletukseen perustuvia oppimateriaaleja, seksuaalivähemmistöihin kohdistuvia vitsejä ja negatiivisista puhetta sekä heterouden ihannoimista. Ikävintä oli kuulla kirjan taustahaastatteluissa, että myös aikuiset osallistuvat negatiiviseen vitsailuun liittyen seksuaalivähemmistöihin. Sillä voi olla suuri vaikutus siihen, mitä sateenkaarinuoret ajattelevat itsestään.
  3. Muista valtasi. Haastattelemani tutkijat nostivat esille, että myös medialla on suuri vaikutus siihen, miten tervetulleiksi sateenkaarinuoret itsensä yhteiskunnassa tuntevat. Väärinsukupuolittaminen, termeissä kompastelu (esimerkiksi sukupuolen vaihtamisesta puhuminen) ja seksistiset puheet koskien esimeriksi naisurheilijoita välittävät sateenkaarinuorille kielteistä viestiä.
    Jos et ole termeistä varma, hyvä opas toimittajille löytyy Setan sivuilta. (Pro tip: Jos olet Ylen päätoimittaja, harkitsen vielä kerran Julkisen sanan neuvostolta langettavan tuomion saaneen transnuoria koskevan dokumentin poistamista edustamasi median nettisivuilta.)
    Myös median ja opetusalan ulkopuolella työskentelevät voivat kiinnittää huomiota siihen, minkälaista kuvaa hyväksyttävästä seksuaalisuudesta ja sukupuolisuudesta he itse tukevat työssään, puheissaan ja julkisissa kommenteissaan.
  4. Puutu syrjintään. Jos kuulet sateenkaariyhteisöä väheksyviä tai pilkkaavia kommentteja, puutu niihin tuoreeltaan. Joskus tämä voi tuntua vaikealta, jos kyseessä on läheinen ihminen tai vaikkapa työkaveri, jonka kanssa haluaisi pysyä väleissä. Toisaalta voit ajatella, että puuttumalla voit saada ihmisen ajattelemaan käytöstään ja tuoda hyvän mielen sellaiselle, joka saattaa olla läsnä samassa tilanteessa mutta ei uskalla tulla ulos kaapista.
  5. Kysy nuorilta. Jos et ole varma, miten sinun tulisi toimia luodaksesi hyväksyvää ilmapiiriä sateenkaarinuorille, kysy nuorilta itseltään, miten he toivoisivat tulevansa kohdelluiksi. Ethän kuitenkaan odota, että sateenkaarinuoret kouluttaisivat sinua asioissa, jotka voit helposti selvittää itse googlaamalla. Kerro, että nuori voi luottaa siihen, että autat häntä, jos hän kokee syrjintää.
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *